torstai 25. elokuuta 2011

Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä


Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä
(Heimsuchung 2008). Suom. Helen Moster.
Avain 2011. 172 s.

Kodin suunnitteleminen, se oli hänen ammattinsa. Palanen ilmaa ja neljä seinää ympärille, riuhtaistaan rautakouralla irti palanen ilmaa kaikesta mikä kasvaa ja väreilee ja otetaan vangiksi. Koti. Talo, kolmas iho lihan ja vaatteiden jälkeen. Kotipaikka. [-- --] Annetaan elämälle suuntia, askeleille lattia jalkojen alle, silmille katsottavaa, hiljaisuudelle ovia. 

Rakastan kirjoja, joissa talo on tavallaan päähenkilö tai muuten tärkeässä roolissa: romanttisia tyttökirjoja, joissa vanha talo on kuin rakas ystävä; eeppisiä sukutarinoita, joissa sukupolvi toisensa jälkeen vaeltaa kartanon puutarhassa iloineen ja suruineen, sekä goottilaisia romaaneja, joissa talon kynttilöin valaistut käytävät tuntuvat kertovan aavemaisia salaisuuksia. Nuoren saksalaiskirjailijan Jenny Erpenbeckin Kodin ikävä ei ole mitään edellä mainituista, mutta arkkitehdin 1920-luvulla kesänviettopaikakseen rakennuttama järvenrantahuvila on mitä suurimmassa määrin romaanin päähenkilö. Talo pysyy paikallaan asukkaiden ja vallanpitäjien vaihtuessa Saksan historian myllerryksissä.

Kirjan nimi kuulostaa ja kansi näyttää haikeankirpeältä. On kirja hieman sitäkin, mutta koska olin lukenut muutaman blogiarvion Erpenbeckin esikoisromaanista Vanhan lapsen tarina (Avain 2011, alkuteos Geschichte vom alten Kind 1999), tiesin odottaa tältäkin kirjalta jonkinlaista historiaan liittyvää allegoriaa. Siinä missä paksunkin lukuromaanin voi haukkaista hetkessä, Erpenbeckin kirja vaatii aikaa ja keskittymistä. Kaunis kieli kätkee taakseen teräviä piikkejä, sillä kirjassa seurataan muun muassa keskitysleirille joutuneen juutalaistytön ja puna-armeijaan liittyneen nuoren venäläismiehen kohtaloa.

Erpenbeckin pienoisromaani näyttää sarjan ihmisiä ja kohtaloita, jotka kaikki kietoutuvat Brandenburginmeren rannalla seisovaan rakennukseen. Huvilan tarina alkaa perhetragediasta: kylänvanhimman nuorin tytär Klara "luisuu käyttäytymisen maailmasta" ja isä lohkoo Klaran perintöosaksi tarkoitetun metsän kolmeen osaan ja myy ne eteenpäin, yhden kolmanneksen ostaa nuori berliiniläinen arkkitehti. Seuraavana päivänä Klara kävelee järveen ja sisko löytää hänen ruumiinsa tiilitehtaan rannasta.

Kirjassa kuvataan lumoavasti talon rakentamista ja puutarhan perustamista:

Niityn isompi puoli järvelle viettävän polun oikealla puolella rajataan perällä luonnontilaisen naapuritontin puuaitaan, rinteen puolella isoon tammeen ja havupensasryhmään, talonpuolella onnenpensaisiin, syreeneihin ja muutamaan alppiruusuun, ja sitten hiekkatien kohdalla pensaisiin, jotka istutetaan tontin harmaakiviaitauksen viereen. 


Kauniit kuvaukset ja sanat tekisivät jo itsessään Erpenbeckin kirjasta nautittavaa luettavaa, mutta näennäisen yksinkertaisten lauseiden taakse kätkeytyy syvempiä merkityksiä. Välillä nuo merkitykset viiltävät syvältä, usein saavat hämmentymään ja miettimään, mistä on kyse. Seuraavaa sitaattia tulkitsen eräänlaisena kotiseudustaan ja sen historiasta ammentavan kirjailijantyön kuvauksena:

Se joka rakentaa, liimaa kerta kaikkiaan elämänsä maahan. Hänen ammattinsa on antaa asettumiselle runko. On luotava sisus. Kaivettava siellä, missä ei ole mitään aina vain syvemmälle. 




En varmasti ymmärrä kaikkia Erpenbeckin viittauksia, ja jotkut tulkintani ovat lähinnä arvauksia: onko läpi Saksan ja Puolaan leviävä tuholaiskuoriainen natsiaate tai SS-armeija? Entä puutarhuri, joka ei koskaan puhu mitään, mutta joka saa Hitlerin hallinnon aikana merkinnän passiinsa, koska "hänen hiuksensa ovat niin kiharat, että kynä pysyy niissä" - edustaako hän Saksan siirtomaiden orjuutettuja ihmisiä, jotka eivät ole saaneet ääntään kuuluviin? 

Tulkinnan tukena minulla on Kodin ikävän suomentajan Helen Mosterin kirjoittama artikkeli "Jenny Erpenbeck: historiaa ilman nostalgiaa" teoksesta Muistijälkiä. Kirjoituksia saksalaisesta nykykirjallisuudesta (Avain 2010). Moster (joka julkaisi oman esikoisromaaninsa Hylky viime keväänä) avaa kirjan alkukielisen nimen monia merkityksiä (heimsuchung voi tarkoittaa niin kodin etsintää, vitsauksia kuin omien juurien etsintää) ja mainitsee, että romaanin talolla on esikuvansa todellisuudessa: Erpenbeckin kirjailija-isovanhemmat hankkivat talon DDR:n aikana ja Erpenbeck vietti siellä lapsuutensa kesät. Puutarhuria Moster kuvailee myyttiseksi hahmoksi, joka kuvaa vuodenkiertoa ja ajankulua. Paradoksaalisesti juuri kompostimultaa kärräävä, hedelmäpuita jalontava ja ruusuja leikkaava hiljainen puutarhuri oli minusta kirjan elävin hahmo.

Romaanin ympyrä sulkeutuu, kun epilogissa kuvataan työmaaohjeen tai -päiväkirjan tapaan, kuinka vanha talo puretaan ja järvenrantamaisema palaa aiempaan muotoonsa. Jotenkin, kaiken kauhean jälkeen, mitä Kodin ikävässä on kuvattu, talon hävittäminen tuntuu melkein lohdulliselta. Ihmisen mielettömyyden ja kärsimyksen ja kuoleman keskellä luonto on kuitenkin kaunis ja elävä.



Kodin ikävä on arvioitu myös KiiltomadossaHelsingin sanomissa, Maailman kirjoissa.

18 kommenttia:

  1. Minulla on Vanhan lapsen tarina hyllyssä odottamassa. Minua kiinnostavat nuo merkitykset; osaanko lukea Erpenbeckiltä mitään läpi kirjainten? Kiinnostavaa oli lukea tästä uudemmasta suomennoksesta, kiitokset! Jäin selaamaan kirjoitustasi: tykkäsitköhän kovasti vai et ollenkaan? :-)

    VastaaPoista
  2. Paula, tämä on tainnut ilmestyä ihan samoihin aikoihin kuin Vanhan lapsen tarina, siis jo joskus keväällä?

    Kauheaa, jos tästä on saanut sen kuvan, että en ole tykännyt kirjasta ollenkaan, sillä pidin hyvin paljon! Pitää lukea tarkkaan läpi ja muokata, jos olen ilmaissut itseäni jotenkin epäselvästi. Tämä on hieno kirja, mutta rankka - kieli on kaunista, mutta tapahtumat eivät. Eli lukukokemus oli sekä nautinnollinen että "epämiellyttävä" noiden historian hirveyksien takia.

    VastaaPoista
  3. En usko ainakaan aivan heti tarttuvani tähän kirjaan. Luin tässä joskus Vanhan lapsen tarinan ja se taisi mennä itselläni aivan yli hilseen. Mutta nautin näistä Erpenbeckin kirjojen kansista. Voisin ostaa pelkät kansilehdet ja laittaa kehyksiin :)

    VastaaPoista
  4. Janninna, en usko että olisin itsekään tajunnut, mistä Vanhan lapsen tarinassa on kysymys, jos olisin lukenut sen - nythän olen lukenut vain muutaman arvion, jossa korostettiin sitä, että alkuteoksen ilmestymishetkellä Berliinin muurin murtumisesta oli kulunut neljätoista vuotta ja lapsi on 14-vuotias jne...

    Edellä mainittua teosta lukematta uskallan veikata, että Kodin ikävä on hieman helpommin lähestyttävä: vaikka en varmasti ymmärtänyt kaikkia yhtymäkohtia historiaan, pysyin hyvin kirjan imussa - johtuneeko sitten Erpenbeckin kielen hypnoottisesta imusta vai mistä?

    Kannet ovat tosiaan upeita!

    VastaaPoista
  5. Ehkä uskallan tarttua joskus Kodin ikäväänkin, jos se joskus tielleni sattuu. Vanhan lapsen tarinan löysin aivan sattumalta, ilman mitään ennakkokäsityksiä.

    Mutta nyt vinkkaamiesi kirjoitusten pariin! -->

    VastaaPoista
  6. Vanhan lapsen tarina jätti minut hämmenyksiin juuri siksi, etten tiennyt monestakaan asiasta, miten sen olisin tulkinnut. Mutta kuitenkin koin, että se hämmennys oli positiivista :)

    VastaaPoista
  7. Susa, sama juttu minulla Kodin ikävää lukiessani - hämmennys oli positiivista! Erpenbeck on tosiaan taitava

    VastaaPoista
  8. Janninna, toivottavasti Inan ja Hannan tulkinnat auttavat Vanhan lapsen tarinan ymmärtämisessä :). Lukukokemus voi parantua myös jälkikäteen.

    VastaaPoista
  9. Luin ja luin tätä kesällä enkä päässyt puustapidemmälle-kirjoitit niin mukavasti kiitos-ja ihmettelenkin miksi en tykännyt tästä kirjasta...taisi olla väärä hetki itselläni tai kirjalla väärä lukija.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen kirja, joka on mennyt minulta aivan ohi. Kiitos tästä! Olen nyt syksyllä lukenut näitä talokirjoja sekä Mosterin Hylyn, joten tämä sopisi jotenkin jouheasti teemaan. Laitan kirjan korvan taakse! : )

    VastaaPoista
  11. Maria, minulla tosiaan auttoi se, että tiesin tämän sisältävän symboliikkaa, sekä tuo Mosterin artikkeli. Tämä oli kyllä aika rankka kirja, petollisen rankka, kun aluksi oli niitä ihania puutarhajuttuja ja sitten...

    Kiva Johanna - en ainakaan löytänyt tästä aiempia blogiarvioita, vaikka moni on lukenut vanhan lapsen tarinan. Toivoinkin, että joku löytäisi tämän keväällä ilmestyneen helmen vielä syksyn kirjasadon keskelläkin!

    VastaaPoista
  12. Mari, jos ei muuta, niin nyt ainakin häiritsee se ämpäri, joka tytöllä oli! No mutta juu, valaisivathan nuo.

    VastaaPoista
  13. Hmm, mielenkiintoista! Minulla on tämä, mutten ole vielä lukenut sitä. Vanhan lapsen tarina esiintyi tosiaan blogeissa, mutta tästä en ole aiemmin nähnyt yhtään bloggausta. Minä halusin juuri tämän Erpenbeckin, mutta sittemmin olen vähän karttanut kirjaa, kun en osaa sanoa, tykkäisinkö siitä, että pitää hirveästi funtsia symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Ilman muuta luen tämän kuitenkin joskus, ja arviosi sai innostumaan siihen aiempaa enemmän! Siis kiitos.

    VastaaPoista
  14. Karoliina, muistelinkin ihailleeni tämän kirjan kantta kirjahyllykeskiviikossasi tms. :) Tämä on hieno kirja, mutta minäkin kaipaan tämän jälkeen taas jotain lämminhenkistä, sympaattisista ja samaistuttavista henkilöhahmoista kertovaa tarinaa kuten juuri esittelemästi Fried Green Tomatoes jne!

    VastaaPoista
  15. Kiitos selvennyksestä, Maria! Luin kyllä rivien välistä, että olit innostunut, mutta jäin kai kaipaamaan jotain yhteenvetoa, vaikkei tietenkään sellaista edes aina tarvitse. Oikeastaan juuri sellaiset (tällaiset?) kirjat, jotka jättävät lukijankin avoimeksi, ansaitsevat avoimen arvion! :-)

    VastaaPoista
  16. Paula, onhan se totta että arviossasi on paljon ristiriitaisuuksia - varmaan siksi, että niin oli kirjassakin. Harkitsin loppukaneettia tyyliin: "lukekaa tämä helmi, älkää unohtako tätä syksyn uutuuksien alle" (ks. kommenttini Joanalle, johon on vahingossa tullut kyllä nimi väärin, anteeksi!), mutta sellaiset tuntuvat usein vähän teennäisiltä ja päälleliimatuilta. Ehkä kuitenkin palvelisivat lukijaa?

    VastaaPoista
  17. Kylläpäs noita kirjoitusvihreitä nyt tulee... Tarkoitin tietenkin arviossaNI :).

    VastaaPoista
  18. Mie tykkäsin arviosi ristiriitaisuuksita ja lukemistuntemuksista. Mie olen lukenut vain Vanhan lapsen tarinan, ja siinäkin tarinassa yllättävän paljon makusteltavaa.

    Kiitos arviostasi! :)

    VastaaPoista