Marjatta Kurenniemi: Kesälintu

Rouva Rainta nousi ja hiipi narisevan lattian yli ikkunan ääreen. Suuret puut seisoivat tummina ja salaperäisinä hämärässä kesäyössä, järvi oli peilityyni ja kaukana selällä ui vesilintu jättäen jälkeensä hopeaisen juovan. Ja jossakin rantapensaikossa lauloi lintu - mikä se mahtoi olla? - lauloi väkevästi, kyltymättä, kuin pakahtuakseen. Oli ihana yö.
  Rouva Rainta pujahti takaisin vuoteeseensa, ja unen ja valveen rajamailla hän jollakin merkillisellä tavalla tunsi olevansa kotona.

Marjatta Kurenniemi on minulle lapsuudesta saakka tuttu ja rakas kirjailija Onneli ja Anneli - sekä Putti-kirjojen ansiosta. Kuinka Kum-maa on kaikkialla ja Puuhiset ovat kestäneet aikaa, ja seuraavaksi tutustun lasteni kanssa Unikon satuihin. Lumiomenan Katjalta opin, että Kurenniemi on julkaissut myös yhden nuortenromaanin, Kesälinnun, vuonna 1959.

Vastikään vanhaan taloon muuttaneena hurmaannuin kirjan ideasta, vanhaan huvilaan muuttavasta helsinkiläinperheestä. Nelilapsinen Rainnan perhe ei tosin muuta maalle vapaaehtoisesti, vaan koska vuokrahuoneisto myydään alta ja kirjastonhoitaja-äidin ja tutkija-isän tulot eivät riitä pääkaupungin korkeisiin vuokriin. Lasten koulut, äidin virka ja isän opetusvelvollisuudet sitovat perheen Helsinkiin, mutta  pakon edessä perhe vuokraa kesäksi järvenrantahuvilan, Kesälinnun, seitsemänkymmenen kilometrin päässä kaupungista. Muutto on kova pala erityisesti perheen kuusitoistavuotiaalle esikoiselle Kirstille, joka joutuu jättämään romanttisen ihastuksensa kohteen sekä vilkkaan toverielämän kahviloineen ja elokuvineen. Järvessä uiminen hyttystenruokana ei Kirstin mielestä korvaa pulahtamista uimastadionin turkoosinsävyiseen veteen. Nuoremmat koululaiset Lassi ja Kaisa sekä viisivuotias Outi-kuopus sopeutuvat paremmin. Tutkijaisä ihastuu syrjäisen huvilan tarjoamaan omaan työhuoneeseen ja parempaan työrauhaan, mutta äiti väsyy pitkiin työmatkoihin ja eroon perheestä työviikkojen aikana. 

Kuten äskettäin lukiessani Rauha S. Virtasen nuortenromaaneja Kiurut laulavat ja Luumupuu kukkii, harmittelen myös Kesälintua lukiessani, että en lukenut sitä kuuluessani siihen ikäryhmään, jolle kirja on suunnattu. Nyt en ihan pystynyt hurmaantumaan, vaan huomioni kiinnittyi ennen kaikkea romaanin maailmankuvaan ja sen välittämiin arvoihin. Kirjan arkinen ja realistinen kerronta oli lisäksi vähän perttymys; Kurenniemen satujen ja saturomaanien perusteella olin kuvitellut tarinan sisältävän enemmän maagisuutta, että talo olisi ollut enemmän salaperäisenä "henkilöhahmona" ja tapahtuminen katalysaattorina Onnelin ja Annelin talon hengessä. Aivan romaanin alussa kerronta onkin persoonallisempaa kaikkitietävän kertojanäänen kommentoidessa perheen luonteita ja edesottamuksia eräänä lauantai-iltana. Perhettä hyväntahtoisella huumorilla luonnehtivasta kertojanäänestä tuli mieleen Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilas (Marsipansoldaten 2001).

Kesälinnussa vallitsee voimakas vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun välillä. Kaupunki nähdään huonompana kasvuympäristönä, jossa viisivuotias Outi karkaa omille teilleen etsimään satulinnaksi luulemiaan Johanneksen kirkon torneja, Lassi käy ikäisiltään kielletyissä elokuvissa eikä uskalla opetellla ajamaan polkupyörällä kavereiden nähden, Kaisa ikävystyy kun ei pääse tekemään mitään käsillään ja Kirsti oppii niin ennakkoluuloiseksi ja ylemmyydentuntoiseksi "landepukkeja" kohtaan, että ei helsinkiläisystäviensä seurassa edes tervehdi polkupyöränsä korjannutta maalaispoikaa. Maalla lapset oppivat kitkemään rikkaruohoja ja nauttimaan enemmän perheen yhteisestä ajasta. Epäkäytännöllisen perheen auttaa uuden elämän alkuun Kesälinnun piharakennuksessa asuva Nymannin pariskunta.

Perhekuvauksena Kesälintu tuo mieleen aiemmin mainitut Rauha S. Virtasen nuortenromaanit, Kirstin helsinkiläisen toverielämän kuvaus puolestaan Mary Marckin koululaisromaanit. Tarina maalla ulkoilmaelämään ja puutarhanhoitoon innostuvista lapsista tuo muistuttaa minua lapsena lukemastani Marie Louise Fischerin nuortenkirjasta Itsepäinen Isabella, jossa perheen hemmoteltu kymmenvuotias kuopus jätetään hiihtolomalla maalaistaloon oppimaan luistelua, murtomaahiihtoa ja toisten kunnioittamista. Kirsti nousee tavallaan Kesälinnun päähenkilöksi, mutta tässä elämänvaiheessa samastun ennen kaikkea perheensä asunto-, talous- ja pyykkipäivähuolten rasittamaan rouva Raintaan tai kirjansa ensimmäisenä muuttolaatikoista purkavaan, hajamieliseen tohtori Raintaan.

Eniten nautin Kesälintua lukiessani huvilan ja sen puutarhan kuvauksista:

Talon ohitse vei puoleksi nurmettunut tie rantaan, jonne koko puutarha loivasti vietti. Aivan talon takana oli kivilaatoilla katettu pengermä. Sen reunat oli muurattu harmaista luonnonkivistä ja jokainen kivenkolo kukki. Valkeata pitkäpalkoa, aniliininpunaista sammalleimukukkaa, keltaista vuohenjuurta, ruusunpunaista ja hienolehtistä särkynyttä sydäntä ja väkevänsinistä katkeroa. Niitä kasvoi tuuheina mättäinä pengermän reunoilla ja riippui rehevinä mattoina alas. Talon seinustalla kasvoi narsisseja, sekä valkoisia että keltaisia, punaisia ja keltaisia tulppaaneja, sinisiä scilloja ja keltaisia krookuksia, jotka olivat melkein kukkineet.

Tämän suloisen kirjan sanoma on, että kaikki järjestyy - ja että talokin voi olla kiltti.