![]() |
| Katunäkymää Brooklynista. |
Lumikko heitti Meijerielämää -blogissaan mielenkiintoisen jatkohaasteen mieskirjalistansa yhteydessä. Haaste kuuluu näin: "Heitänpä minäkin haasteen kirjabloggaajille ja muille himolukijoille: olisi hauskaa, jos innostuisitte esittelemään sen maantieteellis-kirjallisen ympäristön, jossa itse olette parhaiten viihtyneet - parhaine kirjailijoineen ja/tai kirjoineen tietysti." Inspiroiduin haasteesta niin, että kiskoin hyllystäni pinoittain kirjoja ja aloin selailla niitä. Ensimmäinen vastaukseni oli ilmiselvä: kaikkein parhaiten olen viihtynyt Kanadassa, erityisesti Prinssi Edwardin saarella, mutta myös esimerkiksi Ontariossa. Clarissa on kuitenkin jo esitellyt kanadalaisia kirjailijasuosikkejaan Luovaa puuhastelua -blogissaan, ja uskon monien muidenkin kirjabloggaajien vielä johdattelevan meitä kyseiseen maailmankolkaan tämän haasteen tiimoilta, joten tutkailin kirjallisen maailmankarttani muita mahdollisuuksia. Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan mahdottoman pitkä, valitsin yhden "matkakohteen" - saatan palata haasteeseen vielä myöhemmin jonkin toisen maantieteellisen ympäristön merkeissä, mutta tällä kertaa esittelen kirjallisen New Yorkini.
![]() |
| Brooklyn Bridge |
En ole koskaan itse käynyt New Yorkissa, enkä itse asiassa halua käydäkään. Ajatus pilvenpiirtäjien ja ilmansaasteiden miljoonakaupungista itse asiassa kammottaa minua; en usko että pystyisin asumaan sellaisessa paikassa. Ajatuksen (ja kirjallisuuden) tasolla kaupunki on kuitenkin kiehtova: kansojen sulatusuuni eri kansallisuuksien leimaamine kaupunginosineen, yötä päivää hereillä oleva kaupunki, kulttuurin ja taiteen runsaudensarvi, useiden kirjailijoiden kotikaupunki. Kirjoissa olen viihtynyt New Yorkissa oikein hyvin, erityisesti Brooklynissa ja SoHossa. Kirjailijat, joiden johdattamana olen kulkenut Ison Omenan kaduilla, ovat William Styron, Siri Hustvedt, Paul Auster ja Don DeLillo, ja aikajana ulottuu 1940-luvusta 2000-luvulle. Hypätkää kyytiin!
Brooklyn
Manhattanilta oli noihin aikoihin miltei mahdoton löytää halpaa huonetta, joten minun oli muutettava Brooklyniin. Tämä tapahtui vuonna 1947. Tuon niin elävästi mieleeni painuneen kesän miellyttäviä puolia oli sää, joka oli aurinkoinen , leuto ja kukkaistuoksuinen aivan kuin aika olisi pysähtynyt ikuiselta tuntuvaan kevääseen.
Näin alkaa William Styronin romaani Sofien valinta (Sophie's Choice 1976, suom. 1982 Otava), jonka luin 14-vuotiaana. Kirja kertoo nuoresta, kirjailijanurasta haaveilevasta Stigosta, joka tutustuu Brooklynissa naapuriinsa Sofieen ja saa ajan myötä kuulla juutalaisnaisen vaiheista Auschwitzissa ja valinnasta, jonka kahden pienen lapsen äiti joutui siellä tekemään. Tyttökirjojen ja Jane Austenin kirjallisessa maailmassa kasvaneelle teos oli ravisuttava, ja lukuisia loistavia ja vaikeista aiheista kertovia kirjoja myöhemmin Sofien valinta on säilyttänyt mielessäni paikkansa kirjana, joka kuvaa suurta kärsimystä mutta antaa silti toivoa, sillä kirja päättyy sanoihin: Ei ollutkaan tuomiopäivä - vaan aamu. Aamu: säkenöivä ja kirkas.
Toisenlaisiin Brooklynin tunnelmiin meidät johdattaa newyorkilaiskirjailija Paul Auster, joka tunnetaan suomessa ehkä parhaiten New York -trilogiastaan. Olen lukenut trilogiasta vain päätösosan, metafyysisen dekkarin Lukittu huone, senkin vuosia sitten. Koska myös Sattumuksia Brooklynissa on minulta vielä osittain lukematta, käykää lukemassa kirjasta jäljen ääni -blogista. Osittain New Yorkiin sijoittuu myös Austerin Näkymätön.
![]() |
| Katunäkymää SoHossa. |
SoHo
Vaikka Matt luonnostelikin kaiken aikaa baseballkenttiä ja pelaajia, ei hän lakannut koskaan piirtämästä ja maalaamasta myös New York Citya. Ajan myötä kaupunkiluvista tuli yhä monimutkaisempia. Hän maalasi kaupunkia auringonpaisteessa ja harmaan taivaan alla. Hän maalasi sitä tuulisina päivinä ja sateessa ja lumimyräkässä. Hän piirsi kaupunkia lintuperspektiivistä, sivulta ja ruohonjuuritasolta ja kansoitti sen kadut rotevilla liikemiehillä ja tyylikkäillä taiteilijoilla ja laihoilla malleilla ja pummeilla ja höpöttävillä hulluilla, joita me näimme joka päivä koulumatkalla. Hän piirsi Brooklynin sillan ja Vapauden patsaan ja Chrysler Buildingin ja Kaksoistornit.
Siri Hustvedt, Kaikki mitä rakastin.
Paul Austerin puoliso Siri Hustvedt on sijoittanut New Yorkiin ainakin romaaninsa Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia. Ensinmainittu sisältää lumoavaa kuvausta SoHossa asuvista taiteilijoista, kirjailijoista sekä taiteen- ja hysteriantutkijoista, joiden kohtalot kietoutuvat yhteen ystävyyden, rakkauden ja lopulta tragediankin sitein. Amerikkalainen elegia puolestaan viittaa muun muassa vuoden 2001 kaksoistornitragediaan, joka ravisutti New Yorkin elämää peruuttamattomasti.
Kaksoistornien romahtamisesta kertoo myös Don DeLillon romaani Putoava mies. Kirjan alussa kuvataan päähenkilön harhailua kaupungissa, joka on sama mutta kuitenkin eri, ilma sakeana tuhkasta, savusta ja paniikista. DeLillon romaani on hieno kuvaus paitsi kollektiivisesta ja jokaista yksilöä eri lailla koskettavasta traumasta, myös päähenkilön ja hänen perheensä ihmissuhteista. En kuitenkaan halua päättää New York-kierrostamme näin synkkiin tunnelmiin, vaan palaamme vielä Brooklyniin, jonne sijoittuu TBR-listani kärkipäässä tällä hetkellä oleva romaani, jota en ole vielä saanut käsiini. Jo kansikuva kertoo paljon: romaani kertoo New Yorkiin emigroituvasta nuoresta irlantilaisnaisesta, jolle Brooklyn edustaa uutta alkua ja haaveita.
Kirjasta on kirjoittanut esimerkiksi Zephyr Kirjanurkkauksessaan. Minäkin toivon piakkoin pääseväni Brooklynin päähenkilön Eilisin kanssa tuon valtamerilaivan matkaan ja tutustumaan brooklyniin 1950-luvun irlantilaistytön silmin. Siihen asti nautin aurinkoisesta Suomen suvesta pihalla, jasmikkeen tuoksussa!
Ihanaa päivää!




