tiistai 1. marraskuuta 2011

Lokakuun luetut

Kuva JL. 

Lokakuussa luin kahdeksan sellaista kirjaa, jotka toin blogiini. Kirjalista on varsin monipuolinen, siitä löytyy kaksi tietokirjaa, yksi lasten satukokoelma, novellikokoelma ja neljä keskenään hyvin erilaista romaania. Kuukauden parasta on jälleen kerran mahdoton valita näin kirjavasta joukosta, mutta maittakoon, että Watersin goottilaisen kauhuromaanin perinnettä jatkava Vieras kartanossa tempaisi todella mukaansa ja Päivi Alasalmen Sinnikäs meripoika oli kovasti niin perheemme lasten kuin kirjaa ääneen lukeneiden vanhempien mieleen.

Elina Tanskanen: Jetlagissa. Yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen. 
Annelies Verbeke: Kalanpelastaja
Riku Korhonen, Leena Parkkinen ym.: Valhe ja viettelys: Tarinoita pettämisestä
Päivi Alasalmi: Sinnikäs meripoika
Jaakko Hämeen-Anttila ja Inka Nokso-Koivisto: Kalifien kirjastossa
A. S. Byatt: Lastenkirja (luettu osittain)
Johanna Venho: Syntysanat
Sarah Waters: Vieras kartanossa

Näiden kirja-arvioiden lisäksi kirjoitin itsestäni ja blogistani esittelyn, hehkutin pian ilmestyvää P.D. Jamesin Pemberleyhin sijoittuvaa dekkaria, pohdiskelin mikä tekee kirjasta klassikon ja tein muutamia tunnustuksia mielikirjateemalla.

Marraskuun lukupinossa on ainakin yksi hidastempoinen brittiläinen romaani, vanhempi suomalainen tyttökirja, eräs klassikko ja yksi tänä vuonna ilmestynyt romaani, joka kertoo niin siskoksista kuin suomalaisen keskiluokan arjesta. Marraskuun lopulla teen luultavasti kokoavan postauksen edistymisestäni niissä blogien lukuhaasteista, joihin olen lähtenyt mukaan.

Kynttilänvaloa ja piparien tuoksua marraskuuhunne!

12 kommenttia:

  1. Kirjoittamasi arvio Tanskasen kirjasta on mennyt aiemmin ohi, mutta ai että nauratti jo kirjan nimi... nimimerkillä, nyt kirjoitan kahdella kädellä, mutta paraikaa kaksi muksua kiljuvat vieressä päästäkseen syliini. Siispä lopetan tähän:)

    VastaaPoista
  2. Sitähän tämä on, Amma ;) Minäkin saan usein näpytellä yhdellä kädellä kun nuo 1,5 ja 3-vuotiaat kaipaavat sylihoitoa juuri silloin, kun yritän kirjoittaa postausta. Suosittelen Tanskasen kirjaa kyllä lämpimästi ensisynnyttäjille!

    VastaaPoista
  3. Hei Maria, odotan tuota tyttökirjapostaustasi! Tuo Watersin kirja alkoi taas kiinnostaa minua, kun luin juttusi siitä. Kirja on jakanut mielipiteitä, pitkäpiimäinen vai ei ja nyt sitten taas kallistun lukemisen kannalle, mutta myöhemmin!

    VastaaPoista
  4. Sara, muistaakseni pidit paljon Silmänkääntäjästä, joten kannattaa kyllä kokeilla Vierasta kartanossa, vaikka siinä ei kuulemma olekaan yhtä yllätyksellisiä juonenkäänteitä kuin edellämainitussa.

    VastaaPoista
  5. Vaikuttava lista! Noista minulle on toistaiseksi tuttu vain Venhon hieno Syntysanat, mutta Lastenkirjan ja Vieraan kartanossa lukemista odotan kovasti!

    Tosiaankin, marraskuussa alkavat jo tuoksua piparit! Glögikauden avasinkin jo viime viikolla, mutta piakkoin voisi olla aika nautiskella sen kaverina itsetehtyjä pipareita ja Auraa... :)

    Ihanaa ja lukuisaa marraskuuta Siniseen linnaan! <3

    VastaaPoista
  6. Sara, sinulla on ihania kirjallisia brittiherkkuja luvassa! Odotan myös mielenkiinnolla, mitä Austen-adventti pitää sisällään, joku siitä vihjaisi blogissasi mutta minulle se on ihan uusi juttu :).

    Minunkin on jo tehnyt mieli glögiä, pitääpä tehdä asialle jotain. Teetä olen juonut viimepäivinä todella paljon, se sopii niin hyvin noihin brittikirjoihin, saati sitten hämäriin ja sateisiin päiviin.

    (Piparit ja aurajuusto, ah!)

    VastaaPoista
  7. Olet lukenut hyvin monipuolisesti lokakuussa. Itselleni tuttuja ovat Syntysanat, Kalanpelastaja ja Vieras kartanossa - kuinka erilaisia ne ovatkaan!

    Tuo P.D. Jamesin Pemberley-kirja on hyvin mielessäni. Se pitää lukea sitten aikanaan.

    Tee sopiikin hyvin marraskuun iltapäiviin. Meillä on kaapissa pari glögipurkillista odottamassa, pitäisiköhän tänään illalla avata niistä toinen. :)

    VastaaPoista
  8. Katja, olen lukemassa parhaillaan vielä yhtä, jonka sinäkin olet lukenut lähiaikoina. Tosiaan hyvin erilaisia nuo kolme mainitsemaasi!

    VastaaPoista
  9. Psst Maria, sinulle lähti postia tänään :)

    Harmillista että tuo Pemberley ei ole vielä tullut ainakaan meidän kirjastoalueelle. Ehkäpä se, kohta.

    Kalanpelastajaa odotan innolla.

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, Linnea! Siskos- ja TB-haasteiden takia olisi kiva saada luettua kirja tämän vuoden puolella (minäkö muka haastehikari ;)), mutta saa nähdä miten käy. Nyt jumitan Pitkän päivän illassa ja kaipaan välillä jotain kepeää luettavaa.

    VastaaPoista
  11. Maria, paljon olet ehtinyt, mutta joukossa ei ole yhtään kirjaa, jonka olisin tehnyt.Mitä minä oikein luen;-) Olen kai niin omien latujeni kulkija, että on tullut oma tyyli ihan kuin siivellä kolmen vuoden myötä.

    Yksi tyttökirja tulee ennen joulua.

    Sinulla on kuitenkin yksi blogistanian hienoimmista nimistä, totean minä, joka hullaannuin Siniseen linnaan.

    VastaaPoista
  12. Hupsista Leena, kommenttisi oli jäänyt huomaamatta - pitäisi laittaa kommenttivalvonta vanhoihin postauksiin että huomaisin ne! No, kuitenkin, minäkin taidan sitten olla oman tien kulkija sillä listassani on monta sellaista, joista kukaan muu bloggaaja, tai vain yksi, ei ole kirjoittanut :)

    Kiitos nimikehuista <3

    VastaaPoista