Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Gummerus 2014, 423 sivua.

Katian viimeisessä viestissä tämä oli sanonut haluavansa kertoa Ariannalle Guiliasta. Oli vaikea ymmärtää, miten 18 vuotta aikaisemmin kuollut nainen saattoi liittyä Katian saamiin uhkauskirjeisiin. Mutta kumpikin oli saanut lapsen Lorenzo De Curtisin kanssa. Ja kumpikin oli nyt kuollut. Arianna ei voinut mitään ajatukselle, että Katian lisäksi hän saattaisi joutua selvittämään myös lähes kaksi vuosikymmentä aikaisemmin tapahtunutta kuolemaa. Hän katsoi ympärilleen hämärtyvällä hautausmaalla ja tunsi sen yllä leijuvan kuoleman läsnäolon.

Vera Valan dekkarin lukemisesta on tullut viime vuosien aikana suorastaan kesäperinne. Pari vuotta sitten luin ensimmäisen yksityisetsivä Arianna de Bellisin tutkimuksista kertovan kirjan Kuolema sypressin varjossa, viime vuonna oli vuorossa Kosto ikuisessa kaupungissa. Viime kesänä oli helppo eläytyä dekkarin aurinkoisiin Italian-kuvauksiin pihalla aurinkotuolissa istuen, Villa Sibyllan kirous sen sijaan sai tuoda piristystä räntä- ja raesateiseen kesäkuuhun ja kolean kelin johdosta iskeneeseen flunssaan. Tällä kertaa kirjan parissa kului enemmän kuumaa teetä kuin jäätelöä, mutta lukeminen oli jälleen kerran nautinnollista - itse asiassa luulen, että tykkäsin Sibyllasta vielä enemmän kuin kahdesta aiemmasta Arianna-romaanista. (Harmillista kyllä, kirjaan oli jäänyt varsin paljon oikolukuvirheitä - ylimääräisiä sanoja, merkitystä väärään suuntaan vieviä lauserakenteita ynnä muuta - mutta ne eivät häirinneet tarinaan uppoutumista.)

Valan dekkareille tyypilliseen tapaan Sibyllassakin seurataan sekä varsinaista murhamysteeriä - Ariannan yksityisetsivänä saamaa toimeksiantoa - että läpi dekkarisarjan kulkevaa, Ariannan menneisyyttä koskevaa arvoitusta. Pidin Sibyllasta erityisen paljon ehkä juuri siksi, että tässä romaanissa nämä kaksi rinnakkaista juonta tuntuvat kietoutuvan toisiinsa erityisen sulavasti. Ariannan yksityiselämästä kerrotaan ehkä aiempaa enemmän; lukija pääsee tutustumaan Ariannan suomalais-italialaiseen lapsuudenperheeseen ja saa tietää kutkuttavia seikkoja perheen kielletyistä puheenaiheista ja Ariannan isän värikkäästä menneisyydestä.

Ariannan varsinainen toimeksianto tulee upean vanhan roomalaishuvilan, Villa Sibyllan emännältä. Menestyksekkäästä asianajajanurasta perheen vuoksi luopunut Katia pyytää Arinnalta apua saamiensa uhkaavien kirjeiden takia, mutta pahin ehtii tapahtua ennen kuin yksityisetsivä pääsee tutkimuksissaan kovinkaan pitkälle. Tässäkin Arianna-dekkarissa siis ensimmäinen uhri on viehättävä, nuorehko ja älykäs nainen. Se, että uhria kohtaan voi tuntea sympatiaa, tietysti tuo lisäkiinnostusta murhatutkimusten seuraamiseen, mutta tasa-arvon ja mielenrauhan nimissä toivon Ariannan seuraavien tutkimusten kohteena olevan jonkun epämiellyttävän äijänretaleen poismenon!

Villa Sibyllan tapahtumiin tuo erityistä hyytävyyttä se, että myös huvilan aiempi emäntä, pankinjohtaja Lorenzo De Curtisin ensimmäinen vaimo Guilia, kuoli hämärissä olosuhteissa saatuaan piinaavia kirjeitä. Onko Guilian ja Katian kuolemien välillä yhteyttä? Onko taustalla henkilökohtaisia kaunoja, mustasukkaisuutta ja kateutta, vai liittyvätkö murhat isompiin kuvioihin? Arianna saa pähkäillä myös, miten Italian korruptio, suurten kansainvälisten pankkien ja yritysten johto, uusi roomalainen mafiajengi ja muinaisroomalainen Mithra-kultti liittyvät Villa Sibyllan tapahtumiin. Vaikka Villa Sibyllan kirous on kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, saavat monet sen todelliseen maailmaan viittaavat teemat, kuten lehdistön vapaus - tai sen puute - tai politiikan ja talouden kytkökset, mielen hetkittäin vakavaksi.

Samaan aikaan Ariannan oma, osittain muistinmenetyksen kätkemä menneisyys tuntuu tulevan yhä lähemmäs, uhaten Ariannan vähitellen vahvistuvaa onnea. Ariannalla ja hänen rakkaallaan Bartolomeolla on yllättävän paljon yhteistä menneisyydessään, mutta voiko heillä olla myös yhteinen tulevaisuus? En voi kuin jäädä odottamaan jatkoa Ariannan tarinalle!


Sain kirjan arvostelukappaleen Gummerukselta osana Blogatin kesäkuun kampanjaa, kiitos!

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Dekkari ja jäätelöä (jäätelö ei valitettavasti ole italialaista, mutta hyvää kuitenkin!)

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa 
Gummerus 2013, 349 sivua.

– Sinä ja sinun suomalaisnaisen periaatteesi. Yritä nyt ymmärtää, että vaikka olet tottunut kävelemään metsän keskellä karhuja pelkäämättä, se ei tarkoita, että voisit kulkea Roomassa miten saattuu. Kun sovimme, että ryhdymme selvittämään murhaa, luulin sinun tarkoittavan Lauran ystävien ja kollegoiden haastattelemista. Sinä taas päätät ensitöiksesi murtautua poliisin tarkkailulistalle kuuluvien ihmisten valtaamaan taloon, Ermes sanoi tuohtuneen näköisenä. 

Assyriologian apulaisprofessori Laura Lucarelli on viehättävä ja työlleen omistautunut nainen. Jokin on kuitenkin saanut hänet jättämään kesken tärkeän Hammurabin lakia koskevan tutkimuksen kesken British Museumissa ja palaamaan Rooman La Sapienza -yliopistoon. Lauralla on myös yhteyksiä Italian ja Ranskan välistä luotijunahanketta vastustaviin anarkisteihin. Kun Laura vielä saa jostakin mustelmia eikä selitys portaissa kaatumisesta vakuuta, palkkaa Lauran poliitikko-sisar Anna yksityisetsivä Arianna de Bellisin seuraamaan Lauran edesottamuksia. Arianna ehtii tuskin päästä työssään alkuun, kun Laura löydetään murhattuna. Anna pyytää Ariannaa jättämään murhatutkimukset poliisin huoleksi, mutta Lauran arvoitus ei jätä suomalais-italialaista etsivää rauhaan.

Jo Arianna de Bellis tutkii -sarjan avausosassa Kuolema sypressin varjossa viehätti, mutta Kosto ikuisessa kaupungissa vakuutti. Parannusta ensimmäiseen osaan on muun muassa se, että murha ei tapahdu heti ensi sivuilla, vaan jännitystä kehitellään ja lukija pääsee itsekin muodostamaan jonkinlaisen käsityksen Lauran persoonasta. Kaiken kaikkiaan tarinassa on enemmän potkua kuin Vera Valan esikoisteoksessa, jossa murhatutkimus tuntui aika ajoin unohtuvan. Kerronnassa on kuitenkin edelleen suloisia suvantokohtia, joissa kuvaillaan italialaisia maisemia, ruuanlaittoa, kahviloita sekä Ariannan ajatuksia ja tunteita. Kun Arianna ja muut sarjan pysyvät hahmot on esitelty Sypressissä, on Kostossa tilaa syventää henkilöiden taustoja ja toisaalta keskittyä varsinaisen murhamysteerin ratkaisemiseen.

Tarinaa kerrotaan ennen kaikkea Ariannan, mutta myös muutaman muun henkilön näkökulmasta. Kirjassa mennään myös murhaajan "pään sisään"; muutoin kolmannessa persoonassa etenevän kerrannan joukossa on minä-muotoisia jaksoja, joissa anonyymi tekijä paljastaa asioita menneisyydestään, tunteistaan ja motiiveistaan. Nämä jaksot luovat kerrontaan hyistä tunnelmaa, mutta muuten Kosto oli, muutamasta jännittävästä kohtauksesta huolimatta, kaltaiseni arkajalan näkökulmasta mukavan leppoisaa luettavaa.

Pakko tunnustaa, että kirjan anarkisteja, mafiaa ja huumediilausta käsittelevissä kohdissa ajatukseni pääsivät hieman harhailemaan (tämä ei siis johtunut kirjasta vaan ihan aihepiireistä), mutta ihmissuhteita, yliopistomaailmaa ja ennen kaikkea Ariannan yksityiselämää ja osittaisen muistinmenetyksen sumentamaa menneisyyttä koskevat kohtaukset luin aivan erityisesti viihtyen. Paitsi Ariannan, myös tämän läheisen ystävän, ulkoministerinä toimivan komean Bartolomeon, menneisyydestä selviää jotakin uutta. Romantiikannälkäiset lukijat eivät tule pettymään kirjaan tarttuessaan, sillä murhatutkimuksien välissä Ariannalla on hetkiä, joilloin hän ei kuullut enää meren kohinaa, hän ei tuntenut tuulta ihollaan.

Vera Valan kirjailijanarkea voi seurata Vera(n) Italia -blogista, ja ihan oikean (suomalaisen) assyriologin elämään pääseen kurkistamaan Elämän krestomatia -blogin kautta.

P.S. Sain kirjan Gummeruksen Kukanpäivän kutsuilta, mutta ymmärtääkseni sen pitäisi löytyä kirjakaupoistakin tällä viikolla.

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Gummerus 2012, 359 sivua.

Arianna ei voinut olla ajattelematta Lilya. Oliko etruskitemppelin historia saanut hänet pitämään raunioita jännittävänä paikkana romanttisille tapaamisille? Hän oli mennyt sinne aavistamatta, että rakastavaisten lehto kätki sisäänsä myös kuoleman. 

Italiansuomalaisen Vera Valan esikoisteosta Kuolema sypressin varjossa voisi luonnehtia "pehmeäksikeitetyksi dekkariksi". Siinä on - siihen nähden, että kirjassa kuitenkin selvitetään murhaa - hyvin vähän väkivaltaa, eikä sen maailmakuva ole kyyninen, vaan pikemminkin romanttinen. Sankaritar, yksityisetsivä Arianna de Bellis, on aatelissukua ja vaikutusvaltaisen poliitikon leski, jonka turvaksi edesmenneen aviomiehen ystävä haluaisi jättää muutaman henkivartijan. Taloudelliset turvaverkot ovat kunnossa, eikä Arianna pyöritä etsivätoimistoa elääkseen, vaan kamppaillakseen miehensä kuoleman ja muiden traumaattisten kokemusten aiheuttamaa masennusta vastaan.

Arianna kutsutaan Tolfaan, kauniiseen pikkukaupunkiin, jonka lähistöllä sijaitsevista etruskitemppelin raunioista on löytynyt nuoren amerikkalaisnaisen, Lily Montgomeryn ruumis. Lily on uhmannut tiiviin italialaisyhteisön normeja olemalla kaunis ja määrätietoinen - toisin sanoen hyppimällä kylän rouvien silmille ja saamalla useammankin miehen ihastumaan itseensä. Murhan tutkinta pyörii pitkälti sen ympärillä, kenellä on ollut suhde kenenkin kanssa, kuka on mustasukkainen kenestäkin ja kuka on kenenkin lapsi. Kirjassa selvitetäänkin paitsi murhaa, myös melodramaattisia ihmissudekiemuroita, ja ajoittain tyylilaji lähenee romanttista viihdettä, kun Ariannan huomio kiinnittyy jonkun komistuksen tuuheisiin hiuksiin tai treenattuun ylävartaloon.

Olisin kaivannut enemmän jännitettä varsinaiseen murhamysteeriin. Arianna samastuu jossakin määrin Lilyn (oletettavasti) kokemiin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteisiin ja on koko sielustaan mukana tämän murhan selvittämisessä. Itse olin kuitenkin aika ajoin vähällä unohtaa, että jokin ruumis jossakin odotti oikeuden tapahtuvaksi, kun Arianna siemaili sampanjaa ja tanssi viehkosti ulkoministerin kanssa. Herkkähermoisena lukija kiitän kyllä siitä, etteivät tapahtumat olleet kovin hyytäviä: olen lopettanut parinkin dekkarikirjasarjan seuraamisen siihen, kun juoni on alkanut ottaa liikaa kierroksia. Oli kiinnostavaa, että murha selvisi kyläläisten välisiä suhteita tutkimalla, mutta en pysynyt aivan kärryillä henkilögalleriasta, josta löytyi useampikin katkera, omistushaluinen nainen ja vastuuta pakoileva häntäheikki.

Psykologiset selitykset ihmisten toiminnalle eivät tämän lajityypin kirjassa tietenkään ole kovin syväluotaavia, mutta murhan taustalla vaikuttavat tunteet ja ihmissuhteiden vääristymät on Sypressissä kuvattu riittävän uskottavasti. Syyllisen selvittyä kuvio tuntuu loogiselta, mutta se ei ole liian ilmeinen - ainakaan minä en arvannut ratkaisua.

Arianna de Bellisin tutkimuksista on tulossa sarja, ja Vala onkin onnistunut luomaan päähenkilön ympärille jännitteitä, jotka saavat ainakin minut seuraamaan hahmon tulevia vaiheita mielenkiinnolla. Kuolema sypressin varjossa jättää lukijan epätietoiseksi Ariannan sydämenasioista myös siitä, mitä kaikkea hänen miehensä kuolemaan liittyy ja mitä on Ariannan parikymppisenä kokeman muistinmenetyksen takana. On myös virkistävää lukea murhatutkijasta, joka on herkkä ja naisellinen eikä "yksi jätkistä", kuten naispuoliset etsivät usein dekkareissa ovat. Sypressiä lukiessa ei päässyt juurikaan vaivaamaan - kuten Hercule Poirot sanoisi - "pieniä harmaita aivosolujaan", mutta sen sijaan sai uppoutua nauttimaan suurista tunteista ja mozzarellapastan tuoksusta.

Muita arvioita löytyy kirjailijan blogiin kootuista linkeistä.