torstai 23. toukokuuta 2013

Ismo Loivamaa (toim.): Miten minusta tuli lukija

Kirjan kannessa oleva Heikki Laaksosen ottama valokuva on kirjailija Tuula Kallioniemen yksityiskokoelmista.

Ismo Loivamaa (toim.): Miten minusta tuli lukija. Tunnetut lastenkirjailijat kertovat.
Avain 2013, 138 sivua.

Lasten- ja nuortenkirjoja tahdon lukea vielä aikuisenakin. Havahdun silloin tällöin siihen, etten ole kuukausiin tarttunut yhteenkään aikuistenkirjaan. Miksi näin? Haluan sukellella lapsuudessa, palata ensikokemuksiin. Aikaan, jolloin haltioituminen oli helppoa ja päivittäistä. Saatan olla pysyvästi keskenkasvuinen. Olkoon niin. Siitä riemuitsen. Ja nielaisen vielä yhden kiekurapillerin.
– kirjailija Kirsti Kuronen

Kuten olen monesti maininnut, rakastan lukea paitsi kaunokirjallisuutta, myös elämäkertoja ja muistelmia, etenkin kirjailijoiden sellaisia ja etenkin jos kirjailijat kertovat omista lukukokemuksistaan ja lempikirjoistaan. Se, millaisista kirjoista pitää, kertoo ihmisestä paljon. Se, millaisia kirjoja on lukenut lapsena, kertoo ehkä vieläkin enemmän kasvuympäristöstä, aikakaudesta ja siitä, millaiset mahdollisuudet valita itse lukemisensa on ollut tarjolla. Ismo Loivamaan toimittamassa Miten minusta tuli lukija -teoksessa lasten- ja nuortenkirjailijat kiittelevät vanhempiensa antamaa lukevan aikuisen mallia, innokkaina "kotiopettajina" toimineita isosiskoja, lukemiseen kannustavaa ilmapiiriä ja erilaisia kirjastoja koulun kirjakaapista kaupunginkirjastojen lähes rajattomilta tuntuneisiin valikoimiin.

Monen kirjassa mukana olevan lastenkirjailijan oma tuotanto on tullut minulle tutuksi ja rakkaaksi joko lapsena tai aikuisena, lapsille lukiessa. Oli hauska saada tietää, mistä kirjoista nämä kirjailijat pitivät itse lapsena, mistä kirjoista kenties saivat vaikutteita tai innoitusta tulevalle uralle. Olen pitänyt esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin (s. 1934) historiallisista lasten- ja nuortenromaaneista (mainitsinkin Piilopirtin tytöt lastenkirjaklassikkolistassani), ja oli kiinnostavaa kuulla, että Dieckmannkin on rakastanut lapsena monia iki-ihania tyttökirjoja: Anni Swanin ja Mary Marckin kirjoja, Vihervaaran Annaa...

Sisäkannen kuvitusta kirjasta Miten minusta tuli lukija

Tammen Kultaiset kirjat mainitaan usein, samoin Montgomeryn Runotytöt ja Annat, Anni Swanin nuortenromaanit, Aku Ankat, H. C. Andersenin sadut, Enid Blytonin Viisikot, Kirsi Kunnas ja Astrid Lindgren. Vähemmän tunnetuista kirjoista mainitaan muun muassa Marjatta Kurennniemen ihastuttava tyttökirja Kesälintu. Moni kirjailija mainitsi myös lapsuuden vahvan lukuelämyksen, jonka tunnelman saattaa palauttaa mieleensä vieläkin, mutta kirjan nimeä ei.

Vaikka kirjailijat kertovat yksityisistä lukumuistoistaan, heidän tarinansa kuvaavat myös aikaa ja sosiaalista todellisuutta. Pia Perkiö (s. 1944) näki lapsuudessaan käytöstä poistettuja kirjoja poltettavan kirjaston yhteydessä olevassa pannuhuoneessa, Heikki Niska (s. 1961) kahdehti Viisikon herkullisia eväitä kun omassa kodissa oli tarjolla "kuivaa leipää, ruotoista haukea ja karvaista sianlihaa". Marja-Leena Tiainen (s. 1951) luki samat koulukirjaston kirjat uudelleen ja uudelleen, sillä uusia tuli vain kerran seitsemän kouluvuoden aikana ja Terhi Rannela (1980) huomasi aikuisena, että on tullut yleiseksi trendiksi halveksua suloista Pupu Tupunaa ja halusi siksi "varta vasten, suurella lämmöllä ja rakkaudella" tunnustaa pitäneensä Pirkko Koskimiehen kuvakirjoista.

Kirjan sisäkannen kuvitusta.


Miten minusta tuli lukija -kirjassa varhaisista lukumuistoistaan kertovat seuraavat kirjailijat: Maija Dieckmann, Paula Havaste, Hannu Hirvonen, Tuula Kallioniemi, Kirsti Kuronen, Tuija Lehtinen, Raili Mikkanen, Heikki Niska, Sinikka Nopola, Timo Parvea, Pia Perkiö, Terhi Rannela, Marja-Leena Tiainen, Kari Vaijärvi, ja Maria Vuorio.

Kirjasta on blogannut myös Sara.

10 kommenttia:

  1. Kävin Sarallekin kommentoimassa, että olen työkytköksen vuoksi ehkä jäävi kommentoimaan tätä, mutta kommentoin kuitenkin. :)

    Eikö olekin hauska ja juuri tähän vuodenaikaan sopiva kansi? Se johdattaa mielestäni hyvin koko kirjan hauskaan, suloiseen, nostalgiseen ja paikoin koskettavaankin tunnelmaan. Nautin tavattomasti kirjan tekstien lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kansi on tosiaan vuodenaikaankin sopiva, söimme jäätelöä samana päivänä kun luin kirjaa pihalla ja esikoinen kommentoi, että ollaan valokuvan tyttöjen kanssa samiksia :). Tätä oli tosiaan ilo lukea!

      Poista
  2. Ihana tuo Rannelan huomautus! Totta, kyllä meillä Pupu Tupunasta pidetään ja lapsen näkemystä on myös kunnioitettava. Toinen ei niin arvostettu on Miina ja Manu tänä päivänä, mutta niin vain niitä pitää harva se ilta lukea 3-vuotiaalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, itsekin tykkäsin lapsena Pupu Tupunoista eikä ole tuottanut tuskaa lukea niitä lapsillekaan; Miinat ja Manutkin menevät mutta niiden opettavaisuus häiritsee minua jostain syystä enemmän kuin "pupu tupunoissa". Se, että sekä lapset itse että aikuiset valitsevat äänenluettavaa on meillä ollut hyvä kompromissi ja tuo kivaa vaihtelua kaikille.

      Poista
  3. Kiitos Maria vinkistä -- tämän minä tulen ehdottomasti lukemaan, aihe kiinnostaa kovasti. Olen viime vuosina omien biografisten projektieni myötä tehnyt sen havainnon, että vain hyvin harvat autobiografistit ymmärtävät sen, miten olennaisen tärkeitä varhaiset lukukokemukset ovat yksilön myöhemmälle kehitykselle. Etenkin akateemiset ihmiset summaavat lapsuutensa ja lukemansa kirjat yhteen lyhyehköön lukuun pohtimatta juurikaan sitä, mitä niiden elämysmaailmasta jäi vaikuttamaan heidän sisimpäänsä. Kun aiheeseen pureutuu, löytyy sieltä uskomaton määrä valaisevia seikkoja & jos/kun tulen julkaisemaan biografioita, niissä tätä aihetta ei jätetä lapsipuolen asemaan :).

    Yhdyn myös Rannelaan: lapselle on ehdottomasti annettava vapaus valita esim. kirjastosta sellaisia kirjoja, joista he itse kiinnostuvat -- olivatpa ne esim. kuvitukseltaan tai myös tekstitasoltaan aikuisesta kuinka luontaantyöntäviä tahansa. Itse inhosin lapsena monia sellaisia kirjoja joissa oli ns. "taiteellisesti korkeatasoinen" tai suttuinen kuvitus ja sitä myöten myös teksti oli epäkiinnostava. Halveksimme Walt Disney-kuvituksia ja Pupu Tupunaa jne., mutta lapsen "esteettinen" silmä saattaa pitää niitä viehättävinä. Pääasia, että lapsi pääsee lukemisen makuun ja saa miellyttäviä kokemuksia kirjoista. Näiden kirjojen ohessa voi sitten lukea lapselle muitakin "korkeatasoisempia" kirjoja. Olemme kotihankinnoissa suosineet esim. Kunnaksen kirjoja sekä Tatua ja Patua (ja Richard Scarrya) sillä ajatuksella, että pienet pojat, jotka lukevat niitä puhki kietoutuvat niiden kautta tarinoiden maailmaan. Tähän mennessä tuntuu toimivan, koska pian 14-vuotiaskin esikoinen lukee edelleen myös vapaaehtoisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva kun kiinnostuit kirjasta! Muistankin, kuinka olet puhunut esim. John Bunyanista tässä yhteydessä.

      Kyllä, lasten pitää saada valita myös itse kirjoja kirjastosta ja vaikuttaa iltasatukirjan valintaan jne. Ja mitä Disney-kirjoihin tulee, niin niiden tekstit ovat kyllä yleensä aika yksioikoisia mutta kuvista ja tarinoista (jotka ovatkin usein klassikkosatujen muunnelmia) on helppo ymmärtää, miksi ne viehättävät. Miten minusta tuli lukija -kirjassakin muuten mainitaan ainakin Disneyn Lumikki-kuvakirja.

      Poista
  4. Aivan mahtavan kuuloinen kirja - ja kansi tosiaan ihana! Lukulistalle tämäkin.

    VastaaPoista
  5. Kaisumarjatta, lukukokemuksessa on tosiaan aina jotain yksityistä, ihan omaa, vaikka vaikutelmansa jakaisikin toisille esim. kirjablogissa! :)

    VastaaPoista