Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Kirjan upean ulkoasun on suunnitellut Perttu Lämsä.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Like 2012, 209 sivua.

Sota käydään kaikkialla, asemasotaan ei ryhdytä, vihollinen voi tulla mistä tahansa, se voi ilmestyä milloin vain. Katson painokuvaa, jossa aurinko on polttanut nurmikon keltaiseksi, värjännyt taivaan oranssiksi, haluan kotiin, täytän tiskikoneen, pesen pohjaanpalaneita kattiloita juoksevan veden alla, menen suihkuun, pesen hampaat, pesen lian pois, tauti on poistunut, kysyn Emmalta ottaako hän aamiaiseksi patonkia, croissanteja vai muroja, ja Emma vastaa että patonkia ja voita päälle. Sodassa valo on ennenkuulumattoman upea, kirkas ja kaiken valaiseva. Henri seisoo edessäni, se haisee tupakalta, me seisomme tässä, musta lattia, musta katto, vihollinen hyökkää yöllä eikä Henriä enää ole, ei Emmaa eikä minua, me emme ole enää tässä, musta lattia, musta katto, vihollinen etenee ja ilmestyy eteen, avaa tulen.

Julie asuu Normandian rannikolla ja pitää turisteille opastuksia maihinnoususta, jota käsittelevä keskeneräinen väitöskirja pölyttyy pöytälaatikossa. Kun kahdeksanvuotiaan Emma-tyttären mustelmat paljastuvat leukemian oireeksi, menetetty tavallinen arki tavallisine ongelmineen alkaa tuntua uskomattoman arvokkaalta. Elämän perustukset ovat järkkyneet jo kolme kuukautta aiemmin, kun Julie on saanut tietää miehensä Henrin pitkään jatkuneesta uskottomuudesta. Lapsen vakava sairaus ei suinkaan yhdistä vanhempia, vaan he vierailevat Emman luona sairaalassa vuorotellen.

Tiiviissä romaanissa äkillinen, vakava sairaus, yllättäen paljastuva uskottomuus ja Normandian verinen historia rinnastuvat: ne ovat kaikki eräänlaisia taisteluita. Sotahistoriaa on kirjassa paljon; Normandiassa itse aiemmin asunut Ala-Harja sanoikin eräässä haastattelussa, että hän ei halunnut kirjoittaa epookkiromaania, mutta halusi alueen historian olevan läsnä kirjassaan.

Kirjablogeissa ja muuallakin on jonkin verran keskusteltu siitä, kertooko Maihinnousu enemmän Julien avioerosta vai hänen lapsensa sairaudesta. Minun lukukokemuksessani teemat olivat melko tasavahvoja,  ja itse asiassa kumpikaan ei tullut ihan iholle. En tiedä, miltä romaanin lukeminen olisi tuntunut, jos minulla olisi ollut omakohtaista kokemusta jommasta kummasta aiheesta, mutta lapsen vaikeasta sairaudesta kertovaksi kirjaksi tämä ei ollut mielestäni kovin rankka.

Jo kirjan tiiviys ja lyhyys asettaa tietyn rajoituksen kuvattaessa pitkää, parin vuoden hoitoja ja vuosien seurantaa vaativaa sairautta. Maihinnousu on käytännössä pienoisromaani, sillä se on painettu isolla kirjasinkoolla ja kirjassa on laveat marginaalit. Varsinainen romaanin tapahtuma-aika kattaa vuoden Julien elämästä, ja tuon vuoden kuluessa Emman sairaus ehtii saada ratkaisevan käänteen. Kun Julie vielä muistelee aiempia elämänvaiheitaan ja kommentoi Ranskan sosiaalista ja yhteiskunnallista todellisuutta, kuvataan sairaalaelämää ja leukemiapotilaan omaisen tuntoja lopulta kovin vähän.

Enemmän kuin taistelua syöpää tai petollista aviomiestä vastaan Maihinnousu kuvaa mielestäni Julien päänsisäistä taistelua, yrityksiä pysyä järjissään kaikeen keskellä, olla liikaa katkeroitumatta ja menettämättä hermojaan. Kaadettuaan toipuvan tyttärensä päälle kulhollisen popcorneja Julie tuntee syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita: "Soitan Alicelle että tulisi hakemaan Léan vähän myöhemmin, että Emma tarvitsee seuraa vähän pidempään. Tai sanon että oikeastaan minä tarvitsen puoli tuntia yksinäisyyttä."

Maihinnoususta ovat bloganneet myös ainakin Mika, Mari A., Jaana, Opuscolo, Annika K., Jaakko ja Minna, jonka blogissa keskustellaan kirjailijan etiikasta.


Olen odottanut tätä päivää, olen odottanut että ensimmäinen vuosi tulee täyteen, olen pelännyt että ennen kuin ehdimme tähän saakka tapahtuu jotain pahaa, tai päivän aikana sattuu jotain käänteentekevää, mutta tämä huhtikuun päivä on aivan tavallinen, rauhallinen päivä, ehkä vähän väsynyt, oikeastaan hyvin tavallinen uuvuttava päivä, jonka takana on uneton yö.