keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kirja kiertoon -keskiviikko: Linnunpaino

Hillitäkseni hieman kirjojen kertymistä hyllyyni ajattelin aloittaa Kirja kiertoon -keskiviikot, jolloin pistän arvontaan yhden kirjan kerrallaan. Kirjat ovat yleensä kertaalleen luettuja, mutta jakoon saattaa tulla myös "iskemättömiä" kirjoja, jotka olen saanut pyytämättä ja joita en ehdi tai halua lukea. En lupaa tästä ihan jokaviikkoista tapaa, mutta järjestän Kirja kiertoon -keskiviikkoja aina silloin tällöin. Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset: kommentoi tähän postaukseen niin osallistut arvontaan. Osallistumisaikaa on ensi keskiviikkoon, jolloin arvon voittajan ja pistän kirjan postiin yhteystiedot saatuani. Postitan kirjoja Suomen rajojen sisällä (muualtakin voi osallistua, jos on valmis maksamaan postikulut).

Tämän keskiviikon kirja on huomenna alkavilla Helsingin kirjamessuilla virallisesti julkaistava Saara Henrikssonin romaani Linnunpaino, josta kirjoitin blogiini viime viikolla. Kirjan aihe, omaa paikkaansa etsivä nuori tanssija ja hänen ihastumisensa "lintumieheen", oli kiinnostava, mutta kirja ei koskettanut minua niin, että haluaisin lukea sen uudelleen. Suosittelen kirjaa erityisesti taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneille pari-kolmikymppisille naisille, mutta toki tämä Siniparta-satuun viittaava romaani saattaa kolahtaa muihinkin viiteryhmiin kuuluviin. Kirjassa on pehmeät kannet, joten lukemisen jäljet kyllä näkyvät, mutta muuten kirja on siistissä kunnossa.

Mukavia kirjamessuja kaikille, jotka niihin pääsevät! Itse ehdin messuilemaan vasta lauantaina, siihen asti nautin kirjoista ihan kotosalla. Pientä ennakkojännitystä on ilmassa, sillä tänään julkistettiin Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat. Olin lukenut aiemmin vain Roope Lipastin Rajanaapurin, mutta toinen ehdokaskirja, Asko Jaakonahon Onnemme tiellä, nousi lukupinossa ensimmäiseksi. Pari muutakin ehdokaskirjaa aion lukea vielä loppuvuodesta - voidakseni osallistua Blogistanian Finlandia -äänestykseen mahdollisimman perehtyneesti!

7 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  2. Voisihan tuota kokeilla onneaan, sillä tämä kirja kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Linnunpaino vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, joten olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ehkä hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella olevalle kirjalle, mutta toisaalta olen tietoisesti yrittänyt laajentaa tuota kirjallista mukavuusaluettani, joten olen arvonnassa mukana minäkin..

    VastaaPoista