Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Kaunis kansi on Susanne Deanin käsialaa, valokuva höytyväpalloista Paul Tomlinsin.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
The Sense of an Ending, suom. Kersti Juva.
Wsoy 2012, 157 sivua.
Aikamme kertojia -sarja.

Me kohotimme hänelle hotellissa viinimaljan ja aterian päätteeksi tuopin. Kadulla läimäyteltiin harteita ja vannottiin, että tehdään sama joka vuosi. Mutta elämät olivat jo liukumassa eri suuntiin, eikä yhteinen muisto Adrianista riittänyt pitämään meitä yhdessä. Ehkäpä asia jäi, koska hänen kuolemansa ei ollut mysteeri. Me muistaisimme hänet tietenkin koko ikämme. Oli vain niin, että hänen kuolemansa oli pikemminkin esimerkillinen kuin "traaginen" - kuten cambridgelaislehti oli rutiininomaisesti väittänyt - ja niin hän väistyi rinnaltamme varsin nopeasti ja solahti ajan ja historian syliin. 

Julian Barnesin The Sense of an Ending kertoo siitä, kuinka menneisyyden, ja lähimmäisensä, voi tulkita aina uudelleen. Se on kertomus ajan kulumisesta, muistoista, ensirakkaudesta, alemmuudentunteesta, mustasukkaisuudesta ja katumuksesta. Tiivis, vähäeleinen ja kieleltään kaunis romaani on kolmiodraama, mutta millainen ja keiden kolmen välillä, selviää vasta aivan viime sivuilla.

Kertoja Tony Webster on elämäänsä tyytyväinen, jo parikymmentä vuotta sitten ihan mukavasta avioliitosta eronnut eläkeläismies, jota nuoruudenaikaisen tyttöystävän äiti yllättäen muistaa pienellä perinnöllä. Kun Tony ei saa erästä perintöön kuuluvaa asiakirjaa haltuunsa, hän alkaa pommittaa sen haltijaa - henkilöä, jota on koko tarinansa alkupuolen demonisoinut - sähköpostiviesteillä. Samalla Tony muistelee menneitä, erityisesti älykästä nuoruudenystäväänsä Adriania ja ensimmäistä tyttöystäväänsä Veronicaa, filosofoi historian luonteesta ja erittelee tunteitaan. Kaiken kaikkiaan Tony kaivaa omaa napaansa suurella hartaudella.

Romaanin kerronnassa on viehättävää se, ettei merkittäviä tapahtumia ja sanomisia ole korostettu, vaan ne limittyvät samaan kudokseen vähemmän merkityksellisten asioiden kanssa. Näin syntyy autenttinen vaikutelma: tätähän elämä on, joskus vasta jälkeenpäin näkee, mihin suuntaan asiat ovat menossa. Jos tämän lukisi uudelleen - tai muistelisi, kuten minä tein, kirjan kohtauksia lukemisen jälkeen - huomaisi hienovaraisia vihjeitä, jotka näyttäytyvät uudessa valossa silloin, kun tietää lopputuloksen. Osasin odottaa, että jotain yllättävää selviäisi henkilöiden menneisyydestä, ja tulin kyllä yllätetyksi. Rujossa "loppuratkaisussa"on kuitenkin hieman itsetarkoituksellinen maku, ja autenttisuuden tuntu häviää savuna ilmaan.

Kuin jokin päättyisi on taidokas romaani. Minulle kävi sen kanssa kuitenkin samoin kuin Tonylle Adrianin kanssa: käsitykseni siitä muuttui, useaankin otteeseen, lukemisen kuluessa. Tämä tietenkin osoittaa, kuinka ovela romaani on: kuvatessaan sitä, miten tulkitsemme mennyttä lopputuleman perusteella, se saa lukijan tuntemaan samoin. Lukukokemus oli intensiivinen, mutta jätti jälkeensä onton olon. Se, että tulee harhautetuksi, riittää dekkarissa, mutta kokeneen tekijän Man Booker -palkitulta romaanilta odotin enemmän.

Kirjan ovat alkukielellä lukeneet ainakin Kati ja Zephyr. Sanna luki ruotsinnoksen ja vertasi kirjaa osuvasti Ian McEwaniin - samaa lukijan taidokasta hämäämistä  tunnistin minäkin.