Emma Donoghue: Huone
Alkuteos Room 2010, suom. Sari Karhulahti.
Tammi 2012.
(Kirja ilmestyy 10.1.2012)
"Jack, se äijä ei ikinä antaisi meille puhelinta tai ikkunaa." Hän tarttuu peukaloihini ja puristaa niitä. "Me ollaan kuin jonkin kirjan ihmisiä, eikä hän anna kenenkään muun lukea sitä kirjaa."
Viime vuonna ilmestyi lukuisia innostuneita blogiarvioita Emma Donoghuen romaanista Room, mutta itse ajattelin jättää kirjan väliin. Vierastan yleensäkin hieman raflaavista aiheista kirjoitettuja lukuromaaneja - en halua ruokkia itsessäni sitä tirkistelynhalua, jota ne herättävät. Lisäksi saan vieläkin kylmiä väreitä muistellessani noin seitsemän vuotta sitten lukemaani John Fowlesin romaania The Collector (1963, suom. Neitoperho 1965), joka kertoo epäsosiaalisen perhoskerääjän kidnappaamasta ja kellariinsa vangitsemasta nuoresta taideopiskelijasta. Donoghuen romaanissa keski-ikäinen äijä, "Vanha Kehno" on niin ikään siepannut nuoren opiskelijatytön ja sulkenut hänet rakentamaansa "Huoneeseen. Kuvittelin, että Huone olisi lukukokemuksena vielä Neitoperhoakin rankempi, sillä siinä kertojana on viisivuotias Jack-poika, joka on syntynyt huoneessa eikä tiedä mitään sen ulkopuolisesta maailmasta. Tosiasiassa Huoneen lukeminen oli kevyempää, johtuen mm. näkökulman valinnasta ja loppuratkaisusta.
En oikein osaa sanoa kirjasta mitään paljastamatta juonta, joten jos et ole lukenut Huonetta ja haluat myöhemmin lukea spoilaantumatta, lopeta lukeminen tähän. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän kirjaan, sillä Huone on paljon enemmän kuin panttivankidraama, sillä se kuvaa myös äidinrakkautta ja lapsen kehitystä.
Tartuin siis kirjaan ennakkoluuloistani huolimatta, kun sain siitä näytekappaleen, selailin, luin alun ja jäin koukkuun. Emma Donoghuen romaani on aikamoinen page-turner, ja jännitin tosissani, pääsevätkö Jack ja hänen Äitinsä pakenemaan Huoneesta. Onneksi pääsivät, sillä yli kolmesataasivua Huoneen neljän seinän sisällä olisi ollut liian masentavaa ja puuduttavaa. Kirjan mielenkiintoisimmat jaksot sijoittuvatkin "Ulkopuolelle" (ja epäuskottavinta kirjassa on paon sujuminen kuin amerikkalaisessa elokuvassa). Kirja kuvaa mielenkiintoisesti sitä, kuinka lapsen kehitys on riippuvainen useammasta ihmisestä, yhteisöstä: vaikka äiti olisi todella omistautunut, rakastava ja älykäs kasvattaja, hän ei yksin riitä. Esimerkiksi muiden kuin Äidin kosketusta on aluksi vaikea sietää, ja kestää hetken, ennen kuin Jack ymmärtää, että sana sinä voi viitata muihinkin kuin häneen itseensä (Äidin sanomana) tai Äitiin (hänen itsensä sanomana).
Jackin kielikin kertoo hänen eristyneisyydestään ja ympäristön ahtaista rajoista: alkuteoksessa hän ei käytä englannin kielen määräisiä ja epämääräisiä artikkeleita (suomennoksessa tämä on kuvattu kirjoittamalla substantiivit isolla). Hän ei tarvise niitä, sillä hän on nähnyt vain yhden Pöydän, Kattoikkunan ja Maton. Virikkeiden ja elävien olentojen vähyys saa Jackin innostumaan yli kaiken hellan takaa kurkistavasta Hiirestä, ja hän tyrmistyy, kun äiti tukkii hiirenkolon alumiinifoliolla. Ulkopuolella Jackia hämmentää ennen muuta se, että kaikkea on niin paljon: ihmisiä, tavaroita, valoa ja ilmaa. Donoghue on mielestäni onnistunut hyvin ikänsä eristyksissä eläneen pikkupojan maailman tavoittamisessa. Olen lukenut koskettavampia lapsikuvauksia ja mestarillisempaa kerrontaa, mutta erikoiseen aiheeseensa nähden kirjaan pystyi eläytymään hyvin.
Sari Karhulahden suomennos on onnistunut, vaikka Jackin hieman erikoisen kielen kääntäminen uskottavasti on varmasti ollut haastavaa. Ainut mikä minua häiritsi, oli Jackin äidin veljen kutsuminen sedäksi, vaikka hän on tietenkin eno. Vai onko eno-sana jo jäänyt vähälle käytölle suomen kielessä?
Henkilökohtaisesti minua jäi kirjan sulkemisen jälkeen mietityttämään muutama asia: kuka Jackin syntymää oli toivonut? Ilmeisesti Äiti, mutta itse en osaa kuvitella, että toivoisin tuollaisissa olosuhteissa lasta, sellaiselle hullulle miehelle. Miksi Vanha Kehno suostui lapsen "hankintaan", vaikka valitti myöhemmin, että lattia kuluu liikaa ja kahden ruoka maksaa enemmän kuin yhden? (Jos kyseessä olisi ollut "vaninko", niitä olisi varmaan sattunut vuosien saatossa enemmänkin.)
Vielä enemmän ihmettelen, kuinka Jackin äitiä saatettiin vapautumisen jälkeen syyllistää esimerkiksi siitä, että hän ei ollut "tilannut" vangitsijaltaan esimerkiksi muovailuvahaa, jotta poika olisi tottunut väreihin (Äiti ei uskaltanut tilata kitsaalta Vanhalta kehnolta juurikaan mitään ylimääräistä, sillä tämä valitti jo terveellisen ruuan, vitamiinien ja särkylääkkeiden hinnoista).
Hirveintä on kuitenkin, että Jackin ja hänen äitinsä kaltaisia kohtaloita on tullut ilmi myös tosielämässä.
Huoneen englanninkielisestä alkuteoksesta ovat bloganneet ainakin Zephyr, Susa, Cathy, Mia, Kirjasieppo, Teresita, Booksy
Tämä on ehdottomasti minunkin lukulistallani tänä vuonna, kiitos kiinnostavasta arviosta:)
VastaaPoistaHui, tuli ihan kylmät väreet - kuitenkin hyvällä tavalla. Olen itse juuri aloittelemassa Huonetta.
VastaaPoistaMinä luin tämän ihan äsken (englanniksi - annoin suomenkielisen version siskolleni lahjaksi), enkä ole ehtinyt kirjoittaa vielä arviotani. Pian se on kuitenkin tulossa. :)
VastaaPoistaPaljon sinulla on ollut samoja ajatuksia kuin minulla kirjaa lukiessa. Tuohon lapsen syntymään liittyen minusta yhdessä kohtaa kirjaa viitatiin, että Äiti söisi e-pillereitä, mutta en tiedä miksi hänelle ei ole niitä annettu tai miksi hän ei syönyt niitä alunperin. Kukapa haluaisi tuoda lapsen tuollaiseen tilanteeseen, mutta toisaaltahan lapset tuovat toivoa, ja ehkä Äidillä on ollut ajatuksena, että hän pääsisi pois synnyttämään tms., jos tulisi raskaaksi. En tiedä.
Ja vielä: Minusta oikeastaan kirjan alkuosa oli loppua kiehtovampi ja mielenkiintoisempi, ja pako-osuus tietenkin todella jännittävä. Mutta toki mietin siinä alkuvaiheessa, että miten tämän muka saa venytettyä 400 sivuun. :D
Sanna, kiva että sinäkin luet tämän, olen melko varma että pidät - kirjassa taitaa olla paljon sellaista, mikä liippaa läheltä omaa alaasi, jos muistan oikein mitä opiskelit?
VastaaPoistaKatja, toivottavasti et lukenut koko juttuani ja spoilaantunut? :) Mukavia lukuhetkiä Huoneen parissa, jos niin voi sanoa!
Karoliina huomasinkin, että luit tätä englanniksi, ja tavallaan minäkin olisin mielellään lukenut tämän alkukielellä, mutta en kyllä olisi saanut aikaiseksi.
VastaaPoistaOlet oikeassa, että Äiti varmaankin söi e-pillereitä, mutta minä menin niitten tabujen kanssa sekaisin kun Äiti söi myös särkylääkkeitä ja molemmat vitamiineja jne. Ja voi tyttöparkaa, hän on tosiaan saattanut kuvitella, että pääsisi pois tultuaan raskaaksi :(.
Pako-osuus oli tosiaan jännä, mutta aika uskomatonta oli, että poliisi löysi äidin ja vielä niin nopeasti!
Joo, minäkin mietin kyllä, että aika neropatti oli se poliisi, joka osasi lapsen sekavan selityksen perusteella löytää reitin talolle, mutta en tiedä, ehkä poliisit ovat neropatteja. ;D
VastaaPoistaEn tiedä halaunko lukea tätä, mutta olen myös lukenut joitakin vuosia sitten tuon Neitoperhon ja se oli minullekin sellainen kokemus, että vieläkin ahdistaa kirjaa muistellessa. Huh! Sinänsä se oli minusta aivan loistava kirja, erityisesti se miten uskottavasti oli kuvattu sieppaajan empatiaan täysin kykenemätön mieli. Mutta rankka lukukokemus.
VastaaPoistaLaitan Huoneen kuitenkin mietintämyssyyn, jos se vaikka alkaisi jossain vaiheessa houkutella.
Liisa, niin kuin Mariakin taisi todeta, tämä on lopulta yllättävän vähän ahdistava kirja. Näkökulma on koko ajan Jackin, joka ei tiedä kaappaajastaan paljon mitään, hänen äitinsä suojelee häntä aika hyvin, ja Jack elää mielestään ihan normaalia elämää Huoneessa. Tottakai varsinkin kirjan alkupuoli pyöri päässä silloinkin, kun kirja oli lepäämässä, ja vangittujen kohtaloa päivitteli, mutta ei tämä minusta mitenkään superahdistava ollut.
VastaaPoistaLiisa, mukava löytää toinen, joka on lukenut Neitoperhon ja pitänyt sitä hienona, mutta ahdistavana. Kaunokirjallisena teoksena Huonetta ei voi edes verrata Neitoperhoon, mutta juuri Karoliinan kommenteissaan mainitsemista syistä se on lukukokemuksena enemmän lämminhenkinen kuin ahdistava (Jackin äiti on aivan uskomaton tyyppi, niin rakastava, vahva ja älykäs!).
VastaaPoistaKaroliina, juuri näin. Verrattuna Fowlesin Neitoperhoon, jossa luetaan nuoren kaapatun naisen päiväkirjaa ja mennään myös vangitsijan pään sisälle, Huoneessa oli
hyvin armollinen kerrontaratkaisu. Ja tosiaan aivan upea äiti!
Ehkä minua ei niinkään epäilytä kirjan mahdollinen ahdistavuus, vaan enemmän se Mariankin mainitsema tirkistely ja raflaaavuus.
VastaaPoistaMutta tiedätkö Maria, onnistuit ehkä myymään kirjan minulle tällä lauseella "Jackin äiti on aivan uskomaton tyyppi, niin rakastava, vahva ja älykäs!"
Liisa, hienoa, että kiinnostuit kirjasta Jackin äidin hahmon takia :).
VastaaPoistaOlen yrittänyt tätä aloitella, mutta ei oikein kulje, ahdistaa. Taidan koettaa vielä, koska sitten voisin laittaa kirjan eteenpäin. Ei vaikuta ihan siltä mitä annetaan takakannessa ymmärtää.
VastaaPoistaKirsi, minusta Huoneen ahdistavin osuus oli se alku, jossa ollaan neljän seinän sisällä, mutta siinäkään ei ole tiedossa mitään aivan hirveitä kuvauksia. Noin kaksi kolmasosaa kirjasta kertoo siitä, kuinka oudolta "ulkomaailma" kirkkaine valoineen, tavarapaljouksineen ja viriketulvineen tuntuu Jackista, ja lopussa on paljon toivoa.
VastaaPoista(Et toisaalta menetä mitään todella järisyttävää, vaikka jättäisit kirjan kesken :). Minäkin meinasin pistää tämän (blogin kautta) kiertoon, mutta lastenhoidon lomassa lukiessa kirjaan tuli niin monta ruttua pehmeisiin kansiin jne, että en viitsinytkään.)
Olen nyt lukenut tänä aamuna tästä useamman tekstin ja kaikki vakuuttavat samaan suuntaan: että tämä on kiinnostava kirja ja vaikuttava, mutta että minä en lue sitä ainakaan vielä. Sinä(kin) kirjoitat tästä todella hyvin ja vaikka luinkin koko tekstin en koe spoilaantuneeni mitenkään joten kiitos ihan vaan siltä varalta että luen tämän joskus. :)
VastaaPoistaMaria, minä luin Huonetta vähän matkaa, eikä tyylissä mitään valittamista, mutta minua ahdistaa suljettu tila. Etenkin kun kyseessä pitkä aika. Sitä voisi luulla, että koska luen välillä rankojakin kirjoja, että tämä olisi minulle helppo kirja, vaan kun ei. Joudun nyt ohittamaan tämän, sillä tunnen rajani. Olen myös aloittanut uuden vuoden ilman hyviä päätöksiä, mutta jokin sisälläni on päättänyt olla omalle itselleen aikaisempaa armollisempi. Eikä minun tarvitse nousta kaikkiin juniin, kuten olen tehnyt koko ikäni...
VastaaPoistaLinnea, tämän kirjan kanssa voi tosiaan odotella, tuleeko se jostain vastaan ja jos ei tule, niin ei menetä mitään ainutlaatuista :).
VastaaPoistaLeena, tässä kirjassa ei tosiaan ole mitään, miksi se pitäisi lukea, jos ei huvita. Minulla on lievä ahtaanpaikankammo, mutta kirjan lukemiseen se ei vaikuttanut - voin vain kuvitella, miltä tuntuisi olla hetkeäkään lukittuna yhdentoista neliömetrin huoneeseen :/.
En lukenut postausta loppuun, ajattelin lukea teoksen ehkä jo tämän vuoden aikana.
VastaaPoistaJokke, mielenkiintoista kuulla sitten, mitä pidät Huoneesta!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista