Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
Breakfast at Tiffany's. A Short Novel and Three Stories (1958)
Suom. Inkeri Hämäläinen ja Kristiina Kivivuori.
Tammi 2010, Keltainen pokkari, 174 s. 6. painos (ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1967)
- Älkää koskaan rakastako mitään villiä, herra Bell, Holly neuvoi häntä. - Se oli Docin erehdys. Hän raahasi aina kotiin kaikenlaisia luontokappaleita. Haukan, joka oli loukannut siipensä. Kerran hän toi täysikasvuisen kollikissan, joka oli katkaissut koipensa. Mutta kesyttömälle olennolle ei voi antaa sydäntään; mitä enemmän sitä rakastaa, sitä voimakkaammaksi se käy.
Kertoja, kirjailija, muistelee nuoruudessaan tuntemaansa Holly Golightlya, nuorta naista, joka unohti jatkuvasti avaimensa ja soitteli naapuriensa ovisummeria tulessaan pikkutunneilla juhlista kotiin. Kaikesta muodikkaasta hoikkuudestaan huolimatta hän uhosi miltei aamiaishiutalemaista terveyttä, saippualta ja sitruunalta tuoksuvaa puhtautta, karheaa punerrusta, joka syveni poskipäillä. Holly saa miehen kuin miehen - myös kertojan - sydämen väpättämään, mutta hupsuttelevan ulkokuoren alla on eksynyt pikkutyttö, joka etsii enemminkin isällistä syliä kuin rakastajaa.
Truman Capoten pienoisromaani "Aamiainen Tiffanylla" tunnetaan ennen kaikkea elokuvana, jonka pääosassa sädehtii Audrey Heburn. Minäkin näin elokuvan ensin, muutama vuosi sitten, ja vaikka sovitus eroaa jossain määrin alkuteoksesta, leffan tunteminen auttoi pääsemään kärryille kirjassa. Varsinainen tarina kerrotaan takaumana, ja romaani alkaa kahden miehen muisteluilla ja arvailulla siitä, missä päin maailmaa Holly mahtaa viilettää. Tarinassa on runsaasti henkilöhahmoja ja aika dramaattisiakin juonenkäänteitä, mutta myös ihanaa vaeltelua New Yorkin kaduilla ja seikkailevia lintuhäkkejä. Holly on suloinen hahmo, mutta en oikein tiedä, olenko surullinen kaiken hänen kokemansa vuoksi vai iloinen siitä, että hän (luultavasti) putoaa jaloilleen kuten rakas kissansakin.
Pienoisromaanin kanssa samoissa kansissa on julkaistu kolme Capoten novellia, "Kukkien talo", "Timanttikitara" ja "Joulumuisto". Ensinmainittu kertoo Ottilie-nimisestä prostituoidusta, joka yllättäen meneekin naimisiin nuoren miehen kanssa - kenties siksi, että vuoret olivat yhä hänessä ja mies oli vuorilta. Avioliiton ensihuuman haihduttua mies alkaa jälleen viihtyä kaveriporukassaan yökaudet ja miehen isoäiti ei lakkaa vainomasta Ottilieta kuoltuaankaan. "Joulumuisto" kertoo seitsenvuotiaasta "Buddysta" ja hänen ystävästään Queeniesta, jonka hiukset ovat lumivalkoiset, mutta joka on lapsi vielä nytkin. Yhdessä he metsästävät viskiä ja muita aineita hedelmäkakkuun silloin, kun alkaa joulunaika ja on hedelmäkakkuilma.
Capote on taitava luonnehtimaan henkilöitään vähin vedoin. Capoten maailma ei kuitenkaan ole minun maailmani, siksi varsinkin novellit jäivät etäisiksi. Itse pienoisromaani Aamiainen Tiffanylla jätti silti jäljen, sen voisin kuvitella lukevani uudelleenkin.
Myös ainakin Katja, Joana ja Kaisa ovat nauttineet Aamiaista Tiffanylla.
P.S. Kirjasta kiitos Jennille Kirjakirppu-blogiin!
Aamiainen Tiffanylla on ainoa kokoelman tarina, josta pidän - ja siitä pidänkin sitten kovasti. Itse asiassa kävi niin, että luin kirjan ennen kuin katsoin elokuvan. Tästä on aikaa liki 20 vuotta jo. Pidin Aamiaisesta Tiffanylla, mutta muut kertomukset jäivät minullakin etäisiksi. Elokuvan näin ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten ja siihen rakastuin oitis.
VastaaPoista(Ajatus-kirjat (Gummerus) julkaisi reilu vuosi sitten Sam Wassonin kirjan Auringonnousu Manhattanilla. Siitä peilataan mielenkiintoisesti sekä kirjaa että elokuvaa.)
Katja, noissa novelleissa tapahtuikin aika haljuja juttuja, niihin ei osannut oikein eläytyä. Minä vähän hämmennyi Tiffany-elokuvasta; olin kuvitellut sen kepeäksi ja romanttiseksi, mutta sitten siihen ilmestyikin joku Doc muistelemaan lapsivaimoaan jne... Kirjan kanssa osasin varautua haikeaan tunnelmaan.
PoistaHuomasinkin sinun viittauksesi tuohon Wassonin kirjaan, kun linkitin arviosi - kiinnostuin!
Maria, minullakin oli samanlaiset -romanttiset- odotukset leffasta ja hämmästyin, kun se ei sitten ollutkaan kepeää tanssia ja tiffanyn timanttien loistetta. Jos minulla ei olisi ollut leffaa katsottuna alla, en tiedä, olisinko selvinnyt kirjasta nukahtamatta. Kerrankin niin, että kannatti olla leffa katsottuna niin tiesi, mitä odottaa kirjalta ja pysyi paremmin kärryillä. :-)
PoistaKaisa, leffan tuntemisesta oli tosiaan hyötyä kirjaa lukiessa, ja sen lisäksi vain hyväksyin sen, etten ollut koko ajan kartalla :). Jännä miten tuon kirjan/leffan nimi ja Audrey saavat odottamaan jotain kepeää - toisaalta ihana, että tarinassa oli syvyyttä ja säröjä. (Voi pientä Hollya!)
PoistaKiitos muistutuksesta. Aamiainen Tiffanylla on aina huokutteleva tarjous. Minuun jäi jälki myös tuosta hedelmäkakkunovellista ja luulen lukevani sen jälleen ensi jouluna.
VastaaPoistaJoana, huomasinkin arviostasi, että sinulle tämä oli joulukirja :).
PoistaMinä odotan tämän lukemista. Muistan yllättyneeni elokuvaa katsoessani että tarina oli niinkin surullinen. Audrey on kuitenkin aina Audrey ja ajattelin lukea tässä lähiaikoina sekä tämän elokuvan teosta kertovan kirjan että Capoten teoksen. Kiitos tästä arviosta.
VastaaPoistaLinnea, sama kokemus siis leffasta kuin minulla ja Kaisalla! Audrey on ihana, odotan mielenkiinnolla arviotasi sekä tästä että mainitsemastasi leffakirjasta.
PoistaMistä minä repisin aikaa kaikelle ihanalle luettavalle? Tämänkin novellin tahtoisin lukea ja nähdä joskus sen elokuvankin. Huoh... :D
VastaaPoistaNo niinpä, Anki! :) Aamiainen Tiffanylla on onneksi nopealukuinen, sitten kun siihen pääsee sisään.
VastaaPoistaMinäkin pidin Aamiaisesta Tiffanyllä sekä elokuvana että kirjana - vaikka ne melko erilaisia ovatkin. Monen muun tavoin näin ensin elokuvan ja olin siihen aivan ihastunut. Sitten luin kirjan ja ajattelin ensin, että ai tällainenko tämä olikin, mutta loppujen lopuksi pidin pienoisromaanista niin, että seuraavalla katselukerralla elokuva tuntui jo vähän siirappiselta... Mutta hienoja molemmat! Muistan pitäneeni myös kirjan muista novelleista, mutta ne ovat kyllä selvästi jääneet Aamiaisen varjoon, sillä kuvailuistasi edes vähän tutulta kuulosti vain Joulumuisto.
VastaaPoista