Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kaksi päärynäpaitaista tyttöä (ei yhteyttä kirjan tapahtumiin).

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät.
Atena 2010, 372 sivua.

Vesilinnan ohi kävellessään Olli näkee kuvajaisensa ikkunassa ja huvittuu. Hän näyttää jonkin vanhan elokuvan hahmolta. Nyt hän arvelee ymmärtävänsä sen, mitä on lukenut elokuvallisesta syväminästä. Luonnollisesti hän on yhä syvästi huolissaan, mutta samalla osa hänestä, kaiketi elokuvallinen syväminä, vaikuttaisi tuntevan jonkinmoista esteettistä mielihyvää koska siinä elämässä, jota hän elää, on tapahtunut arjen rutiinit rikkova käänne.

Kustantaja Olli Suominen saa vaimoltaan Ainolta hääpäivälahjaksi Elokuvallisen elämänoppaan ja alkaa tarkastella omaa elämäänsä ja kotikaupunkiaan Jyväskylää cinemaattisin silmin. Kirjan on kirjoittanut Ollin nuoruudenrakkaus, kirjailijannimeltään Kerttu Kara, jota Olli ei ole nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Facebookin kautta on kuitenkin helppo ottaa yhteyttä menneisyyden ihmisiin, ja yllättäen Olli huomaa viestittelevänsä intensiivisesti Kertun kanssa ja valmistelevansa tämän seuraavan kirjan, Maagisen kaupunkioppaan julkaisemista. Toisaalta kaverilistalla keikkuvat häiritsevästi myös sellaiset ihmiset, jotka haluaisi unohtaa, kuten lapsuuden "Tourulan Viisikon" muut jäsenet, joiden kanssa tosielämän ystävyys päättyi ikävissä merkeissä. Uppoutuessaan Facebook-viestittelyyn, uniin ja muistoihin sekä haaveisiin päärynämekkoisesta tytöstä Olli unohtaa arkisen, pyyhekumilta tuoksuvan opettajavaimonsa ja Lauri-poikansa lähes tyystin - ja saakin heihin kohta yhteyden vain Facebookin välityksellä. Vaimon ja pojan ollessa kateissa Ollin täytyy noudattaa lapsuudenystäviensä suunnittelemaa käsikirjoitusta ja tarjota Kertulle mansikkajäätelöä paikoissa, joissa merkityksellisyyshiukkaset tiivistyvät.

Ei siis mikään ihan tavanomainen kuvaus keski-iän kriisistä, rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kaipuusta lapsuuden seikkailuntäyteisiin kesäpäiviin. Kirjan juonesta ei sen enempää; siitä voivat kirjan lukeneet käydä keskustelemassa Juonittelua-blogissa. Juonenkäänteet ovatkin merkittävä osa Salakäytävien viehätystä. Kirjassa viitataan Enid Blytonin klassikon aseman saavuttaneisiin Viisikko-kirjoihin, ja Jääskeläisen kirja on eräänlainen aikuisten muunnos seikkailu- ja ystävyystarinasta. Siis sellainen kirja, johon haluaa uppoutua ja sitä lukiessa kenties napostella jotain.

Minua kirja ei kuitenkaan hurmannut aivan täysin. Ajoittain vähän ikävystyin lukiessani Tourulan Viisikon touhuista, sen sijaan aikuisen Ollin edesottamuksia seurasin suuremmalla mielenkiinnolla. Olen ehkä sen verran piintynyt realistisen proosan ystävä, että kaikkein kummallisimmat juonenkäänteet eivät oikein lämmittäneet. Minulle maagisuudeksi olisivat riittäneet unet ja merkityshiukkasten tiivistyminen ja jännitykseksi se, miten käy Ollin avioliitolle (ja kannattavuuden kanssa painiskelevalle pienelle Kirjatorni-kustantamolle). Vaikutuin kyllä kirjan tunnelmasta, siinä oli jotain samaa jännitystä kuin Donna Tarttin Pienessä ystävässä tai William Goldingin Kärpästen herrassa: mitä ihmettä nämä lapset (tai myöhemmin aikuiset) vielä keksivät, milloin tapahtuu jotakin kauheaa?

Jääskeläinen on kirjoittanut kirjaansa kaksi loppua (minulle osui blanche, ja kun kävin lukemassa rougen, totesin, että pidin ensinlukemastani enemmän). Molemmat, kuten koko kirja, herättivät cinemaattisia tunteita. Toisen loppuvaihtoehdon voi käydä lukemassa kustantajan sivuilta, mutta hc-fanit varmaankin hankkivat molemmat laitokset hyllyynsä?

Harjukaupungin salakäytävät on ollut todella paljon esillä blogeissa, ja Pasi Ilmari Jääskeläinen onkin ylistänyt kirjabloggaajia "semimyyttisiksi muusahahmoiksi, jotka houkuttelevat kirjojen meressä seilaavia lukijoita kohti valitsemiaan kirjoja". Tässä muutaman kauniin seireenin kirjoitukset Salakäytävistä: Joana, Susa, Leena Lumi, Linnea, Ilse, Katja, Amma, Kirsi ja Sonja.