tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste)


Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Venäjänkielinen alkuteos Skvoznaja linija,
suom. Arja Pikkupeura.
Siltala 2011, 207 sivua.

Teoksen sankarittaret ovat pyyteettömiä valehtelijoita. Heidän valheidensa keskeinen motiivi on tyytymättömyys arkiseen elämään, josta keneltä puuttuu lihallista ja keneltä taas romanttista rakkautta. Kaikilta näiltä naisilta puttuu tunne omasta merkityksellisyydestään ja ainutlaatuisuudestaan. Nämä eri-ikäiset valehtelijat ja petkuttajat, aina pikkutytöstä vanhukseen, ovat läheisiä tai etäisempiä ystäviäni. Kaikkein hupaisinta on se, että tämä valheesta kertova kirja on totuudenmukaisempi kuin yksikään muu kirjoittamani kirja. (Ljudmila Ulitskaja Naisten valheiden esipuheessa)

Arvostetun venäläiskirjailjan Ljudmila Ulitskajan toinen suomennettu teos Naisten valheet on kokoelma tarinoita - tai valheita, miten sen haluaa ottaa - joita päähenkilö Zenja kuulee tapaamiltaan naisilta. Suomalainen kustantaja Siltala on määritellyt kirjan romaaniksi, mutta moni on lukenut sen ehyenä novellikokoelmana. Tavallaan teoksen asettelu tukee novellikokoelma-tulkintaa, sillä "luvut" on eroteltu toisistaan välilehdillä ja nimetty vähän kuin novellit. Teoksen rakenteesta tulee mieleen Daniel Kehlmanin Maine, jota myös voisi luonnehtia "novellikokoelmamuotoiseksi romaaniksi".

Naisten valheiden ensimmäinen luku, "Diana" oli minulle hieman pettymys, sillä ensimmäisten rivien perusteella kuvittelin kirjan kuvaavan Zenjan ja hänen pienen poikansa Sashan suhdetta. Pojalla vihjataan olevan käytöshäiriöitä ja muita ongelmia, mutta lomalla päivät ovat sujuneet yllättävän rauhallisesti. Pojalla on siilitukka, ja siilien heimoon kuului kaikesta päätellen myös lapsen äiti. Sasha unohtuu kuitenkin pian taka-alalle, kun Zenja tutustuu englantilaissyntyiseen Ireneen ja kuulee tämän sydäntäsärkevän kertomuksen dramaattisesti menehtyneistä lapsista. Kuultuaan yhteiseltä tuttavalta asioiden oikean laidan Zenja tuntee epämääräistä surua hukkaan heitetystä myötätunnosta mutta ennen kaikkea siitä, ettei kauniiksi ihmelapseksi kuvattu Diana ollut sittenkään olemassa, edes ihan pikkulapsena.

Seuraavassa luvussa Zenjalla onkin jo kaksi omaa poikaa sekä kaksi muuta, myöskin varhaisteini-ikäistä pojanviikaria vastuullaan. Lomahuvilassa asuvaa Nadjaa ei kelpuuteta mukaan poikien touhuihin, mutta  lohdutukseksi hän alkaa kertoa ihmeellisestä Jura-veljestään. Kirjassa kohdataan myös muun muassa nelikymppiseen taiteilijaan hullaantunut kolmetoistavuotias Ljalja sekä prostituoiduista elokuvia tekevä runoilija Michel. Ulitskajan kirjan lukeminen oli kutkuttavaa, kun koskaan ei tiennyt, millaisia henkilöitä ja "elämäntarinoita" kohtaa seuraavassa luvussa. Vaikka valehtelijat vaihtuvat, Zenjan elämää seurataan ikään kuin siinä sivussa, vuodet vierivät nopeasti ja naisen elämäntilanne ja haaveet muuttuvat.

Valheet ovat kirjallisuudessa herkullinen teema, sillä fiktiohan on lähtökohtaisesti valhetta itsessään. Lukija voi samastua Zenjaan, joka uskoo myös uskomattoman, kiintyy kuvitteellisiin hahmoihin ja epäillessäänkin miettiin, että jospa sittenkin... Nautin myös Ulitskajan värikkäästä, kuvailevasta kielenkäytöstä. Osa kirjan tarinoista on melko rujoja, mutta humoristinen vire estää ottamasta niitä turhan vakavasti.

Tartuin Naisten valheisiin Täällä toisen tähden alla -blogin Jaanan suosituksesta - hän haastoi minut lukemaan kirjan osana Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta. No, miten kävi? En nyt suoranaisesti, haasteen nimeä mukaillen, rakastunut kirjaan, mutta pidin siitä paljon. Olisin saattanut lukea Naisten valheet ilman haastettakin, sillä olin kiinnostunut tänä keväänä suomeksi ilmestyneestä Ulitskajan romaanista Medeia ja hänen lapsensa kehuvien blogiarvioiden myötä, ja tykkään lukea useampia teoksia samalta kirjailijalta. Mutta todennäköisesti kirja olisi kuitenkin unohtunut, nytpähän tuli haasteen innoittamana luettua heti! Suhteellisen lyhyenä ja muutenkin helppo- ja nopealukuisena kirjana Naisten valheet toimi myös hyvänä kesäisen lukujumin purkajana. Moniulotteisena teoksena se ei kuitenkaan jättänyt höttöistä oloa kuten jotkut kevyet välipalakirjat. Seuraavaksi sitten Medeia ja hänen lapsensa lukuun!

Naisten valheita ovat kuunnelleet myös ainakin Jaana (joka iloitsi löytäessään kirjailijan, joka kirjoittaa Nyky-Venäjästä mielenkiintoisesti ja vailla kikkailuja), Mari A. (jonka lukufiiliksiin kirja ei juuri silloin uponnut), Salla (joka kehui kovasti Pikkupeuran käännöstyötä), Hanna (josta tuli kirjan myötä kertaheitolla Ulitskaja-fani) sekä Naakku (joka jäi miettimään, mikä viimeisessä luvussa oli valhetta).

Haasteet: Ikkunat auki Eurooppaan (Venäjä)

4 kommenttia:

  1. Pidit kuitenkin jonkun verran ;)

    Nyt kun olen lukenut myös Medeian suosittelen sitä ehdottomasti, pidin siitä vielä enemmän kuin Naisten valheista.

    Hauska oivallus tuo ajatus fiktiosta itsessään valheena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, pidin aika paljonkin :). Tämä oli älykäs ja jotenkin kutkuttava. Kävin lukemassa arviosi Medeiasta kun julkaisit sen viime viikolla, uskon että se on tarinan ja rakenteen puolesta minulle vielä mieluisampi kuin tämä.

      Poista
  2. Minä en tiennytkään, että tämä on novellikokoelma tai kertomuksista koostuva romaani. Mielenkiintoista! Pidin Medeiasta, mutta nyt kynnys lukea tämä kasvoi hieman... Toisaalta talvella lukemani Johanna Holmströmin Camera Obscura rakentui samalla tavalla ja pidin siitä kovasti.

    Että miksei, Ulitskaja ainakin kirjoittaa hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kannattaa ainakin kokeilla! Minusta tällaisella rakenteella on ihan kiva joskus lukea (pitää laittaa tuo Camera Obscura korvan taakse!), mutta odotan vielä enemmän Medeialta.

      Poista