maanantai 23. huhtikuuta 2012

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi.



Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi.
Alkuteos Før jeg brenner ned. Suom. Päivi Kivelä.
Wsoy 2012, Aikamme kertojia -sarja. 306 sivua.


Ilma on kirkkaampaa, kirpeämpää. Vain kolme astetta. Linnut vaikuttavat hämmentyneiltä ja lentelevät taivaalla ympäriinsä aivan kuin eivät tietäisi missä on etelä ja missä on pohjoinen. Järven vesi on mustaa ja kiiltävää kuin öljy. Lähimmät talot peilautuvat vedestä lähes täydellisinä. Toisinaan toivon, etten olisi koskaan muuttanut täältä pois. Etten olisi koskaan lähtenyt Osloon, etten olisi alkanut opiskella ja kirjoittaa. Minun olisi pitänyt jäädä tänne, juuri tänne, keskelle levollista maisemaa, rauhallisia metsiä ja välkkyviä järviä ja lampia, keskelle valkoisia taloja ja punaisia latoja, ja kesällä verkkaisina laiduntavia lehmiä. Minun ei olisi koskaan pitänyt jättää tätä kaikkea, mihin olen sisimmässäni niin syvästi kiintynyt. Minun olisi pitänyt jäädä tänne ja elää toinen elämä.


Omaelämäkerrallisen romaanin kertoja, kirjailija Gaute Heivoll on palannut etelänorjalaiseen kotikyläänsä parinkymmenen vuoden jälkeen. Hänellä on vahva tunne, että hänen täytyy kirjoittaa kylää neljäkymmentä vuotta aiemmin piinanneista tuhopoltoista, joihin syyllistyi oman kylän poika. Gaute itse oli tuolloin vastasyntynyt vauva, joka nukkui onnnellisen tietämättömänä vaunuissaan tai autossa vanhempiensa ihmetellessä ja kauhistellessa tuhoja palopaikoilla. Pohtiessaan omaa identiteettiään ja tietään kirjailijaksi Gaute peilaa myös tuhopolttajan tarinaa. 


Romaani kulkee pääosin kolmessa aikatasossa: vuoden 1978 keväässä, jossa tuhopolttajasta kerrotaan kolmannessa persoonassa, sekä vuosissa 1998 ja 2009, jotka ovat Gauten minäkerrontaa ja keskittyvät hänen perheensä vaiheisiin ja kipeään tiehen kirjailijaksi. Lisäksi tarinaan kietoutuu tapahtumia Gauten isän ja isovanhempien nuoruudesta, ja tuhopolttajan ja Gauten tarinoiden lisäksi kerrotaan myös kolmannen nuoren miehen - vanhempiensa ainokainen hänkin - kohtalosta. 


Etten palaisi tuhkaksi on nuorten miesten kasvutarina ja tarina isistä ja pojista, mutta se on myös äidin tarina, joka tuo jossain määrin mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevin -romaanin. Kun räjähdys on tapahtunut, ei äiti voi tehdä muuta kuin kiertää keräämässä palasia esiliinaansa. 


Ainakaan minulle romaani ei tarjonnut vastausta siihen, miksi lahjakkaasta ja rakastetusta nuoresta miehestä tulee tuhopolttaja. Voiko sellaiseen ollakaan vastausta? Juuri se, että Heivoll ei etsi syyllisiä tai selityksiä, tekee kirjasta vaikuttavan, koskettavan ja toden romaanin. Lukukokemuksen syvyyttä lisäsi Heivollin kaunis kieli, jonka suomentamisessa Päivi Kivelä on onnistunut hyvin. 


Etten palaisi tuhkaksi on hyvin intensiivinen kirja. Sitä voi lukea kuin psykologista trilleriä, vaikka syyllinen tuhopolttoihin paljastuukin lukijalle jo ensi sivuilla. Jännitys tihenee, kun tuhopolttojen sarja raaistuu syrjäisten latojen polttamisesta vanhusten asuttomien talojen murhapoltoiksi, ja kukaan kyläläisistä ei enää uskalla nukkua öitään rauhassa. 


Gauten kertomus siitä, kuinka hän kesken menestyvien oikeustieteen opintojensa ymmärsi haluavansa kirjoittaa - ja aloitti kirjoittamalla lottokuponkien kääntöpuolelle yksinäisillä yhteysalusmatkoilla sanottuaan juuri jäähyväiset kuolevalle isälleen - on kiinnostava ja romaania rauhoittava vastapari tuhopolttajan bensiininkatkuiselle tarinalle. Gauten kirjailijantien alkutaipaletta kuvaavat jaksot olisivat tosin varmaan avautuneet paremmin, ellei kyseessä olisi ollut ensimmäinen kirjailijalta lukemani (ja suomennettu) romaani. Kotimaassaan Norjassa Gaute Heivoll on tunnettu ja tunnustettu kirjailija, jonka neljäs romaani Etten palaisi tuhkaksi herätti paljon huomiota ja voitti Norjan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Brageprisenin.


Kirjan ovat lukeneet myös ainakin anni.M, Leena Lumi, Katja, Karoliina, Minna, Kirjakirppu


Kertomus jatkuu -blogin Reeta keskustelee romaanista Ylen Kirjakerhossa - ohjelman voi kuunnella vielä parin kuukauden ajan täältä

19 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta. Vaikka olin näitä blogiarvioitakin lukenut, oikeastaan vasta tuo eilinen kirjakerho sai minut vakuuttumaan, että tämä pitää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muuten just tajusin( vaikka onkin ihan itsestäänselvyys) että se jännitys tulee tuhopolttajannsuhteesta vanhempiinsa ja kyläläisiiin.
      Ja tuo äiti keräämässä niitä palasia on kyllä kovinn vahva joka plaa mieleen edelleen. Vaikka eihän tässä mässäillä millään tuollaisella todellakaan,

      Poista
    2. Anni.M, niinpä - tosin itse en saanut kirjasta sitä vaikutelmaa (mitä muistelen lukeneeni joistakin esittelyistä/arviosta) että tuhopolttaja olisi ollut joku koko kylän kultapoika, jonka paljastuminen syylliseksi olisi ollut erityisen suuri sokki. Sen makkaranpaistokohtauksen uskoisi viimeistään avanneen silmät...

      Poista
    3. Unni, kuuntelin tuon Kirjakerhon eilen illalla, kun olin lukenut kirjan ja kirjoittanut tämän tekstin. Mielenkiintoinen ohjelma, ihan siksikin, että olin tulkinnut/kokenut joitakin asioita erilailla kuin ohjelman keskustelijat. Ja joitakin tietysti samalla lailla, esim. assosiaatio Norjan viimeaikaisiin tapahtumiin tuli minullekin, vaikka tekoja ei voikaan mitenkään verrata.

      Poista
  2. Annoin sinulle tunnustuksen blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttavan näköinen tuo kirjan kansi. Varmaan nappaan mukaan, kun näen kirjaston uutuushyllyssä.

    VastaaPoista
  4. Johanna, jos oikein ymmärsin, kannen kuvassa on kirjailija itse pienenä poikana :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa ei ole kirjailija, vaan hänen isoisänsä (tai isoisänisä, joku esivanhempi kuitenkin :).

      Poista
    2. Karoliina, olen sitten lukenut huolimattomasti sen kohdan, sillä luulin kuvan olevan se "lauloin pikkupoikana juhlissa pitäen tuikkua kädessäni". Kiitos kun oikaisit!

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Aloin nyt epäillä itseäni - eihän sitä kuvan lähdettä taidettu missään suoraan sanoa. Mutta muistan hänen löytäneen ullakolta tms. "vanhan, väritetyn valokuvan" isoisästään, ja siitä heti päättelin sen olevan tuo kansikuva, joka on muutenkin kovin vanhanaikaisen oloinen + vielä tosiaan väritetty, niin kuin ennen vanhaan oli tapana. Mutta ehkä se on kuvankäsittelyohjelmalla "vanhanaikaistettu" kirjailijan potretti. En ole varma. :)

      (Sorry, oli pakko poistaa aiempi viesti, kun yksi sana oli katkennut keskeltä. :)

      Poista
  5. Minä en löytänyt tästä olleenkaan jännityskirjaa, mutta jännitteidentäyteisen kylläkin. Syyllinenhän paljastui heti - tarkoituksella. Mielestäni Heivollin ydin tässä kirjassa on nimenomaan ajatus siitä, kuinka eri tavoin kaksi kilttiä (!) poikaa voi kasvaa. Kuinka he kumpikin tempoilevat oman tiensä ja vanhempiensa miellyttämisen välisessä maastossa. Ja siksi toisesta tuli tuhopolttaja. En uskalla sanoa nyt enempää, koska joku kirjan lukematon voi lukea näitä kommentteja. Mutta minulle se, miksi tuhopolttajasta tuli se mikä tuli, oli aika selvää. Mutta sitäkin tärkeämpää kirjassa on ihmisen kasvaminen omaksi itsekseen.

    Kaunis ja hieno, tiivistunnelmainen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minusta tämä oli myös sellaisella "perinteisellä" tavalla jännittävä, vaikka syyllinen paljastettiinkin heti - vrt. takavuosien tv:n rikossarja Colombo, jossa katsojalle näytetään, kuka tekee murhan, ja sitten jännitetään, miten Colombo saa sen selville ja syyllisen käpälälautaan, tai Donna Tarttin romaani Jumalat juhlivat öisin, jossa kerrotaan "ketkä sen tekivät" mutta lukukokemus on silti jännittävä. En tiedä, onko trilleri oikea sana kuvaamaan Heivollin kirjaa, mutta halusin lähinnä ilmaista, että tätä korkeakirjallista ja monitasoista kirjaa voi lukea myös jännityksestä nauttien.

      Jotenkin en kokenut Dagia missään vaiheessa kiltiksi, jotenkin se psykopaattisuus oli hänessä jo nuorena. Haluan kyllä palavasti kuulla tulkintasi, miksi hänelle kävi niin kuin kävi! Ja olen samaa mieltä, että omaksi itsekseen kasvaminen oli tässä keskeistä.

      Poista
  6. Kiva, että linkitit tuohon radio-ohjelmaamme! En tiedä kuinka moni sen on kuunnellut, mutta ainakaan omaan blogiini en ole saanut yhtään palautetta ohjelmasta, harmi.

    Kiinnostaisikin kuulla mitä asioita olit tulkinnut eri tavalla kuin me?

    VastaaPoista
  7. Reeta Karoliina, minun pitää kuunnella ohjelma uudestaan, että osaan vastata, kun nyt muistikuviin sekoittuvat myös toisten bloggaajien tekstit, joita olen kirjasta lukenut. Tulen vaikka blogiisi sitten kommentoimaan :).

    VastaaPoista
  8. Kiitos linkityksestä, minä(kin) tosiaan rakastuin tähän kirjaan, ja samoin luin tätä tietynlaisena "etsivätarinana" sen kaiken muun ohessa.

    Minulla on ollut tarkoitus käydä kuuntelemassa tuo radio-ohjelma, mutten ole vielä ehtinyt (olevinaan, siis saanut aikaiseksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, luin tekstisi silloin aikanaan ja pidin erityisesti "miten minusta tuli minä" -pohdinnoistasi :). Olen heikkona kirjoihin, ovat ne sitten autobiografiaa, autofiktiota tai silkkaa fiktiota, joissa kirjailija pohtii "miten minusta tuli kirjailija".

      Poista
  9. Tämä oli mieletön! Postasin siitä äskettäin ja osallistun tälläkin Kirjallisuuden äidit -haasteeseen. :-)

    VastaaPoista