Majakkakirjoja kesään

Merelliset kirjat kuuluvat kesään - ainakin minun mielestäni, kun olen lähes koko ikäni meren tuntumassa asunut ja lomaillut useita kertoja Ahvenanmaalla. Nykyään asun kauempana merestä, niinpä nautinkin suunnattomasti suolaisesta merituulesta tänään, kun teimme oman perheen ja sisarusteni kanssa retken Korkeasaareen. Alkavan kesäkuun kunniaksi tarjoilen maistiaisia majakka-aiheisista kirjoista, joista muutamat ovat pyörineet monien bloggaajien ja lukijoiden käsissä tänä keväänä, toiset taas ovat klassikkoja.

Virginia Woolf: Majakka To the Lighthouse 1929, suom. Kai Kaila 1977, Tammi, Loisto-pokkarina 2003)

Tämä modernin kirjallisuuden klassikko on edelleen lukematta, vaikka se löytyy omasta kirjahyllystäni. Siksi ohjaan teidät Lukuhetkiin lukemaan Sonjan kokemuksen kirjasta, joka alkaa näin:

Kyllä, tietysti, jos huomenna olisi kaunis ilma, rouva Ramsay sanoi. Mutta sinun täytyy nousta ylös yhtä aikaa auringon kanssa, hän lisäsi. 
 Hänen poikaansa nämä sanat riemastuttivat, aivan kuin olisi päätetty että retki tehtäisiin ja ihme jota hän oli odottanut, vuosikausia kuten hänestä tuntui, olisi käden ulottuvilla yön pimeyden ja päivän purjehduksen päässä.

Olen lukenut Virginia Woolfilta vain Oman huoneen, joka pohtii kiinnostavasti naisten omaa kirjallista perinnettä, naisena kirjoittamista, ja sitä kiistämätöntä tosia-asiaa, että "naisella täytyy olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa". Hyllyssäni odottaa lukuvuoroaan myös Mrs. Dalloway. Kesän kunniaksi ensin kuitenkin Majakka, joka takakannen mukaan "vaatii lukijaa pysähtymään, miettimään ja maistelemaan tarinaa sen edetessä". Olen saanut sellaisen kuvan, että Majakalle tulisi edetä hitaasti, jokaisesta tajunnan virran aallosta nauttien.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri (Pappan och havet 1965, suom. Laila Järvinen)
Muumipappa ja meri on yksi suosikeistani Janssonin muumiromaanien joukossa. Tarinan primus motor on Muumipappa, joka janoaa seikkailuja ja haluaa suojella perhettään vaarojen keskellä. Ensin on kuitenkin jätettävä Muumilaakson aurinkoinen idylli. Muumit purjehtivat majakkasaarelle, jossa he tapaavat muun muassa erakoituneen entisen majakanvartijan ja asettuvat asumaan majakkaan. Muumipappa ryhtyy majakanvartijaksi, mamma kaipaa puutrhaansa ja maalaa kukkaloistoa majakan seinälle, pikku Myy taistelee pisimuurahaisia vastaan ja Muumipeikko pelkää Mörköä ja ihastuu merihevosiin. Meri on kirjassa outo voima, ja koti-ikävä vaivaa itse kutakin.

Tarinan melankoliaa korostaa se, että Jansson ei koskaan kuvaa muumiperheen paluuta majakkasaarelta Muumilaaksoon: sen sijaan viimeinen muumiromaani, Muumilaakson marraskuu kertoo homsu Tuhdon, Vilijonkan, hemulin ja Mymmelin tyttären yksinäisestä syksystä Muumilaaksossa, poissaolevia muumeja kaivaten.

Jenni on tehnyt ihanan postauksen Tove Janssonista ja kirjailijan rakkaudesta mereen, omaan saareensa Klovharuun ja purjehdukseen.

Jeannette Winterson: Majakanvartija (Lighthousekeeping 2004, suom. Mervi Sainio, Bazaar 2005)

Wintersonin Majakanvartija tarttui mukaani kirjastosta pari vuotta sitten, mutta jäi kesken siitä kuuluisasta syystä, että ei temmannut tarpeeksi mukaansa jotta olisi kiilannut lukulistan kärkeen. Vakaa aikomukseni on kuitenkin vielä joskus lukea kirja, sillä pidin Wintersonin aiemmista teoksista Oranges Are Not the Only Fruit (Appelsiini ei ole ainoa hedelmä) ja Ihoon kirjoitettu (Written on the Body), ja Taidetta ja valheitakin (Art and Lies) kiinnostaisi. Suosittelen erityisesti Appelsiini-kirjaa, jos haluaa aloittaa tutustumisen tähän hienoon brittikirjailijaan.

Majakanvartija kertoo Hopea-nimisestä tytöstä, joka sijoitetaan äitinsä kuoleman jälkeen  majakanvartija Pew'n luo. Hopea ei ole koskaan tavannut isäänsä, joka poikkesi maihin pohjoisskotlantilaiseen satamakaupunkiin, jossa Hopea syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin. Majakanvartija Pew'n kertomista tarinoista "muodostuu Hopealle kartta, jonka avulla suunnistaa mielen pimeissä huoneissa ja kurottautua kohti majakoita, jotka tuovat valoa pimeyden keskelle" (Bazar-kustantamon kuvaus).

Käykää kurkkaamassa, mitä Tarinautti Elma Ilona on kirjoittanut Majakanvartijasta lokikirjaansa!

P.D. James: Majakka (The Lighthouse 2005, suom. Jaakko Kankaanpää 2006, Otava)

P.D. Jamesin yhteiskunnallisissa, laajoissa ja viehättävällä tavalla vanhanaikaisissa dekkareissa kahvi jauhetaan myllyssä juuri ennen keittämistä ja illataisin nautitaan punaviiniä joko hyvässä seurassa tai yksin klassista musiikkia kuunnellen. Erityisesti pidän niistä romaaneista, joissa murhia selvittävät runoilija-ylikomisario Adam Dalgliesh ja rikoskomisario Kate Miskin. Majakka on suljetun piirin dekkari: murha on tapahtunut syrjäisellä majakkasaarella, joten murhaajakin löytyy saarelaisten pienen yhteisön joukosta ja lähes kaikki romaanin tapahtumat sijoittuvat sinne. Teoksessa viitataan luonnollisesti Woolfin Majakka-romaanin.

Raili Mikkanen ja Tiina Holmberg: Majakat ohoi! (Schilds 2009) on tuhti tietopaketti Suomenlahden majakoista lapsille. Kirjassa seikkailevat Moona-lokki ja Ville-hylje, jotka pohtivat matkallaan myös merten suojelua ja ystävyyttä. Raili Mikkanen on palkittu lasten- ja nuortenkirjailija, jonka tänä vuonna ilmestynyt Suomen lasten linnakirja on luettu monessa blogissa. Itse aion lukea kirjailijalta seuraavaksi aikuisten historiallisen romaanin Meren ja ikävän kiertolaiset, Leenan suosituksesta.

Claudie Gallay: Tyrskyt (Les Déferlantes, suom. Titia Schurman, Avain 2009)

"Tyrskyt tutustuttaa lukijat ranskalaisen syrjäkylän sulkeutuneisiin mutta kiehtoviin asukkaisiin. Lintujen tutkija ajautuu selvittelemään neljänkymmenen vuoden takaisen haaksirikon arvoitusta. Oliko majakka sammuksissa haaksirikkoyönä?" (katkelma takakansiteksistä)

Ranskalaisen Claudie Gallayn Tyrskyjä on kehuttu erityisesti tiiviistä tunnelmastaan, runollisesta kerronnastaan ja oivaltavan tarkasta henkilökuvauksestaan. Lintuja tutkiva nainen, joka ei haluaisi katsoa menneisyyteen, tapaa normandialaisen La Haguen, tuulten ja meren saartaman kylän, satamaravintolassa miehen, joka haluaa selvittää kauan sitten tapahtuneita asioita.

Tämä kirja on kulunut monien bloggajien käsissä, käy lukemassa vaikka tämä järjellä ja tunteella kirjoitettu arvio. Myös Naakun mukaan kaikkien pitäisi lukea tämä upea kirja - toivon todella, että ehdin pian tarttua Tyrskyihin, jotka vyöryvät yöpöydälläni toisten lukemistaan odottavien kirjojen aallonharjalla!

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (Fyrmästarens dotter, suom. Anu Koivunen, Bazar 2011)


Majakkamestarin tytär on ihan hyvä dekkaridebyytti, mutta nautin kirjassa ennen kaikkea Bohuslänin saariston ja Marstrandin pikkukaupungin merentuoksuisesta kuvauksesta ja sympaattisista henkilöistä, jotka tapaamme onneksi vielä tulevissa Karin Adler -dekkareissa. Majakkamestarin tytär on hyvänmielen dekkari, vaikka kirjan loppupuolella otetaankin tyypilliseen dekkarityyliin "kierroksia". Kirjan kiehtovuutta lisää se, että se tarina liikkuu myös 1960-luvun rakkaustarinan tunnelmiin. Olen postannut kirjasta aiemmin täällä.

Nyt kun vielä pääsisi jollekin syrjäiselle majakkasaarelle kaikkien lukemattomien majakkakirjojen kanssa! Iltaisin voisin kuunnella tätä.