Astrid Lindgren & Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset

Astrid Lindgren (teksti) ja Ingrid Vang Nyman (kuvitus): Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset
Pippi har julgransplundring, suom. Kristiina Rikman.
Kannen sekä kuvituksen väritys ja entisöinti Björn Hedlund ja Gustaf Brundin.
Wsoy 2012, 35 sivua.

"Minä olen Eino", poika sanoi. "En minä aikonut koskea mihinkään." Ja sitten hän lisäsi kiireesti: "Voisinkohan minä päästä hetkeksi majaan, jos lupaan etten syö mitään?"
    Se luiskahti hänen suustaan ennen kuin hän ehti ajatella. Hänen teki niin kovasti mieli päästä hetkeksi sisälle lumimajaan.
    "Et missään tapauksessa", sanoi Peppi. 
    No, sitä Eino oli arvellutkin. Ja pala hänen kurkussaan tuntui entistä isommalta.
    "Et ikimaailmassa saa tulla majaan, jos lupaat olla syömättä mitään", Peppi sanoi. "Mutta jos lupaat syödä enemmän kuin kukaan muu, olet oikein tervetullut."


Ostin Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset -kuvakirjan jo pari vuotta sitten, mutta kaivoin sen omien joulukuusenriisujaistemme kunniaksi esille hyllystä. Nelivuotiaani tarttui täkyyn ja luimmekin kirjan jo pariin otteeseen, loppiaisaattona ja tänään loppiaisena.

Kolme Peppi-romaania ovat olleet minulle lapsesta asti tuttuja ja rakkaita, mutta kertomusta joulukuusenriisujaisista en muista niistä lukeneeni, monta vastaavaa kuvausta Pepin pikkukaupungin lapsille järjestämistä hauskoista yllätyksistä kyllä. Lumiomena-blogista opin, että tarina on ilmestynyt aiemmin kokoelmassa Lapsen joulu (1950) Irmeli  Järnefeltin kääntämänä. Kristiina Rikman on loistava suomentaja ja on hienoa, että klassikon kieltä on päivitetty nykyaikaan. Tuntuu kuitenkin hassulta, että Pepin apina ei olekaan enää herra Tossavainen vaan herra Nilsson, ja ystävä on Annika eikä Annikka.

Ingrid Vang Nymanin alkuperäiskuvitukselle väritys ei kyllä tee kunniaa, vaan kadottaa viivat ja vivahteet. Nykylapselle, etenkin perheen pienimmille, värikuvitus ehkä tekee kirjasta helpommin lähestyttävän.

Tarina itsessään on riemastuttava. Peppi kutsuu kaikki lapset joulukuusenriisujaisiin, joissa nautitaan kaakaota ja täytekakkua lumimajassa, lasketaan liukua Huvikummun kattoa alas ja avataan lopuksi kuusen oksilla roikkuvat lahjapaketit. Pahansisuinen, lapsille tiuskiva hienostorouva ei vihjauksistaan huolimatta saa kutsua täytekakun ääreen, sillä Peppi tietää kakkujen ja makeisten aiheuttavan aikuisille mahanpuruja, toisin kuin lapsille. Kukaan lapsista ei jää syrjään, ja yksinäinen koirakin saa uuden kodin Pepin luota.

(Kurkkaa myös muut joulukirjapostaukset: Laulua kuonoon, joulua tassuun sekä Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä)

Timo Klemettinen, Tuula Korolainen & Marjo Nygård: Laulua kuonoon, joulua tassuun

Timo Klemettinen (sävellykset), Tuula Korolainen (tekstit) ja Marjo Nygård (kuvitus):
Laulua kuonoon, joulua tassuun. 
Sisältää CD:n.
Lasten Keskus 2016, 54 sivua.


Tonttu katseli sipuleita otsa rypyssä. Sitten se kaiveli taskujaan ja pölläytti kukkien ylle kimaltavaa punaista pölyä. 

Ja voi ihmettä! Sipulit alkoivat pullistua ja pienet lehdenalut kasvaa, ja yhdestä ruukusta nousi esiin punainen tulppaani. Ensimmäinen joulukukka.

Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin yhteistyössä on syntynyt vuosien varrella jo useampikin suloinen Kuono-kirja: Kuono kohti tähteä, Kuono kohti koulua, Kuono lumessa ja Kuono kohti joulua. Viimeksi mainitun pohjalta on kehkeytynyt uutuusteos Laulua kuonoon, joulua tassuun: Timo Klemettinen on säveltänyt Tuula Korolaisen runoja, joissa eläimet, erityisesti hiiret, valmistautuvat jouluun ja viettävät sitä.

Siitä on aikaa, kun olen lukenut Kuono kohti joulua, eikä minulla ole kirjaa omassa hyllyssä, joten en osaa sanoa, kuinka paljon vanhaa ja miten paljon uutta tekstin ja kuvitusten osalta Laulua kuonoon -teoksessa on. Joka tapauksessa kirjassa on laulunsanojen ja nuottien lisäksi Korolaisen kirjoittama jouluinen tarina sekä Nygårdin kaunis, pakkasensininen ja joulunlämpöinen kuvitus.

En itse osaa soittaa mitään instrumenttia, mutta käytin vuoden verran kitaratunneilla käynyttä miestäni koehenkilönä nuottienluvussa. Mies soitti tuosta noin vaan Eläinten joululaulun sekä Jouluyön eläintarhassa, mutta monet muut kappaleet olivat vaativampia ja edellyttänevät ihan aloittelijoilta enemmän harjoittelua. Onneksi kirjan mukana on cd, jolta kirjan kappaleita voi kuunnella joko malliksi tai ihan vain iloksi ja joulutunnelmaan pääsemiseksi.

Kaikkiaan neljästätoista laulusta suosikkini on ehkä "Uravalinta", jossa  Pinkki-sika toteaa, että Liha-ala ei oo mun juttu, sinne menee joka tuttu, sanoi Pinkki ja liftasi Eurooppaan. Mihin? Sitä ei tiedetty ollenkaan, kunnes posti toi kirjeen pikana: "Mä oon Ranskassa tryffelisikana. Tää ala on tosi gurmee, nää sanoo mersii ja silvuplee. Gudbai siis kotimaan rasvikset! Mua kiinnostaa nyt kasvikset!" Myös aivan toisenlainen kappale, herkkä "Jouluaamuna", on ihana.

Kirjan lopussa on leikki- ja liikuntaohjeita lauluihin sekä Laulua kuonoon, joulua tassuun -musikaalin käsikirjoitus. Laulua kuonoon onkin useampaa aistia kutkuttava kokonaisuus, jossa on aineksi monenlaiseen toiminnallisuuteen ja itse ja yhdessä tekemiseen.