Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hirvonen Elina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hirvonen Elina. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. maaliskuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu


Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Wsoy 2015, 251 sivua.

Kun aika loppuu on kirja, joka yhtä aikaa pakottaa kääntämään sivua, selvittämään, mitä henkilöille tapahtuu, ja toisaalta pysähtymään, vetämään henkeä kesken raastavien tapahtumien ja miettimään, kysymään loputtomiin.

Palkitun kirjailijan Elina Hirvosen kolmas romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen, suunnilleen vuoteen 2030. Kun aika loppuu kertoo perheestä, jossa on ollut paljon rakkautta, toivoa ja unelmia, mutta jonka jäsenet ovat ajautuneet erilleen toisistaan. Perheen tarinaa kertoo vuoroin ilmastonmuutoksesta luennoiva Laura-äiti, Somaliassa lääkärinä työskentelevä Aava-sisar ja Aslak-veli; vain käytännön ympäristönsuojeluprojektien parissa työskentelevä Eerik-isä jää romaanissa vaille omaa ääntä. Lauran kertojanääni on hallitsevin ja hän puhuu paljon paitsi äitiydestään, myös avioliitostaan. Samankaltaisen asetelman ja tematiikan vuoksi Hirvosen romaanista tulee mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevin (Avain 2006, alkuteos We Need to Talk About Kevin 2003). Myös Hirvosen romaani kuvaa viilttävästi äidin huolta, surua ja syyllisyyttä.

Elina Hirvonen rakentaa romaanissaan yhden monimutkaisen syiden verkoston sille, että jokin kääntyy peruuttamattomalla tavalla väärälle raiteelle ja hyvä muuttuu pahaksi. Välillä rakkauskin tahtoo kääntyä vihaksi, mutta moni henkilöistä säilyttää rakkauden käsittämättömien vihanilmausten keskelläkin. Hirvosen romaanissa kipu ja kärsimys siirtyvät sukupolvien ketjussa eteenpäin, kiire ja väsymys estävät näkemästä lasten tarpeita, yksinäisyys ja häpeä synnyttävät vihaa. Sekä Aava että Aslak ovat jääneet paitsi tärkeitä yhteyden kokemuksia lapsuudessaan ja nuoruudessaan, mutta sisarukset kanavoivat kipunsa hyvin eri tavoin.

Kun aika loppuu muistuttaa monin tavoin Hirvosen esikoisromaania Että hän muistaisi saman (Avain 2005): keskiössä on sisaren ja veljen läheinen mutta kompleksinen suhde ja jokin ihmiset pysäyttävä tragedia, terroriteko. Esikoisromaanissa tuo tragedia oli WTC:n torneihin kohdistunut isku, Kun aika loppuu -romaanissa oman perheenjäsenen tekemä järkyttävä rikos. En ole lukenut Hirvosen toista romaania, Kauimpana kuolemasta, mutta ainakin näitä kahta muuta romaania luonnehtii todella kaunis kieli, jolla toisinaan kuvataan raadollisiakin asioita mutta

Siitä on jo kymmenisen vuotta, kun luin Että hän muistaisi saman, joten muistikuvani siitä ovat lievästi sanottuna hatarat, mutta uskallan sanoa, että Hirvonen on kehittynyt kirjailijana huimasti – eikä esikoinenkaan mikään vaatimaton suoritus ollut, sehän oli Finlandia-ehdokkaanakin! Hirvosen juuri ilmestyneessä kirjassa on enemmän syvyyttä, konkretiaa ja monisärmäisyyttä kuin esikoisessa, joka oli pitkälti sinänsä viehättävää runollista haahuilua ja jonka kuvaama suru ja kärsimys kaikessa riipivyydessäänkin tuntui jotenkin vielä ymmärrettävältä. Mutta kuinka ymmärtää sitä, mitä Hirvonen kuvaa romaanissaan Kun aika loppuu? Tapahtumia ja kehityskulkuja, joille ei edes halua löytää nimeä, saati selitystä. Tärkeämpää kuin ymmärtää onkin, kuten Aava ajattelee, puolustaa elämän merkitystä, sitä sitkeämmin, mitä turhauttavammalta, toivottomammalta ja lohduttomammalta se tuntuu.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg: Sata sivua


Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg: Sata sivua. Tekstintekijän harjoituskirja.
Avain 2010, 157 sivua.

Anu Silfverberg ja Elina Hirvonen ovat molemmat sekä journalisteja että kaunokirjailijoita, ja ensinmainittu toteaakin Sata sivua -kirjoitusoppaan johdannossa nauttivansa monenlaisesta tekemisestä tekstien parissa, niin kirjoittamisesta, editoimisesta kuin kirjoittamisen opettamisesta:

Kielen ja kertonnan ajatteleminen toisten ihmisten kanssa on intensiivistä, kiinnostavaa, haastavaa ja ennen kaikkea opettavaista.

Kirjan idea on samantapainen kuin niin ikään Avain-kustantamolta pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä Sini Kiuaksen Kirjoittajakalenterissa. Hirvosen ja Silfverbergin kirjassa ei kuitenkaan ole harjoitusta vuoden jokaiselle päivälle, vaan tasan sata: kirjan nimi tuleekin siitä, että jos tekee kaikki kirjan harjoitukset, on saanut aikaan sata sivua tekstiä, ehkä enemmänkin. Tämä on iso asia sellaiselle, jonka on vaikea saada kirjoitettua, vaikka haluaisikin.

Sata sivua on jaettu yhdeksään osioon aihepiirin mukaan, esimerkiksi "Ideat käyttöön", "Kielellä leikkimistä" ja "Dialogi". Joidenkin harjoitusten kohdalla on perusteltu, miksi se tehdään: jotkut harjoitukset ovat eräänlaista psyykkausta, jotka auttavat esimerkiksi tunnistamaan itse itselle asetettuja kirjoittamisen esteitä, toiset taas enemmänkin jonkinlaista "kirjoitusverryttelyä".

Ihana lisä kirjassa ovat kirjailijoiden vinkit, jotka on sijoitettu harjoitusten lomaan. Omasta kirjoittamisestaan kirjassa kertovat muun muassa Helmi Kekkonen, Juha Itkonen ja Lionel Shriver.

Vaikka maaliskuu on jo pitkällä, liitän tämänja postauksen osaksi Kirjoittajan helmikuu -teemaani.