keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg: Sata sivua


Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg: Sata sivua. Tekstintekijän harjoituskirja.
Avain 2010, 157 sivua.

Anu Silfverberg ja Elina Hirvonen ovat molemmat sekä journalisteja että kaunokirjailijoita, ja ensinmainittu toteaakin Sata sivua -kirjoitusoppaan johdannossa nauttivansa monenlaisesta tekemisestä tekstien parissa, niin kirjoittamisesta, editoimisesta kuin kirjoittamisen opettamisesta:

Kielen ja kertonnan ajatteleminen toisten ihmisten kanssa on intensiivistä, kiinnostavaa, haastavaa ja ennen kaikkea opettavaista.

Kirjan idea on samantapainen kuin niin ikään Avain-kustantamolta pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä Sini Kiuaksen Kirjoittajakalenterissa. Hirvosen ja Silfverbergin kirjassa ei kuitenkaan ole harjoitusta vuoden jokaiselle päivälle, vaan tasan sata: kirjan nimi tuleekin siitä, että jos tekee kaikki kirjan harjoitukset, on saanut aikaan sata sivua tekstiä, ehkä enemmänkin. Tämä on iso asia sellaiselle, jonka on vaikea saada kirjoitettua, vaikka haluaisikin.

Sata sivua on jaettu yhdeksään osioon aihepiirin mukaan, esimerkiksi "Ideat käyttöön", "Kielellä leikkimistä" ja "Dialogi". Joidenkin harjoitusten kohdalla on perusteltu, miksi se tehdään: jotkut harjoitukset ovat eräänlaista psyykkausta, jotka auttavat esimerkiksi tunnistamaan itse itselle asetettuja kirjoittamisen esteitä, toiset taas enemmänkin jonkinlaista "kirjoitusverryttelyä".

Ihana lisä kirjassa ovat kirjailijoiden vinkit, jotka on sijoitettu harjoitusten lomaan. Omasta kirjoittamisestaan kirjassa kertovat muun muassa Helmi Kekkonen, Juha Itkonen ja Lionel Shriver.

Vaikka maaliskuu on jo pitkällä, liitän tämänja postauksen osaksi Kirjoittajan helmikuu -teemaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti