torstai 7. maaliskuuta 2013

Joonas Konstig: Ahneet ja viattomat


Joonas Konstig: Ahneet ja viattomat
Gummerus 2008, 269 sivua.

Pidin Joonas Kostigin uutuusromaanista Totuus naisista niin paljon, että hain kirjastosta kirjailijan esikoisteoksen, novellikokoelman Ahneet ja viattomat, sekä romaanin Kaikki on sanottu. Näitä novelleja luinkin sitten pikkuhiljaa, ja välillä yksittäinen novellikin jäi arjen pyörityksessä kesken. Silloin kun tällainen keskeytys tuli, oli kiire päästä lukemaan novelli loppuun, sillä vaikka monessakaan tarinassa ei ulkoisesti tapahdu mitään kovin erikoista, Konstigilla on taito rakentaa kerrontaan jännitteitä ja saada lukijan myötätunto henkilöhahmojensa puolelle.

Siinä missä jotkut kirjailijat häivyttävät ja etäännyttävät teostensa tapahtumapaikkoja ja -aikoja, Konstig tuo monilla pienillä yksityiskohdilla, dialogilla ja maininnoilla tarinansa tähän päivään ja joskus tunnistettaviin miljöisiin. Paikoitellen kolmikymppinen, pääkaupunkiseudulla kasvanut lukija melkein tunnistaa kertomuksista itsensä. Kun novellissa "Sielun hauta" päähenkilö Sanni ja hänen opiskelukaverinsa Lotta puhuvat "kirjallisuustieteen kaljusta luennoitsijasta, joka oli heidän suosikkinsa itseironisen huumorintajunsa ansiosta" olen taas kirjallisuustieteen fuksi ja kuuntelen tuutoriemme esittelevän laitoksen opettajakuntaa. Myös kuvaukset joistakin tyttöjen käymistä kursseista saavat minut pyrskähtelemään tuttuuden tunteesta, vaikka ei meillä sentään elokuvatutkimuksen kursseilla "tulkittu Truffaut'ta vaginaesteettisesti".

Kuten melkein jokaisen lukemani novellikokoelman kohdalla, myös muutaman Ahneiden ja viattomien novellin luin pariin kertaan ymmärtääkseni, mistä siinä oli kyse. Esimerkiksi novellissa "Naiset joiden kanssa vanhenemme" on selvää, mikä on tarinan käännekohta, mutta jäin aprikoimaan, mikä kaikki henkilöiden menneisyydessä vaikutti niin että eräs väärä lause sai kesäpäivän leppoisan tunnelman muuttumaan. Novellissa "Trivial Pursuit" koulutyttö Louna haluaisi pelata mökki-iltana seurapeliä, mutta saakin kuulla ja nähdä kaikenlaisia triviaaleja yksityiskohtia aikuisten maailmasta ja vanhempiensa sekä perhetuttujen menneisyydestä.

Monessa kokoelman novellissa juhlitaan, mutta pinnan alla tunnelmat eivät ole välttämättä kovin hilpeitä. Novellissa "Elämän lakipiste" kahdesta aivan erilaisesta taustasta olevien nuorten elämä ja tulevaisuuden mahdollisuudet asettuvat surullisesti vastakkain ylioppilasjuhlissa. Parisuhde on toistuva teema; enimmäkseen on puhe nuoruuden orastavista seurustelusuhteista tai jopa seurustelusta, joka on ohi ennen kuin se on oikein alkanutkaan.

Suosittelen Konstigin novelleja erityisesti niille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättäviä mutta ei liian konstikkaita (!) novelleja, makustella sanottuja – ja sanomatta jätettyjä – repliikkejä ja eläytyä tavallisten ihmisten pieniin suuriin hetkiin.

3 kommenttia:

  1. Heippa! Sinulle on haaste blogissani. Ota vastaan, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Nyt jo odotan mitä sanot hänen kirjastaan Kaikki on sanottu;-)

    VastaaPoista