keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kirja kotona

Tässä Suomen kuvalehden mainoksessa vuodelta 1964 kehtotetaan nauttimaan Mika Waltarin Ihmiskunnan vihollisia Pauligin kahvin kanssa. Kirja kotona -teoksen kuvitusta. 



Kirja kotona. Vammalan kirjapaino 2006.

Kirja kotona on suloinen ja mielenkiintoinen kirja niille, jotka rakastavat paitsi kirjojallisuutta, myös kirjoja esineinä ja suomalaista lukemisen kulttuuria. Kirjassa on esipuheessa mukaan lukien seitsemän artikkelia, jotka havainnollistavat suomenkielisen kirjan 500-vuotista historiaa ja kirjan tietä suomalaisen kodin tärkeäksi esineeksi, arvoesineestä käyttötavaraksi. Ensimmäinen artikkeli on oikeastaan sarjakuva, Mika Lietzenin "Kirja kotona ja kylillä", jossa itse Mikael Agricola hiihtelee läpi vuosisatojen kohdaten niin Elias Lönrotin, Aleksis Kiven kuin murrerunoilija Heli Laaksosenkin. Ympyrä sulkeutuu, kun Agricola nappaa puistonpenkiltä bookcrossaajan jättämän nykyteoksen ja jättää oman ABC-kiriansa kiertoon.

Jukka Sarjalan artikkeli "Kuinka ylellisyystavarasta tuli kertakäyttökamaa" on kiinnostavaa kulttuurihistoriaa kirjasta esineenä ja suomalaiskotien sisustuksesta. 1600-1800 -luvun helsinkiläisissä kuolinpesissä luetteloitiin keskimäärin 15 kirjaa, yli 50 kirjan kirjastoja oli vain muutama. Vanhimmat kotien suurkokoelmat löytyivät kartanoista, kulttuurihistoriallisesti arvokkain kirjasto syntyi Viipuriin Monrepos'n kartanoon. Kun kirjasto lahjoitettiin Helsingin yliopiston kirjastolle vuonna 1915, kokoelmassa oli noin 9000 nidettä. Tällaiset suuret kokoelmat olivat luonnollisesti aikanaan hyvin harvinaisia, ja tavallisista kodeista löytyi yleensä vain virsikirja ja katekismus. Nykyään kirjoja taitaa olla lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa, myös niissä, joissa ei harrastetaan lukemista: koulu/opiskelukirjat, ammattikirjallisuus ja lahjaksi saadut kirjat muodostavat jo jonkinlaisen kokoelman, puhumattakaan lukutoukkien, tutkijoiden ja kirjailijoiden kirjahyllyistä, joissa on helposti satoja, ellei tuhansia kirjoja. Minnehän vuoden 2011 bestsellerit joutuvat, kun ne eivät enää synnytä samanlaisia innon väristyksiä kuin nyt? Satun Luetuista löytyy yksi kirjan kierron päätepysäkki, jossa kirjaa ei enää lueta, mutta käytetään kyllä esineenä.

Paitsi kotikirjstojen niteiden määrä, myös niiden sisältö on muttunut suuresti myös ihan viime vuosikymmeninä: vielä pari- kolmekymmentä vuotta sitten lähes joka kodissa oli jokin tietosanakirjasarja, mutta Google-aikakaudella sellaisen hankkii harva. Tietosanakirjojen menestykseen vaikutti unohdettu kirja-alan ammattikunta, kirja-asiamiehet, jotka kulkivat pitkin Suomen maaseutua kaupitellen tietosanakirjoja ja Grimbergin Kansojen historiaa. Nykyään syrjäseutujen kirjarohmut voivat kartuttaa kokoelmiaan vaivattomasti varsin rajattomista verkkokirjakauppojen valikoimista.

Tietopitoisten historiakatsausten ohella teoksesta löytyy kirjanystävn tunteisiin vetoavaa tekstiä: kirjailija Rosa Liksom kertoo kirjoituksessaan "Kotikirjasto", kuinka katseli säälinsekaisin tuntein nuhjuiseen harmaaseen villapaitaan pukeutunutta tutkijanuorukaista, mutta lähti kuitenkin yhteisten ystävien hääjuhlan jälkeen miehen kotiin - ja rakastui tämän kotikirjastoon niin, että meni miehen kanssa naimisiin vain puoli vuotta myöhemmin. Liksomin lapsuudenkodissa ei ollut kirjoja eikä siellä luettu, joten hänelle aukesi aivan uusi, kuitenkin kotoisalta tuntuva maailma. Avioliitto päättyi myöhemmin, mutta rakkaus kirjoihin säilyy. Tulee mieleen Eeva Kilven runon säkeet: enkä yhtäkkiä enää tiedä kumpaa rakastan:/ sinua vaiko kirjojasi.


Kirja kotona -teoksen päätösartikkelissa, professori Juhani Niemen katsauksessa "Gutenbergista kyberavaruuteen" pohditaan perinteisen kirjan tulevaisuutta sähköisen median ja muuttuvien ajankäyttötapojen puristuksissa. Onko kirjoja jo liian paljon, joutuvatko ne kilpailemaan keskenään liikaa lukijoiden ja kirjamarkkinoiden huomiosta? Ja mikä on kriitikon rooli, kun hän pyrkii osoittamaan jonkinlaisia suuntaviivoja kirjojen loputtomassa tulvassa luovivalle lukijalle? Kriitikoista Niemi kirjoittaa melko kyynisesti: "Kirjallisuuskritiikin markkinaistuminen tekee kriitikoista mediamaailman näyttelijöitä, kuten ruotsalainen kirjallisuudentutkija ja kriitikko Tomas Forser on analysoinut. Esteettinen arvonmuodostus perustuu siten jonkinlaiseen roolisuoritukseen, jossa olennaista ei ole sisältö vaan mielikuvien tuottaminen."

Olavi Paavolainen ennusti 1920-luvulla, että "kuva surmaa kirjan", mutta Niemi toteaa, että sähköisetkin sisällöt perustuvat ennen muuta tekstiin. Sähkökirjan myötä lukemisen käsite kuitenkin myös muttaa muotoaan, kun tekstin rinnalla koetaan holografiaa, hypertekstiä ja vuorovaikutusta. Kirjan tulevaisuus on avoin, sillä tekniikan mahdollisuudet ovat periaatteessa rajattomat. Emme tiedä, mihin suuntaan lukeminen toimintana kehittyy, mutta perimmältään siinä tulee aina olemaan kyse esteettisistä elämyksistä ja tarinoiden jakamisesta.


Osallistun Kirja kotona -teoksella Taavan tietokirjahaasteeseen.

12 kommenttia:

  1. Voi miten mielenkiintoinen aihe!

    Tietosanakirjojen katoamista on tullut pohdittua siskon kanssa aikaisemmin. Harvoin (no hyvä on, ei oikeastaan ikinä) käy edes mielessä, että jonkin asian tarkistaisi tietosanakirjasta kun netti on niin paljon nopeampi.

    Säilyttääköhän painettu sanakirja paikkansa vielä kauan?

    Minusta ihmisten kirjahyllyt ovat mielenkiintoisia tutkimuskohteita :) On kiva nähdä, mitä kirjoja muut lukevat. Toisaalta tulee vähän ontto olo sellaisessa kodissa, jossa kirjoja ei ole.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavan oloinen kirja, eräänlainen kirjojen kulttuurihistoria Suomessa.

    Ja voi, muistan niin nuo tietosanakirjasarjat. Lapsuudenkodissa niitä on muutama edelleenkin (ei kuitenkaan Kansojen historiaa) ja muistan, miten vanhempani ostivat kirjasarjat juuri tuollaiselta kiertelevältä kauppiaalta. Omassa kodissani käytän sähköisiä tietosanakirjoja, mutta lapsuudenkodissani on ihanaa istua upottavaan nojatuoliin ja selailla 1980-alun tietosanakirjoja sieltä täältä - kuinka maailma muuttukaan!

    Kun opiskeluaikana osallistuin kulttuuriantropologian kenttätyökurssille (ja myöhemmin opetin itse puoliksi ko. kurssia ystäväni ja kollegani kanssa), niin opettajamme kehoitti meitä tarkkailemaan ihmisten kirjahyllyjä, koska ne kertovat paljon ihmisestä. Ja tottahan se onkin: onko siellä kirjoja? Jos on niin, millaisia? Onko kirjahylly pikemminkin "tv-alttari"? Tai koriste-esineiden pölyyntymispaikka. Saa nähdä, miten joskus vuosikymmenten päästä on asianlaita: onko ainakin vähemmän lukevissa kodeissa kaikki kirjat sähköisessä muodossa? Vai nousevatko painetut kirjat vieläkin suurempaan arvoon kuin nyt?

    Itse rakastan kirjaa esineenäkin. On ihana olo, kun kotona on paljon kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Voi miten mielenkiintoisen kuuloinen kirja.

    Itse rakastan kirjaa esineenäkin ja ainoa mitä nykyään enää ostan, on kirjat. Jotenkin vaan kirjan pitää olla oma ja niistä luopuminen on suurta tuskaa. Tiedän, että jossain vaiheessa hamstraamisen on loputtava, kun tila loppuu.Oma rakkauteni kumpuaa jo lapsuudesta, vaikka meillä kotona ei ollut kirjahyllyä, eikä juuri luettukaan, niin muistan miten ihailin ystäväni kodissa (hänen isänsä oli opettaja) heidän isoa ja täynnä olevaa kirjahyllyään. Myöhemmin kuulin, että ystäväni oli ihaillut meidän koriste-esineitä täynnä olevaa kirjahyllyä. Ja kun nyt pitkän ajan jälkeen näin ystäväni, asiat olivatkin niin, että minun hyllyni oli täynnä kirjoja ja hän oli saanut hyllyynsä myös koriste-esineitä;)

    Tuota Katjan esilletuomaa kirjahyllyn tarkkailua minäkin suoritan aina kun menen uuteen paikkaan ;)

    VastaaPoista
  4. Maija, hyvä kysymys tuosta sanakirjasta... Minulla on englannin, ranskan, saksan, ruotsin ja latinan sanakirjat lukioajoilta hyllyssä, mutta nykyään jos tarvitsen nopeasti jonkin sanan käännöksen, katson yleensä netistä. Kuitenkaan nuo sanakirjat eivät vanhene samalla tavalla kuin tietosanakirjat, ja jos kirjoittaisin esseetä vieraalla kielellä tai lukisin jotain opintoihin liittyvää, tarkasti analysoitavaa kirjaa, luottaisin enemmän noihin kirjoihin.

    Maija ja Katja, minäkin kurkin aina kylässä kirjahyllyt ja tuntuu kieltämättä haljulta, jos kirjoja ei ole ollenkaan - vaikka jotkuthan ovat vannoututuneita kirjaston käyttäjiä eivätkä ymmärrä, miksi jotkut kirjat pitää saada omaksi... Sekin tuntuu hassulta, jos olohuone on pyhitetty telkkarille ja muulle tekniikallle ja kirjat ovat jossain piilossa.

    Katja, ihanaa nostalgiaa! Noita on tosiaan hauska (ja joskus surullista) lukea ja miettiä, kuinka maailma on muuttunut!

    Jaana, tämä on, pystyin ottamaan mukaan vain muutamia herkullisia kohtia! Minäkään en keräile mitään muita esineitä kuin kirjoja, ja niiden ostamisessa voisin vähän hillitä itseäni tai ainakin laittaa ne vähemmän tärkeät nopeammin kiertoon - tila ei tosiaan tahdo riittää. Painetussa kirjassa kohtaa ihanasti sisältö ja muoto.

    VastaaPoista
  5. Melkoista historian (kirjojen) siipien havinaa :)

    Minä liputan ehdottomasti perinteisten kirjojen puolesta, vaikka uusiakin lukutapoja olisi. En jaksa edelleenkään uskoa, että lukulaitteet ja äänikirjat syrjäyttäisivät painettua kirjaa.

    Lapsuudenkodistani ja myös anoppilasta löytyy monenlaista tietokirjasarjaa, niitä on mukava joskus selailla. Muistan erityisellä lämmöllä meidän vanhaa luontokirjasarjaa, sellaista ruskeakantista jonka nimeä en tietenkään nyt muista. Monet kuvat kuitenkin ovat edelleen mielessä :) Taidanpa suunnatakin seuraavalla käynnillä sinne kirjahyllylle...

    VastaaPoista
  6. Grimbergin kansojen historia on edelleenkinhyllyssäni ja koko sarjan luin ennen yo-kirjoituksia. Vieläkin etsin sieltä jonkun aihealueen, jota alan lukemaan.

    Kirja ei kuole koskaan! Se tunne, kun kirja on kädessä ja saa käpertyä sohvalle huovan alle tai sujahtaa sänkyyn ja lukea aamukolmeen, on uniikki asia, jota koneilla ei voi korvata. Se on kuin rakastelu oman ihmisparinsa kanssa: Ei sitä korvaa kukaan eikä mikään. Minun sänkyyni ei tule mitään teknisiä kirjoja, joita luetaan näytöltä!

    Mika Walaria oli jo minun kodissani sekä Suomen Kuvalehti tuli. Nyt on omassa kodissani samoin.

    Yritän rajoittaa kirjojen omistamishimoani laittamalla kirjoja kiertoon, sillä ei niitä kaikkia ole pakko OMISTAA. Toki on kirjailijoita, joilta haluan omistaa heidän kaikki teoksensa, mutta se onkin sitten jo aivan oma tarinansa...

    VastaaPoista
  7. Meillä oli lapsuuden kodissa paljon kirjoja - ja aina kotona käydessäni saan nähdä määrän vain kasvaneen entisestään. Muistankin lapsena joskus ihmetelleeni joidenkin sukulaisten tai ystävien koteja, joissa kirjahylly koostui lähinnä tietosanakirjoista ja ehkä jonkun kirjakerhon klassikkosarjasta (joka luonnollisesti näytti vuodesta toiseen yhtä uudelta ja koskemattomalta). Kirjan merkityksestä kulttuurissamme kertoo ehkä kuitenkin se, että harvoin törmää kotiin, jossa ei yhtään kirjaa olisi. Vaikka romaaneja ei löytyisi, niin kyllä joitakin harraste- tai tietokirjoja melkein kaikilta löytyy.

    On kyllä mielenkiintoista elää tätä aikaa, jossa kirjan asema tulee sähköistymisen myötä aivan varmasti jollakin tapaa muuttumaan. Kun itse kuuluu niihin, joka rakastaa kirjoja myös esineinä, tuntuu vaikealta ja surulliseltakin ajatella että kirja esineenä katoaisi kokonaan. Mutta tuleeko se harvinaistumaan tai tuleeko sen merkitys muuttumaan - luultavasti.

    VastaaPoista
  8. Maria, mun täytyy nyt tunnustaa yksi asia... Meillä ei ole olohuoneessa yhtäkään kirjaa! Paitsi jos multa on jäänyt sohvalle keskeneräinen teos. Mutta syy on lopulta aika selkeä: olkkarissa on TV ja miehen elokuvakokoelma. Ne vievät kaiken tilan, joten kirjahyllyt kirjoineen ovat yläkerrassa. Mutta kyllä minä aika ahkerasti houkuttelen ihmisiä ihastelemaan kirja-aarteitani ;)

    VastaaPoista
  9. Kirjat ovat ihania ja minusta pelkkä kirjahylly on oiva sisustuselementti. Silti itselläni kirjat ovat hyllyssä ovien takana.

    Tietosanakirjoista minulle on kaikkein rakkain koululaisten tietosanakirja Junior. Se oli kiehtovaa luettavaa jo alle kouluikäisenä. Se on edelleen vanhemmillani tallessa. Toinen aivan ihana kirjasarja oli Zoo-eläintietokirjasto, jonka eläinkuvat ovat upeita. Muutenkin Zoosta pieni lukija sai helposti käsityksen siitä, kuinka laaja eläinkunta onkaan kaikenmaailman selkärangattomista aina sinuvalaisiin.

    Niin, ja Pauligin kahvin kanssa maistuu edelleen erinomaisesti tarina kuin tarina ;-)!

    VastaaPoista
  10. Villasukka, niin minäkin uskon perinteiseen kirjaan :) Tykkään kyllä lukea nettitekstejä (puhelimen) ruudulta, mutta kaunokirjallisuutta haluan lukea paperilta. Ihania tietokirjamuistoja sinullakin!

    Leena, minustakin paperin tuntu sormissa, sivujen kääntely ja painotuoreen tai vanhan musteen ja paperin tuoksu on tärkeä osa lukukokemusta - ihminen on henkinen ja fyysinen kokonaisuus.

    Lapsuudenkodin perintö tosiaan ulottuu usein kirjahyllyyn ja lukutottumuksiin. Minäkin haluaisin lukea Kansojen historiaa! Tuo kirjojen laittaminen eteenpäin lukemisen jälkeen on hieno juttu!

    Liisa, sinullekin kirjojen rakastaminen on periytynyt! Aiheesta oli joskus keskustelua Sallan lukupäiväkirjassa. Kirja on varmasti muutoksessa; aika näyttää, miten sähköisten kirjojen ja painotuotteiden käy.

    VastaaPoista
  11. Maija, mikä tunnustus ;). Onhan se ystävällistä ottaa puolisonkin harrastukset huomioon... Mutta pienikin hylly, jossa on muutama kirja, tuo tunnelmaa.

    Paula, minäkin haluaisin kaikki kirjani lasiovien taakse ihan vain siivousta helpottamaan ja pölyn määrän vähentämiseksi. Mieluummin kuitenkin se lasiovi kuin umpinainen, ja eiväthän ne kirjat hyllyssä pysy vaan niitä pitää selailla ja katsella, vaikkei varsinaisesti lukisikaan...

    En nyt heti muista Junioria, mutta Zoo kuulostaa tutulta, pitääpä googlettaa ja katsoa, olenko minäkin niitä lapsena lueskellut. Lapsena minulla oli runsaasti kuvitettu lasten "tietosanakirja" On kiva tietää, jossa oli kiehtovia juttuja entisajan pukeutumisesta, kaupunkien synnystä, keskiajan ritarilinnan elämästä ja intiaaneista, muun muassa :).

    VastaaPoista
  12. Rosa Liksomin teksti on novelli, ei tosikertomus. "Tämä meidän hyvin verinen kirjasota on jatkunut nyt jo kohta kolmekymmentä vuotta."

    VastaaPoista