Daphe Kalotay: Bolsoin perhonen

Painautuessaan Viktorin syliin miellyttävän uupuneena, yllään tähtien kirjoma taivas, Nina tuntee - todella tuntee - maailman avaruuden, tuntee, miten se aina vain jatkuu ja jatkuu ja miten hän ja Viktor ja Gersh ja Vera ovat vain sen hitusia. Ensi kertaa hän aistii, miten kaukana, miten tyydyttävän kaukana ihminen voi olla arjesta. Suurena ammottava maailma, sen rajattomat mahdollisuudet... Hän tuntee sen tuulahduksen, aavistuksen: rajattoman vapauden illuusion.


Daphne Kalotayn Bolsoin perhonen (2011, alkuteoksesta Russian Winter suomentanut Irmeli Ruuska) on romaani kaikille, jotka rakastavat balettia, historiaa, musiikkia, kirjallisuutta ja vanhoja koruja. Se kertoo Neuvosto-Venäjän kipeästä historiasta ja niiden ihmisten haavoista, jotka elivät jatkuvan pelon, kontrollin ja rajoitusten vankina. Lohtua antaa ystävyys, taiteen tekeminen ja kokeminen, toivo vapaammasta maailmasta. Mutta vaikka kirjan nimihenkilö, "Bolsoin perhonen" Nina Revskaja, pääsee lopulta Pariisin ja Lontoon kautta vapauden maanosana pidettyyn Amerikkaan, menneisyyden haavat ovat koteloituneet häneen kuin muinaiset hyönteiset meripihkakoruihin.  Meripihkakorujen, joita Ninan runoilija-aviomies Viktor kutsui "hitaiksi kyyneleiksi", lahjoittaminen huutokauppaan ei vapauta Ninaa muistoista. Venäjän kirjallisuuden professori Grigori ja huutokaupan työntekijä Drew haluavat kumpikin omista lähtökohdistaan selvittää korujen historiaa: kenelle meripihkakorvakorut, liian suuret siron ballerina-Ninan kasvoille, on tarkoitettu?

Bolsoin perhonen pysäytti Leena Lumin kauppakeskuksen käytävillä, minua se tervehti lähikirjaston uutuushyllystä  heti seuraavana päivänä sen jälkeen, kun olin lukenut Leenan lumoutuneen kirjoituksen romaanista täältä. Leena vertaa oivaltavasti Bolsoin perhosta Siri Hustvedtin romaaniin Kaikki mitä rakastin - molemmissa taiteen parissa työskentelevät pariskunnat ja ystävykset käyvät myöhään yöhön venyviä, punaviinin siivittämiä keskusteluja. Minulle tuli mieleen myös A.S. Byattin Riivaus, jossa myös liikutaan nykyhetken ja menneisyyden välillä ja ratkotaan arvoituksia runosäkeiden kautta.

Bolsoin perhosta oli nautinnollista lukea; luin sitä hitaasti myös siksi, että välillä romaanin tapahtuma-aika vaihtui niin vähäeleisesti, että kesti hetken sijoittaa esimerkiksi Nina oikeaan aikaan ja paikkaan: onko hän ensimmäisiä tanssiaskeliaan hapuileva lapsi Moskovassa, nuori ja rakastunut, jo menestynyt tanssija samassa kaupungissa, vai pyörätuoliin sidottu, kivulias ja sulkeutunut vanhus nykyhetken Bostonissa? Myös Grigori ja Drew muistelevat paitsi omaa menneisyyttään, myös sukunsa historiaa, ja yhtäkkiä havahdun ja huomaan olevani Kalotayn kuvaamassa Suomessa!

Ihan joka sivullaan Kalotayn romaani ei imaissut minua mukaansa, siinä oli myös vähemmän vangitsevia hetkiä, mutta jatkoin noiden kohtien yli syvästi kiinnostuneena henkilöistä ja heidän vaiheistaan, odottaen malttamattomana sivuille kylvettyjen arvoitusten ratkaisuja. Kalotay kirjoittaa lämpimästi ja kauniisti, runollisestikin, mutta kieli ei ole mitenkään kovin ihmeellistä - kirjan vahvuus on tarinassa ja siihen taitavasti kudotuissa teemoissa. Eri aikatasot yhdistyvät toisiinsa esimerkiksi Joutsenlampi-baletin kautta.

Mutta katsellessaan, miten Siegfried hyppi, loikki ja pyörähteli täysillä, Grigori sisäisti näkemänsä baletin aivan eri lailla kuin ennen. Samoin kävi joskus hyvän runouden tai yleensä kunnon kirjallisuuden parissa: siihen sisältyvä totuus kosketti sisintä eikä päästänyt otteestaan.

Myös Mari A. on hiljattain kirjoittanut Bolsoin perhosesta täällä. Jos sinä et ole vielä onnistunut saamaan kirjaa käsiisi, niin älä huoli - tämä kirja ei ole kirjamuodin oikku vaan siinä on ajatonta kauneutta kuin arvokorussa. Kalotayn romaanille kannattaa antaa aikaa, sillä paitsi että se on suhteellisen pitkä, siinä on myös paljon henkilöitä ja useita rinnakkaisia tarinoita. Alkuperäisen nimen Russian Winter mukaisesti tätä olisi ihana lukea jonain oikein purevana pakkaspäivänä...