TTT: Kymmenen kevään 2013 kotimaista kaunokirjaa

Blogeissa pyörii hauska "Top Ten Tuesday" -meemi, jossa listataan tiistaisin kymmenen asiaa vaihtuvalla otsikolla. Samaten kirjablogeissa on alkanut näkyä tärppilistoja keväällä ilmestyvistä kirjoista. Koska listaukseni kiinnostavista uutuuskirjoista tahtovat venyä kohtuuttoman pitkiksi, ajattelin yhdistää nämä kaksi "tekstityyppiä". Hyppään siis TTT-meemiin mukaan listaamalla kymmenen kiinnostavaa kaunokirjaa eri kustantamojen tarjonnasta.

Lista on aitoon kirjabloggaajatyyliin täysin mutuhuttupohjainen; joissakin tapauksissa odotan palavasti juuri tiettyä teosta, mutta joissakin tapauksissa kirja vain osui ensimmäisenä silmiini katalogien kotimainen kaunokirjallisuus -osioita selaillessani. Kiinnostavia kotimaisia ilmestyy siis paljon muitakin, mutta tässä muutama tärppi kirjailijan nimen mukaan aakkostettuna, lyhyen perustelun kera:


1. Tua Forsström: Lokakuun iltana soudin järvelle (Siltala, ilmestyy toukokuussa. Alkuteos En kväll i oktober rodde jag ut på sjön, suom. Caj Westerberg)

•  pidin Forsströmin aiemmasta runokokoelmasta Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen

2. Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava, ilmestyy maaliskuussa)

• Pentti Saarikoski -kilpailun voittaja, esikoisromaani

3. Vilja-Tuulia Huotarinen (toim.): Taskunovellit (Karisto, ilmestyy tammikuussa)

• kokoelmassa on mukana monta hienoa kirjailijaa (muun muassa Sirpa Kähkönen!) ja Novelli palaa! -hanke ja Kide-haaste innostavat lukemaan lyhytproosaa.

4. Jonas Konstig: Totuus naisista (Gummerus, ilmestyy helmikuussa)

• pidän perhesuhteista kertovista romaaneista

5. Leena Krohn: Hotel Sapiens (Teos, ilmestyy tammikuussa)

•  Leena Krohin pitkään odotettu uusi romaani

6. Anne Leinonen: Viivamaalari (Atena, ilmestyy maaliskuussa)

• "maaginen romaani" - jotain erilaista kuin yleensä lukemani realistinen proosa 

7. Mikko Metsähonkala: Toisaalta / Å andra sidan / In Other Wor(l)ds (Schildts&Söderströms, ilmestyy maaliskuussa)

• kiehtovalta kuulostava aforistinen sarjakuvateos

8. Marisha Rasi-Koskinen: Valheet (Wsoy, ilmestyy helmikuussa)

• kirjailijan esikoisteosta Katariina kehuttiin kovasti

9. Jouni Tossavainen: Kesäpäivä (Like, ilmestyy tammikuussa)

• arvoitukselliselta kuulostava "balladimainen yhdenpäivänromaani"

10. Maarit Verronen: Varjonainen (Tammi, ilmestyy helmikuussa)

•  olen lukenut monta Verrosen kirjaa ja pitänyt kaikista

Mitä kotimaisia kaunokirjoja sinä odotat? 

Ensi viikon tiistaina taidan listata kymmenen kevään käännöskirjaa!

Lukuhaaste 2013: Avioliittojuonia

Viime toukokuussa aloittamani Kirjallisuuden äidit -lukuhaaste jatkuu vielä äitienpäivään asti, mutta uuden vuoden kunniaksi aloitan blogissani uuden "perhe-teeman", Avioliittojuonia-lukuhaasteeen. Haasteen nimi on saanut innoituksensa Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plot -romaanista, mutta kyseinen opiskelijaelämää ja seurustelua kuvaava romaani ei itse asiassa kuulu tämän haasteen teemaan. Avioliittojuonia-haasteeseen luetaan kaunokirjallisia teoksia - romaaneja, novelli- ja runokokoelmia, näytelmiä ja sarjakuvia - joissa kuvataan avioliittoa.

Mukaan voi tulla lukemalla vaikkapa vain yhden avioliittoteemaa käsittelevän kirjan. Muutaman muun lukuhaasteen, kuten Merenhuiskeen Afrikan tähti -haasteen (jossa tavoitellaan jalokiviä) ja Ofelian 1800-luvun kirjat -haasteen (jossa on jaossa aatelisarvoja) inspiroimana ideoin Avioliittojuonia-haasteeseen tavoitetasot: yhdellä (1) luetulla kirjalla saa paperihäät, kahdella (2) tinahäät, kolmella (3) kirstallihäät, neljällä (4) hopeahäät, viidellä (5) kultahäät ja yli viiden kirjan lukeneet pääsevät viettämään kirjallista timanttihääpäivää. Lukuhaaste kestää vuoden 2013 loppuun ja sen päätöskemuissa on luvassa pieni arvonta.

Tässä on muutamia lukuvinkkejä haasteeseen - lisäehdotukset teemaan sopiviksi kirjoiksi otetaan ilolla vastaan, ja haasteeseen saa lukea muitakin kuin tässä mainittuja teoksia. Jaottelin kirjoja suuntaa antavasti eri näkökulmien ja teemojen mukaan: avioliittoon kuuluu niin myrskyä kuin tyventäkin, joskus pahojakin kriisejä, ja myös avioeroa kuvaavat romaanit tai muut kaunokirjalliset teokset kuuluvat tähän haasteeseen. Moni teos sopii luonnollisesti useamman eri kategorian alle, ja toisaalta novellikokoelmissa on monesti novelleja muistakin aiheista kuin avioliitosta. Ihan kaikkia listalla olevia kirjoja en ole lukenut, joten jos mielestäsi jossakin kirjassa avioliitto on vain merkityksettömänä sivujuonteena, niin siitäkin saa huomauttaa.


Klassikkoja 

Juhani Aho: Juha; Papin rouva; 
Minna Canth: Salakari; Työmiehen vaimo, Lehtori Helmannin vaimo, Sylvi
George Eliot: Middlemarch
Gustave Faubert: Rouva Bovary
Henrik Ibsen: Nukkekoti
Maria Jotuni Huojuva talo; Suhteita; Rakkautta
Leo Tolstoi: Anna Karenina

Vastavihityt

Laura Ingalls Wilder: Neljä ensimmäistä vuotta
Ian McEwan: Rannalla
Joyce Carol Oates: Putous
Erich Segal: Love Story
Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Kolmiodraamoja

Juhani Aho: Juha; Papin rouva
Johan Bargum: Syyskesä; Syyspurjehdus
Elina Halttunen: Syysvieraita
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Leo Tolstoi: Anna Karenina

Kriisejä

Kate Chopin: Herääminen
Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin; Kesä ilman miehiä
Maria Jotuni: Huojuva talo
Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä
Ian McEwan: Rannalla
Lionel Shriver: Jonnekin pois; Poikani Kevin; Kaksoisvirhe
Riikka Pulkkinen: Totta
Henrik Tikkanen: Mariankatu 26
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina; Kaksi; Emma ja Uno - rakkautta totta kai
Anne Tyler: Jää hyvästi
Linn Ullmann: Ennen unta; Aarteemme kallis
Tennessee Williams: Kissa kuumalla katolla

Avioero

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Laura Honkasalo: Eropaperit
Katja Kallio: Syntikirja
Annamari Marttinen: Ero
Pia Posti: Talven jälkeen valo
Pauliina Vanhatalo: Gallup

Avioliiton arkea

Anni Blomquist: Myrskyluoto-sarja

Sirpa Kähkönen: Kuopio-sarja

Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä

Alice Munro: Julkisia salaisuuksia

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas; Jää

Carol Shields: Sattumankauppaa; Pikkuseikkoja; Tavallisia ihmeitä

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä; Aikaa sitten aikuisina

Toivotan kaikki halukkaat tervetulleiksi mukaan haasteeseen tai seuraamaan sen etenemistä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu (Nykyajan tyttökirjat -haaste)

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu. Tarina tyttöbändistä
Karisto 2007, 236 sivua.
Siskodisko-sarja.
Kirja on luettu osana Nykyajan tyttökirjat -haastetta.

Kaksi asiaa, jotka saivat hänet itkemään: yksinäiset kiviä potkiskelevat pikkupojat, jotka hän kuvitteli syntymättömiksi veljikseen, ja isä. Asia, jota hän häpesi: vihan ajatuksia iltaisin. Kaksi asiaa, joita hän rakasti: villihevoslaumat ja Lumiukko-piirretyn musiikki. Mutta ei hän niistä halunnut puhua, ei näin, ei tällaisena iltana. 

Viisitoistavuotiaan Silja Kaikumaan isä on hiljattain kuollut. Siljan äiti, joka ei ole koskaan ollut mikään elämänhallinnan mestari, koettaa selvitä omasta surustaan parhaansa mukaan eikä oikein osaa lohduttaa masentunutta tytärtään. Siljan edesmennyt isä on ollut kirjailija, ja Siljan äiti yrittää ehdottaa tyttärelleen piristykseksi sanataideleiriä. Tytär kokee kuitenkin sävelet enemmän omakseen kuin sanat ja saa uudelleen kiinni elämänilostaan päästessään laulajaksi Sisko-nimiseen bändiin. Bändi soittaa utuista rockia - termi tarkoittaa sitä tunnelmaa, kun kävelee puiden alla ja kuulee niiden humisevan tarinoitaan.

Vuonna 2011 Vilja-Tuulia Huotarinen sai Finlandia Junior -palkinnon nuortenromaanistaan valoa valoa valoa. Runoilijana debytoineen Huotarisen ensimmäisen nuortenromaanin Siljan laulu käsikirjoitus puolestaan voitti Kariston Tiina 2006 -kilpailun, jossa etsittiin "raikasta ja modernia tyttökirjaa".

Koska luen 2000-luvulla julkaistuja nuortenkirjoja osana Nykyajan tyttökirjat -haastetta, kiinnitän tietoisesti huomiota yhtymäkohtiin, joita teoksilla on tyttökirjaklassikoiden kanssa. Siljan laulun tärkein interteksti on mielestäni L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö. Montgomeryn romaanin alussa Emilian isä kuolee (äiti on kuollut Emilian ollessa pikkulapsi) ja orpo Emilia muuttaa Blair Wateriin äitinsä sukulaisten vanhaan taloon Uuteen kuuhun. Samaten Silja vaihtaa tavallaan yhteisöä, tarkemmin sanottuna kaveripiiriä, isänsä kuoleman jälkeen. Suhde poikaystävään päättyy ja ystävätkin tuntuvat kääntävän selkänsä. Uudet ystävät löytyvät bändin myötä, ja he ovat aiempia kavereita taiteellisempia ja tiedostavampia. Uusi ihastus, Johannes, käy juuri Siljan ennakkoluuloisesti torjumaa sanataideleiriä, lukee Pentti Saarikosken runoja ja kertoo ihailevansa Siljan edesmenneen isän tuotantoa - hän on siis vähän kuin Emilian Teddy, taiteellisesti lahjakas (hieman eri alalla kuin sankaritar itse) ja salaperäinen.

Paikoin Siljan laulun kohtauksissa on hyvinkin montgomerylaista tunnelmaa. Eräässä kohtauksessa Silja on unohtanut avaimensa eikä pääse kotiinsa ukonilmalla. Naapurin omituisena pidetty neiti Irene Haapa kutsuu Siljan kotiinsa. Silja voittaa ennakkoluulonsa ja löytääkin Irenestä rohkaisijan ja auttajan. Mieleeni tuli Pieni runotyttö -kirjasta mieleen erityisesti Emilian vierailu Isä Cassidyn luona - ylimyksellisen kissan vastineena neiti Haavalla on omanarvontuntoinen lemmikkipossu nimeltä Attila. Ajoittain myös lyyriset luonto- ja tunnelmakuvaukset liittävät kirjan romanttiseen tyttökirjaperinteeseen, mutta kirjassa on paljon myös nuorten puhekielistä dialogia ja vähemmän suloisia tapahtumia ja aiheita.

Yhtymäkohdat Montgomeryyn eivät Siljan laulussa ole samalla tavalla auki kirjoitettuja kuin Terhi Rannelan Scarlettin puvussa -nuortenkirjan Tuulen viemää -viittaukset, vaikka jo melkein Siljan laulun ensisivuilla mainitaan "palavaposkinen Emilia, jolla on lohtuna kynttilänvalossa vietetyt kirjoittamisen hetket". Kirjan Montgomery-viittaukset sitovat sen tyttökirjallisuuden perinteeseen, mutta samaan aikaan Siljan laulu on esimerkiksi kirjassa mainittujen muusikoiden ja nuorten ajatusten ja ajanviettotapojen kautta hyvin kiinni kirjoittamisajankohdassaan.

Pidin Siljan laulusta kovasti. Se on kirjoitettu nuorten maailmaa ja surun keskellä elävän tytön tunteita syvästi ymmärtäen, kauniisti mutta ei siirappisesti. Musiikin, ystävyyden, positiivisen tyttöenergian ja rakkauden parantava voima soi kirjan sivuilla.

Kirjan jatko-osat ovat nimeltään Siljan syksy (2008) ja Rakkaudella Silja (2010).

Catherine & Laurence Anholt: Mitä vauva rakastaa

Catherine (teksti) ja Laurence (kuvat): Mitä vauva rakastaa
Babies, Babies, Babies! suom. Raija Rintamäki. Mäkelä 2012.

Mitä vauva rakastaa kertoo mukavista asioista, leikkihetkistä ja arjen rutiineista. Nimestään huolimatta se ei ole kirja vauvalle - vaikka toki alle yksivuotiaskin voi olla mukana lukuhetkessä - sillä se ei ole vauvan käteen sopiva isokuvainen pahvikirja vaan ihan perinteinen kuvakirja. Kohderyhmää ovat pikemminkin uuden tulokkaan isommat sisarukset, joita saattaa askarruttaa, mitä pienen vauvan kanssa oikeastaan voi leikkiä ja tehdä.

Kirjan kuvitus on sarjakuvamainen; aukeamilla on useita pienehköjä kuvia, joiden alle yksinkertaisiin riimeihin istutettu teksti on jaettu.

Mitä vauva rakastaa on ihan mukavaa pienten lasten käyttökirjallisuutta, jonka parissa viihtyy hetken mutta joka ei jätä syvempää jälkeä. Lapsiin värikkäät, iloiset kuvat ja sarjakuvamaisuus ehkä vetoavat enemmän kuin aikuiseen. Kirjan maailma on sympaattinen, arkinen ja turvallinen, kuten tällaiseen kirjaan sopiikin, mutta jotain ihan tavanomaisesta lapsiperhetekemisestä poikkeavaakin olisi kirjassa voinut tapahtua, niin sanoin kuin kuvinkin kerrottuna. Mitä mahtaisi vauva tykätä taidenäyttelystä? Tai voisiko uimarannalla peräti kastaa varpaansa veteen, eikä vain lukea kirjaa viltillä?

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa (Nykyajan tyttökirjat -haaste)

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa
Otava 2011, 208 sivua.
Kirja on luettu osana Nykyajan tyttökirjat -haastetta

Terhi Rannelan nuortenromaani Scarlettin puvussa on Tuulen viemää -mukaelma, jossa viitataan sekä Margaret Mitchellin Amerikan sisällissodan aikaan sijoittuvaan romaanin että Victor Flemingin ohjaamaan elokuvaan, jossa pääosaa esittää Vivien Leight. Rannelan kirjan sankaritar on nimetty Leighin mukaan Viivi Lintuseksi, kun taas monen muun hahmon nimi on mukailtu Mitchellin romaanista: Viivin pitkäaikainen on-off -poikaystävä on Aki Virtanen (vrt. Ashley Wilkes) joka kihlautuu yllättäen vaatimattoman näköisen, hiljaisen ja kiltin Olivian (vrt. Melanie) kanssa. Sopivalla (tai Viivin mielestä tietenkin sopimattomalla) hetkellä näyttämölle astuu Reko Putkonen (vrt. Rhett Butler), pohjanmaan murretta puhuva ja Harley Davidsonilla ajava, hillittyä Akia huomattavasti rosoisempi nuori mies.

Kirjassa on kaksikin Scarlett O'Haran rakasta kotiplantaasia vastaavaa "Taraa": Viivin Tara-niminen muotiblogi ("Vintagea ja menneiden vuosisatojen lumoa rakastavan 17-vuotiaan neidon ajatuksia"), jossa Viivi voi purkaa sydäntään, kirjoittaa sydämensä kyllyydestä lempikirjastaan ja -elokuvastaan, esitellä vaatteitaan ja saada vakiolukijoiltaan vinkkejä ja henkistä tukea asuvalintoihinsa ennen tärkeitä juhlia. Toinen Taran vastine on Viivin rakas kotitalo Villa Viisas "yhdeksänkymmentävuotias, vaaleansiniseksi maalattu puutalo", jonka tilalle kaupunki aikoo yllättäen kaavoittaa kerrostaloja. Idyllisen puukaupunginosan asukkaat nousevat kapinaan kaavasuunnitelmaa vastaan, ja tämä taistelu vanhojen rakennusten ja rakkaiden kotien puolesta on tämän tyttöromaanin "sisällissota".

Kirjassa kuvataan elävästi Viivin kokemia kiukun, loukatun itsetunnon ja ihastumisen tunteita, mutta ei mennä niihin kovin syvälle, vaan kirjan pääpaino on tapahtumissa ja lukiolaisten arjen kuvauksessa. Kuten esikuvansa Scarlett, myös Viivi on toiminnan nainen, joka ei jää rypemään itsesäälissä vaan ottaa vastoinkäymiset haasteina. Ystävien, perheen ja koirien (jotka ovat nimeltään Onneli ja Anneli!) seura, bloggaaminen sekä teekupilliset piristävät ja rohkaisevat, jos Lintusen siipi meinaa olla maassa.

Olen lukenut Mitchellin romaanin yli viisitoista vuotta sitten ja varmaan nähnyt elokuvankin viimeksi samoihin aikoihin, mutta Rannelan romaani palautti monet kohtaukset elävästi mieleen. Pidin siitä, että Scarlettin puvussa -romaanin intertekstuaalisuus on paitsi aivan ilmeisellä tasolla (nimet), myös vähän vähemmän alleviivatusti romaanin juonessa, kohtauksissa ja henkilöiden persoonissa. Lukija joko tunnistaa nämä Tuulen viemää -viittaukset (ja viittaukset muihin kirjoihin, elokuviin ynnä muihin) tai sitten ei, mutta kirja on yhtä kaikki viihdyttävää ja paikoin naurunpyrskähdyksiinkin houkuttelevaa luettavaa.

Mitchellin Scarlett O'Hara ei ole itsekkyydessään ja ajattelemattomuudessaan suinkaan suosikkini kirjallisuuden naishahmoista, mutta ihailen kyllä hänen sinnikkyyttään, periksiantamattomuuttaan ja vahvuuttaan (Scarlett muistaakseni kehittyi hieman empaattisempaan ja sympaattisempaan suuntaan romaanin kuluessa). Viivi Lintusessa on esikuvansa mukaista impulsiivisuutta, sähäkkyyttä ja omanarvontuntoa, mutta myös herkkyyttä, lämpöä (erityisesti äitiään ja mummaansa kohtaan) sekä rakkautta kaikkeen kauniiseen ja perinteiseen. Viivin käsitykset itsestään ja muista muuttuvat hieman romaanin aikana, vaikka Scarlettin puvussa ei mikään varsinainen nuoren naisen kehitysromaani olekaan.

Viivi tekee runsaasti huomioita kanssaihmisistään heidän pukeutumisensa perusteella ja mietti itse paljon vaatteitaan - Viivin äiti työskentelee teatterin puvustajana ja on opettanut tyttärensäkin suunnittelemaan ja ompelemaan vaatteita. Vanhojentanssit ovat tärkeä osa Viivin toista lukiovuotta (tämä herätti minussa muistoja yli kymmenen vuoden takaa...): Viivi suunnittelee ja ompelee pukunsa yhdessä äitinsä kanssa ja panikoi, kenestä tulee hänen tanssiparinsa Akin peruttua lupauksensa kihlautumisensa myötä.

Jos hakee Rannelan romaanille esikuvia kotimaisesta tyttökirjaperinteestä, mieleen tulevat toisaalta Mary Marckin huolettomat, kahviloissa ja illanvietoissa pyörivät koululaisromaanit ja toisaalta eräät Rauha S. Virtasen kirjat (muun muassa miljöökuvausten vuoksi). Scarlettin puvussa on varsin kepeää - ei kuitenkaan höttöistä - luettavaa, niin sanottu "hyvän mielen kirja" (kuten tyttökirjan mielestäni jossain määrin kuuluukin genrensä mukaan olla), mutta siinä herätellään myös ajatuksia nais- ja mieskuvasta.

Terhi Rannelan Scarlettin puvussa on ensimmäinen Nykyajan tyttökirjat -haasteeseen lukemani kirja, ja kirja olikin pitkälti sellainen, jollaisia toivoin tässä haasteessa löytäväni. Kirjan sankaritar on teini-ikäinen, kirjassa kuvataan tavallista, turvallista arkea, perhettä ja kaveri- ja seurustelusuhteita sekä niitä harrastuksia ja asioita, jotka kiinnostavat monia nuoria tyttöjä: vaatteita, elokuvia

Lumiomena-blogissa on tänään kirjoitettu vanhemmasta tyttökirjasta. Katja kirjoittaa Helmi Krohnin Eeva-Liisasta (1943): "Romaanina Eeva-Liisa kantaa hyvin tyttökirjojen perintöä: Eeva-Liisa on kirjoittava - vaikkakin kirjoittamista aloitteleva - tyttö, jonka keskeishuolenaiheena ovat koululaisten sosiaaliset suhteet" Samaa kirjoittamishalua löytyy myös Rannelan modernista tyttökirjasankarittaresta.

Scarlettin puvussa on luettu myös Tarinoiden taikaa -blogissa, Saran kirjoissa, Sallan lukupäiväkirjassa, Kirjakaapin avaimessa, Le masque rouge -blogissa ja Susan kirjastossa.

Lukuhaaste 2013: Nykyajan tyttökirjat

Kuvassa joitakin 2000-luvun tyttökirjoja, joita ajattelin lukea haasteeseen.

Viime vuonna emännöin blogissani Tuntemattomat tyttökirjat -haastetta, jonka puitteissa luettiin tuntemattomammiksi jääneitä tai unohduksiin painuneita tyttökirjoja. Haaste tuotti runsasta satoa eri kirjablogeissa; linkit tyttökirjapostauksiin löytyvät täältä. Sain muiden tyttökirjabloggauksista muutamia uusia lukuvinkkejä, mutta tänä vuonna aion keskittyä uudempiin tyttökirjoihin.

Yleensä kun puhutaan tyttökirjoista, tarkoitetaan niin sanottuja "klassisia tyttökirjoja" tai "vanhoja tyttökirjoja" - genreä, jonka voi katsoa alkaneen Louisa M. Alcottin Pikku naisista ja jonka yhteydessä ei yleensä viitata vuonna 1964 ilmestynyttä Rauha S. Virtasen Tuntematonta Seljaa myöhempiin teoksiin. Tyttökirjoihin liittyy ajatus nostalgiasta, menneestä maailmasta - mutta ilmestymishetkellään monet tyttökirjat ovat kertoneet omasta ajastaan tai vain pari vuosikymmentä varhaisemmasta ajasta, esimerkiksi aikakaudesta, jolloin kirjailija on itse ollut nuori.

Mikä sitten tekee kirjasta tyttökirjan? Ainakin päähenkilön tai vähintään yhden päähenkilöistä tulisi olla tyttö, ja kirjassa pitäisi näkyä tytön näkökulma. Ajattelen, että tyttökirja on nuortenkirja - myös lapsille on omat, ihanat "tyttökirjansa" - Marikit, Telmat, Karoliinat, Tinkat ja Taikat - mutta varsinaisen tyttökirjagenren päähenkilöt ovat jo teini-ikäisiä tai ainakin varhaisteinejä. Tyttökirjoissa kuvataan usein koulunkäyntiä ja opiskelua, perhe- ja ystävyyssuhteita, ihastumisia ja orastavia ammattihaaveita sekä yleensäkin oman paikan etsimistä.

Nuortenkirjoja, joiden päähenkilöinä on tyttöjä, voi olla monenlaisia. Tyttökirjat kuvaavat mielestäni pitkälti ns. "tavallista arkea". Siihen kuuluu huolia, murheita, konflikteja ja jännitteitä - kirja, jossa kaikki olisi auvoista, ei edes olisi kiinnostava - mutta mielestäni ns. ongelmakirjallisuus, jossa ratkotaan yhtä suurta kriisiä, ei kuulu tyttökirjallisuuden lajiin. Mikä sitten nykyään on "suuri kriisi" ja mikä normaalia elämänmenoa, onkin sitten vähän tulkintakysymys. Esimerkiksi teiniraskautta ja syömishäiriötä voidaan kuvata kirjoissa monella tavalla.

Tyttökirjojen olemusta pohditaan ainakin artikkelissa "Tyttökirjan päivitystä", joka esittelee Kariston tyttökirjakilpailussa vuonna 2006 sijoittuneen Päivi Lukkarilan tuotantoa, ja Vihreä lohikäärme -sivustolla puolestaan tyttökirjojen lukijat keskustelevat siitä, millaiset kirjat genreen kuuluvat. Kotimaisista tyttökirjoista väitöskirjaa ja tietokirjaa kirjoittavan Sara Kokkosen Saran kirjat -blogista löytyy paitsi tyttökirjaklassikoiden, myös uusien nuortenkirjojen arvioita, esittelyjä ja erilaisia tyttökirja-aiheisia katsauksia ja kyselyjä.

Löytääkseni tämän päivän tyttökirjoja ja varmistaakseni, että myös aikomukseni mukaan luen ja bloggaan niistä paljon tänä vuonna, aloitan Nykyajan tyttökirjat -lukuhaasteen vuodelle 2013. Haaste kestää siis kalenterivuoden 2013 loppuun ja siihen voi tulla mukaan vaikka yhdelläkin modernilla tyttökirjalla. Omaksi tavoitteekseni asetan ainakin kuuden uuden tyttökirjan lukemisen, ja aion myös tehdä luetuista paitsi omat blogiarvionsa, myös koontipostauksen, jossa hahmottelen sitä kuvaa, joka nykyajan tyttökirjagenrestä lukemieni teosten kautta piirtyy.

Nykyajan tyttökirjat -haasteeseen olisi tarkoitus lukea pääasiassa 2000-luvulla julkaistuja kirjoja. Myös kirjan tapahtumat saisivat sijoittua 2000-luvulle tai korkeintaan pari, kolme vuosikymmentä varhaisempaan aikakauteen. Historialliset nuortenromaanit voivat olla hyvin tyttökirjamaisia (esimerkiksi Jacqueline Kellyn viehättävä Luonnonlapsi Calpurnia Tate), mutta ajattelen, että ne eivät kuulu tähän haasteeseen: haluaisin saada jotain selkoa siitä, miten nykypäivän tyttöyttä ja nuoren tytön elämää kuvataan. Haasteen ulkopuolelle jäävät myös varsinaiset fantasia-, scifi- ja dystopiakirjat, pääosin realistisessa kerronnassa voi toki olla joitakin fantasiaelementtejä. Varsinaiset hevoskirjasarjat tai nuorten dekkarit / trillerit eivät kuulu tähän haasteeseen, mutta toki tässäkin kohtaa genren sekoittuvat: arvoitusjuonia tai heppatyttötematiikkaa voi olla tyttökirjassakin.

Näitä rajauksia ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä genrerajat ovat yleensäkin veteen piirrettyjä viivoja ja tämän haasteen tarkoituksena on etsiä nykyajan tyttökirjoja ja vähän miettiä sitä, miten tyttökirjaperinne jatkuu - vai jatkuuko se? - tänä päivänä. Kenties nykyajan tyttökirjoja ovatkin juuri dystopia-kirjat, joissa päähenkilönä on teinityttö? Oletukseni kuitenkin on, että myös ns. realistisen tyttöromaanin genre jatkuu jossakin muodossa.

Seuraavassa listassa on joitakin esimerkkejä "nykyajan tyttökirjoista". Lista on suuntaa antava; en ole lukenut läheskään kaikkia enkä siis tiedä, kuinka hyvin ne todellisuudessa sopivat kategoriaan. Kaikki esimerkit ovat suomalaiskirjailijoiden tuotantoa, mutta mikään ei estä lukemasta myös uutta ulkomaista tyttökirjallisuutta.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu jatko-osineen
Kirsti Ellilä: Emma-sarja; Majavakevät; Iiris
Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys, 4x100 (ilmestyy helmikuussa)
Marika Laijärvi: Vaihtoaskelia
Tuija Lehtinen: Laura-sarja, Rebekka-sarja
Päivi Lukkarila: Koetetaan kestää, Nanna jatko-osineen
Laura Lähteenmäki: Annastiina; Aleksandra suuri
Tittamari Marttinen: Viivi Pusu -sarja
Terhi Rannela: Scarlettin puvussa; Amsterdam, Anne F. ja minä; Goa, Ganesha ja minä 
Salla Simukka Kun enkelit katsovat muualle; Minuuttivalssi; Viimeiset
Mila Teräs: Sininen huone; Perhosen varjo (vai ovatko nämä enemmän ns. ongelmakirjallisuutta?)
Rauha S. Virtanen: Seljalta maailman ääreen; Seljan Tuli ja Lumi (nämä ovat vähän rajatapauksia, sillä ne sijoittuvat 1970-luvulle, mutta otan ne kuitenkin listalle mukaan suomalaisen tyttökirjallisuuden kenties rakastetuimman tekijän 2000-luvun teoksina)

Listalle saa esittää täydennyksiä ja korjauksia. Kenen kirjaililijan tuotantoon kannattaisi tutustua tämän haasteen puitteissa? Onko listalla kirjoja, jotka eivät mielestäsi sovi "nykyajan tyttökirjat" -kategoriaan?

Tervetuloa mukaan Nykyajan tyttökirjat -haasteeseen, joko itsekin kirjoja lukien tai vain sivusta seuraten!

Blogistanian Finlandia-ehdokkaani

Ehdokkaani Blogistanian Finlandia -palkinnon saajiksi ovat seuraavat vuonna 2012 ilmestyneet kotimaiset romaanit (nimeä klikkaamalla pääsee lukemaan blogiarvioni teoksesta):

1. Ulla-Lena Lundberg: Jää (3 pistettä)
2. Sirpa Kähkönen: Hietakehto (2 pistettä)
3. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (1 piste)