Ville Lukkarinen: Piirtäjän maisema

Ville Lukkarinen: Piirtäjän maisema. 
Paikan kokeminen piirtämällä. 
SKS 2015, 174 sivua.

Kuusen piirrosten arjen maailmassa on 1950-luvun Suomen hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Hänellä on aikaa ja kärsivällisyyttä pysähtyä katsomaan valon heijastuksia emalivadin reunalla ja yrittää kerta toisensa jälkeen tavoittaa sen hienovireisiä värisiirtymiä. Kuusen piirustukset alleviivaavat luvussa II esiin ottamiani John Bergerin ja David Hockneyn ajatusta siitä, että piirtäminen edellyttää aivan omanlaistaan hidasta aikakäsitystä.

Löysin Piirtäjän maiseman joskus viime syksynä, kun aloitin taidehistorian perusopinnot avoimessa yliopistossa ja aloin innostua piirtämisestä ensimmäistä kertaa vuosiin. Kirjan kirjoittaja Ville Lukkarinen on taidehistorian professori Helsingin yliopistossa ja luonnehtii kirjan esipuheessa itseään harrastelijapiirtäjäksi. Piirtäjän maisema ei kuulu ainakaan Turun avoimessa perusopintojen tutkintovaatimuksiin; sen sijaan Lukkarisen metodologista Katseen rajat -kirjaa on tullut opintojen kuluessa selattua ahkerasti.

Piirtäjän maisemassa Lukkarinen avaa sitä intensiivistä kokemusta, minkä piirtäminen, ja erityisesti maiseman piirtäminen, synnyttää. Esimerkkeinä toimivat pääosin suomalaistaiteilijoiden mutta myös muutamien ulkomaisten taiteilijoiden piirrokset. Samalla Lukkarinen kirjoittaa myös kävelyn aatehistoriasta, muistoista, suomalaisesta säästä ja kulttuurimaisemista. Maiseman piirtämiselle on ominaista hetken tallentaminen, sillä myöhemmin maisema ei enää ole sama  – vähintään vuoden- tai vuorokaudenaika on eri, puut ja pensaat kasvavat, kukat lakastuvat, rakennukset rapistuvat tai uusia rakennetaan.

Viehätyin aivan erityisesti Helmi Kuusen (1913-2000) piirroksista ja koko piirtäjän elämäntavasta: Kuusi piirsi jatkuvasti, ja täyteen piirrettyjä luonnoslehtiöitä on säilynyt yli 300 kappaletta. Lukkarinen puhuu Kuusen kohdalla visuaalisesta päiväkirjasta: taiteilija tallensi omaa arkeaan ja ympäristöään aamiaispöydästä työhuoneeseen, ikkunanäkymästä pihakaivolle. Kuusen omakuvatkin kuvaavat taiteilijan osana ympäristöään.

Ihastuin tähän kirjaan niin, että uusin kirjastolainan niin monta kertaa kuin mahdollista, palautin – ja lainasin hetken päästä uudestaan, uusin ja palautin pakon edessä. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, että kirja oli saatava omaksi, ja ostin Piirtäjän maiseman pari viikkoa sitten. Tällainen kirja ei tyhjene yhdellä tai useammallakaan lukemisella, vaan tulen palaamaan siihen yhä uudelleen. Jo pelkästään kuvat kauniista piirustuksista ovat lepoa sielulle.

Beda Stjernschantz - Ristikkoportin takana

Itha O'Neill (toim.): Beda Stjernschantz - Ristikkoportin takana / Bakom gallergrinden
SKS 2014, 302 sivua.

Kiinnostuin Beda Stjernschantzista (1867-1910) luettuani Assyriologin postauksen taiteilijan näyttelystä ja siihen liittyvän kirjan Ristikkoportin takana julkaisusta. Amos Anderssonin taidemuseon näyttelyyn en valitettavasti ehtinyt, mutta tutustuminen Stjernschantzin tuotantoon todistaa jälleen kerran, kuinka monet lahjakkaat taiteilijat (niin kuvataiteissa kuin esimerkiksi kirjallisuudessa ja musiikissakin) painuvat ilman syytä unohduksiin. Onneksi on taidehistorioitsijoita sekä muita tutkijoita ja kirjoittajia, jotka nostavat unohtuneita helmiä esiin! Ristikkoportin takana on kaksikielinen, runsaasti kuvitettu taidekirja, jossa kymmenen eri kirjoittaa valottaa taiteilijan elämää ja tuotantoa eri kulmista.

Kirjan avausartikkelissa Itha O'Neill käy läpi Bedan taustaa ja elämänvaiheita sekä valottaa tämän taiteellisia tavoitteita. Beda kasvoi upseeri-isän kuoleman jälkeen köyhtyneessä perheessä, jossa arvostettiin musiikka ja koulutusta. 17-vuotiaana Beda siirtyi saksalaisesta tyttökoulusta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, jossa hän tutustui muun muassa Magnus Enckellin ja Ellen Thesleffiin. Myöhemmin Pariisissa Bada maalasi Thesleffin kanssa monia samoja harjoitustöitä lähes samasta kulmasta, sillä heidän istumapaikkansa ateljeessa olivat lähellä toisiaan - nämä töiden rinnastukset palauttivat mieleeni Riitta Konttisen keväällä ilmestyneen Taiteilijatoveruutta-teoksen, jossa niin ikään oli joitakin taiteilijaystävysten samasta mallista tai aiheesta maalattuja teoksia asetettu rinnakkain. Muutaman Piirustuskoulu-vuoden jälkeen Beda erosi koulusta usean opiskelutoverinsa tavoin tyytymättömänä vanhanaikaiseen opetussuunnitelmaan ja kehnoon opetukseen ja jatkoi opintojaan Gunnar Berndtsonin johdolla. Berndtsonin ateljeessa Beda tutustui Albert Edelfeltiin, joka taidot ja kansainvälisyys tekivät vaikutuksen. Vuonna 1891 Beda pääsi itsekin matkustamaan Pariisiin, yhtä matkaa muun muassa Dora Wahlroosin ja Pekka Halosen kanssa. 1800- ja 1900-lukujen taitteen suomalainen kulttuurielämä on osin siksi niin kiehtovaa, että kaikkialla voi nähdä verkostoja sekä ystävyys- ja vaikutussuhteita.

Beda Stjernschantz: Istuva tyttö 1982.

Beda Stjernschantz oli taiteilijana kunnianhimoinen, ja vaikka hän viihtyikin taiteilijaystäviensä seurassa, oli yksinäisyys välttämätöntä luovalle työskentelylle: "Kun ihan tosissaan työskentelee, eivät ainoastaan sormet ole työssä tuntikausia, vaan sitä miettii ja ajattelee lakkaamatta, ja jos silloin ote herpaantuu, voi kaikki, mikä äsken oli selkeää ja kypsää, tuhoutua. Pari viikkoa kului, etten juurikaan puhunut kenenkään ihmisen kanssa.", Beda kirjoitti kotiin Pariisista. Vaikka Beda oli onnellinen keskittyessään työhönsä, voi hänen monista töistään lukea myös ahdistuksen ja ulkopuolisuuden tunteita. Esimerkiksi Ristikkoportin takana -teoksen kansikuvaksi päätynyt samanniminen maalaus jättää katsojan lukitun portin taakse, katsomaan ulkopuolisena kaukaisuudessa näkyvää valonlähdettä. Myöhemmin, kun Beda ei varojen puutteen vuoksi päässyt enää matkustamaan ulkomaille ja jäi taideyhteisön ulkopuolelle, nuo vieraantumisen tunnot voimistuivat.

Beda maalasi niin realistisia kuin symbolistisia maalauksia; ei perättäisinä kausina vaan rinnan ja lomittain. Puut ja tyylitellyt kukat olivat tyypillisiä aihelmia tai yksityiskohtia, ja toisaalta Beda Stjernschantz maalasi myös tehtaan lasipuhaltajia työssään. Taiteilijan tuotannon monipuolisuus käy ilmi Ristikkoportin artikkeleista, joissa syvennytään muun muassa Stjernschantzin yömaisemiin ja kasvitieteellisiin piirroksiin mutta valotetaan myös muita teemoja, kuten aavemaalauksiin ja teosten sukupuoliprobelmatiikkaan.

Beda Stjernschantzin vaikeuksien täyttämä ja murheellisesti päättynyt elämä saa minut surulliseksi, mutta samalla olen onnellinen kun saan kurkistaa tuohon yli sata vuotta sitten elettyyyn elämään, katsoa vanhoja valokuvia ja kirjeitä sekä ihailla upeita maalauksia ja piirroksia Ristikkoportin sivuilta.