Henry David Thoreau: Kävelemisen taito
Amerikkalainen alkuteksti "Walking" ilmestyi
The Atlantic Monthlyn kesäkuun 1862 numerossa.
(Teoksen on aiemmin julkaissut suomeksi
kustannusosakeyhtiö Jack-in-the-Box 1997)
Basam Books 2013, 77 sivua.
Voin vaivatta kävellä kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä tai kuinka monta mailia tahansa. Aloitan kotioveltani kulkematta yhdenkään talon ohi, ylittämättä tietä muualla kuin siellä missä kettu ja minkki sen tekevät: ensin joen sitten puron reunaa, minkä jälkeen tulevat niitty ja metsänlaita.
Henry David Thoreaun (1817–1882) klassikon aseman saavuttanut Elämää metsässä ja vähän tuntemattomammaksi jäänyt Vaellus vuorelle ja muita esseitä ovat nautittavaa luettavaa, jonka parissa voi rentoutua ja rauhoittua, pohdiskella ja inspiroitua. Samalla tavoin toimii tämä lyhyempi teos, Kävelemisen taito, essee joka on ilmestynyt alunperin pian Thoreaun kuoleman jälkeen amerikkalaisessa aikakausijulkaisussa. Nimensä mukaisesti Thoreau esittelee tässä esseessä lempipuuhaansa, kävelyä luonnossa ilman varsinaista päämäärää. Kuten tunnettua, kävellessä ajatuskin kulkee paremmin, ja Thoreau tulee kävelynsä lomassa kertoneeksi näkemyksiään niin Englannin kirjallisuudesta ("Se on oleellisesti kesyä ja kultivoitunutta kirjallisuutta" jonka "erämaa on viheriöivä metsä ja villi-ihminen joku Robin Hood") sekä siitä, millainen maaperä on sopiva "kasvualusta" runoilijoille ja filosofeille.
Thoreau samoilee Uuden Englannin Massachusettsissa, metsissä, vainioilla ja kukkuloilla. Hän ei kävele saadakseen liikuntaa, vaan etsiäkseen "elämän lähteitä", saadakseen ajatuksiinsa "tuulta ja aurinkoa". Samalla hän tarkkailee lintujen ja eläinten puuhia, vuodenaikojen vaihtelua ja satunnaisesti kohtaamiaan ihmisiä.
Henry David Thoreau ihannoi kaikkea villiä: villiä luontoa, eläimiä ja ihmisiä. Luontofilosofi toivoisi aitauksiin suljetun nautakarjan ja itsensä sisätiloihin istumaan ja askaroimaan sitoneiden ihmisten nousevan kapinaan. Tilustensa rajoja tarkistava maanomistaja herättää Thoreaussa huvittunutta ylenkatsetta; itse hän kulkee mieluiten mailla, joita kukaan ei ole vielä kesyttänyt omakseen eikä juuri astele teitä pitkin vaan etsii omat reittinsä ja polkunsa metsistä. Järjestyneen yhteiskunnan, politiikan ja arkiset velvollisuudet filosofi jättää mielellään taakseen lähtiessään kävelylle pohtimaan alkuperäiskansojen viisasta luontosuhdetta. Kuitenkin Thoreaun katsantokanta on hyvin amerikkalainen ja hänen käsityksensä eri kansoista ja kulttuureista hyvin stereotyyppisiä. Yhdysvallat edustaa hänelle edistystä ja tulevaisuutta, Eurooppa menneistyyttä ja rappeutuneisuutta, vaikka Vanhan maailman mytologioista voikin ammentaa viisautta. Nämä käsitykset ulottuvat Thoreaun kävelytottumuksiin asti, hän kääntää aina selkänsä Euroopalle ja suuntaa sinne, minne kansatkin ovat hänen mukaansa aina vaeltaneet eli länteen:
Länteen lähden vapaaehtoisesti, mutta itään menen vain pakon edessä. [– –] Minun on kuljettava kohti Oregonia eikä Eurooppaa. Tätä tietä kansakunta liikkuu, ja voin sanoa että ihmiskunta etenee idästä länteen. Muutaman vuoden olemme olleet todistamassa kaakkoisen asuttamisen ilmiötä Australiassa; mutta tämä vaikuttaa meistä vääränsuuntaiselta liikkeeltä eikä australialaisten ensimmäisen sukupolven henkisestä ja fyysisestä luonteestä päätelleen ole vielä osoittautunut menestyksekkääksi kokeeksi.
Thoreau oli kuitenkin monessa suhteessa aikaansa edellä kannattaessaan ihmisten tasa-arvoa ja vastustaessaan orjutta, joka hänen elinaikanaan rehotti etenkin Yhdysvaltojen etelävaltioissa. Ympäristöajattelijana Thoreau on edelleen ajankohtainen, kenties jopa ajankohtaisempi kuin aikanaan: "Nykyään lähes kaikki inhimillinen edistys, sellaiseksi kutsuttu, kuten talojen rakentaminen ja metsän ja suurten puiden kaataminen pelkästään ruhjoo maiseman ja vie siltä kaiken alkuperäisen arvokkuuden." Thoreau ei kuitenkaan ole yhden tai edes kahden asian mies. Hän ei suinkaan vastusta kaikkia ihmisen aikaansaannoksia, vaan näkee kauneutta myös maisemaa elävöittävässä maalaistalossa ja nauttii esimerkiksi kirjallisuuden lukemisesta.
Todella hyvä kirja on jotain yhtä luonnollista, yhtä odottamattoman ja selittämättömän kaunista ja täydellistä kuin lännen preerioilta tai idän viidakoista löydetty villikukka.
