Pimennysverhot nousivat ylös vaimean mekaanisen huminan säestäminä ja paljastivat vähitellen aukiota ympäröivät rakennukset, joita syksyisen keskipäivän aurinko valaisi. Luentoa kuunnelleet opiskelijat keräilivät muistiinpanojaan keskustellen hiljaisella äänellä, ja vaaleanpunaiseen villapuseroon pukeutunut nuori nainen näppäili tekstiviestiä nojaten ikkunapenkkiin, taustanaan pylväsrivistön ympäröimä kirkko. (Riikka Stewen, Niin kauan kuin rakastat, s. 19)
Riikka Stewenin esikoisromaani Niin kauan kuin rakastat (Teos 2011) tarjoaa matkan maailmaan, jota rakastan ja jossa olen viihtynyt: Helsingin yliopiston päärakennuksen valoisat luentosalit ja Kansalliskirjaston pölyiset, hiljaiset parvet. Suomalaisessa kirjallisuudessa tällaisia, englanninkielisissä maissa yleisempiä "yliopistoromaaneja" (campus novels/ college novels) ei vielä kovin paljon ole; vuonna 2003 ilmestynyt Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi tuntui tässä suhteessa tuoreelta. Päähenkilöinä taitelija Miriam, joka löytää museon varastosta kiehtovan, tuntemattoman maalauksen, taidehistorioitsija Iris, joka luennoi renessanssin taiteesta yliopistossa, graduvaiheen opiskelija Liisa, tutkija Matts, joka tuntee vetoa okkultismiin, sekä kansainvälisen huutokauppakamarin renessanssiasiantuntija Nicholas, liikemies-okkultisti John sekä museon johtajatar Dora. Henkilöhahmojen erilaiset motiivit suhteessa taideteoksiin ja historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin luo romaanin jännitteen, jota maustaa ripaus romantiikkaa.
Mietin, mistä esikoiskirjailijan nimi on minulle tuttu, ja takaliepeen kirjailijaesittely sen paljasti: Riikka Stewen on helsinkiläinen taidehistorioitsija, joka on julkaissut aiemmin tutkimusalaansa kuuluvia teoksia, kuten Hugo Simberg - unien maalari. Stewen on tutkinut erityisesti symbolismia, näkemistä ja muistia sekä keskiajan ja renessanssin murrosta, ja nämä teemat näkyvät luonnollisesti myös hänen romaanissaan.
Kirjailijan taustan huomioiden ei ole ihme, että Niin kauan kuin rakastat vertautuu mielessäni saksalaisen kirjallisuuden suomentajan ja toimittajan, Helen Mosterin esikoisromaaniin Hylky. En ole Hylkyä vielä lukenut, mutta lukuisia blogi- ja lehtiarvioita kirjasta kylläkin. Suvi Ahola kirjoittaa Helsingin sanomien kritiikissään, että Hylky on "sivistynyttä viihdettä, samantyyppistä kirjallisuutta kuin vaikkapa Virpi Hämeen-Anttilan teokset tai Kate Mossen ja Geraldine Brooksin historian ja nykyhetken välillä hyppelevät, dekkarimaiset romaanit". Riikka Stewenin romaania voisi kuvailla aivan samoin. Asetelma, jossa kuvitellaan vanhan taideteoksen mallin tarinaa ja syntyvaiheita, on tuttu myös Susan Vreelandin Sinisestä neidosta ja Tracy Chevalierin romaanista Tyttö ja helmikorvakoru.
Tällaisissa älyllisissä, historiaan ja taiteentutkimukseen nojaavissa lukuromaaneissa on omat haasteensa: miten kirjoittaa historiallisista henkilöistä niin, etteivät he ole vain nykyihmisiä epookkipuvuissa (ks. Aholan kritiikki yllä)? Miten viitata taidehistoriaan ja teorioihin niin, että maallikkolukijakin pysyy kärryillä eikä ikävysty? Riikka Stewen on ladannut romaaniinsa runsaasti (taiteen)filosofista ja historiallista tarttumapintaa, mutta kokonaisuus on tiivis ja juonen jännite ei huku teorioiden alle. Stewen tuntuu pohtivan tieteen popularisointia ja historiallisen romaanin kirjoittamista Iriksen kautta:
Osasiko hän kertoa, miten koko käsitys ihmisyydestä muuttui 1800-luvulla ja pohjautui silti renessanssiin, Iris pohti. Ymmärtäisikö Miriam, jota kiinnosti lähinnä nykyhetki, mitä hän tarkoitti?
[-- --] // Maailmasta on tullut ahtaampi, ja kaikki tuntuu jo tehdyltä, historian kertaukselta, Iris mietti, mutta historia ei koskaan tule valmiiksi, sillä todellisuudessa se on kuvitelma nykyhetkestä. Sen tarkoitus on vastata kysymyksiin keitä me olemme? mistä me olemme tulossa? minne me olemme menossa?
// Mutta kuinka vaikeaa se onkaan! Tiedänkö todella mitä tapahtui eilen tai edes tunti sitten? Voisin kertoa siitä tuhat eri tarinaa, voisin kertoa opiskelijatytöstä joka seisoi ikkunan äärellä vaaleanpunaisessa puserossaan ja vastasi tekstiviestiin. Voisin kertoa valosta, joka lankesi niin matalalta, että kipsiveistosten varjot muodostivat aulaan abstraktin maiseman. Tai voisin kertoa miehestä, joka tarjoutui kantamaan kirjat puolestani. (NKR, 45.)
Stewenin romaanin keskiössä olevat ystävykset Iris ja Mirjam ovat kuin taiteilja Magnus Enckellin (1870-1925) taiteen askeettinen, harmaan ja ruskean sävyttämä nuoruuskausi ja myöhempi, värikylläinen tuotanto: "-- Mirjam rakasti jännittäviä värejä ja Iris pukeutui mahdollisimman sovinnaisesti"(44). Varsin perinteisesti taiteilija-Mirjam on boheemi, joka kulkee rispaantuneessa villapaidassa ja saa villejä ideoita, joihin ruskeaan jakkupukuun pukeutunut analyyttisempi tutkija-Iris lähtee mukaan hetken harkittuaan.
Nykypäivän Helsingissä vaikuttavien ystävysten - ja muidenkin - mielenkiinnon kohteeksi nousee tuntemattoman taiteilijan vuosisatoja aiemmin maalaama muotokuva, jossa nainen näytti unohtaneen kirjeen hetkeksi; hän oli kääntänyt päänsä katsojaa kohti ikään kuin hämmästyneenä, lukemisen keskeyttäen. Miriamista tuntui että nainen oli juuri huomannut hänet itsensä ja hän värähti ajatellessaan, miten läsnä olevalta nainen, joka ehkä oli elänyt vuosisatoja aiemmin, saattoi tuntua. (s. 28.) Lukijat saavat kurkistaa myös taiteilija Marcus Ekvallin (vrt. Magnus Enckell) ja hänen rakastettunsa Sergein elämään 1800- ja 1900-lukujen vaihteen eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa. Kaiken kaikkiaan Stewenin romaani hengästyttää teemojensa, viittaustensa, henkilöhahmojensa ja juonikuvioidensa runsaudella - mutta hengästyttää nautittavalla tavalla.
Kriittisempiä äänenpainoja: Helsingin sanomat ja Kauppalehti.
Kirjallisia polkuja eteenpäin:
Romaaneja taide- tai yliopistomaailmasta; historian ja nykyhetken limittymistä jonkin taideteoksen tai kirjallisuuden kautta; akateemisten ihmisten arkea:
A.S. Byatt: Riivaus
Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi, Alastonkuvia
Helen Moster: Hylky
Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen
Matti Larjavaara: Ketunmorsian
Riikka Pulkkinen: Totta
Carol Shields: Rakkauden tasavalta, Pikkuseikkoja
Zadie Smith: Kauneudesta
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Susan Vreeland: Sininen neito
Taiteentutkimusta:
Harri Kalha: Tapaus Magnus Enckell
Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Riikka Stewen: Hugo Simberg - unien maalari
