.JPG)
Minna Maijala: Herkkä hellä hehkuvainen - Minna Canth
Otava 2014, 431 sivua.
Tänään 19.3 kirjailija ja naisasianainen Minna Canthin (1844-1897) syntymästä tuli kuluneeksi 170 vuotta, ja juhlan kunniaksi ilmestyi Minna Maijalan Kirjan nimi on peräisin J. H. Erkon kirjoittamasta muistorunosta, joka alkaa säkeillä "Aina herkkä, hellä, hehkuvainen, / Seuran sydän, innostaja nuorten." Minna Canth tunnetaan seurallisena naisena, oli seurallinen nainen, joka piti omaa salonkiaan Kuopiossa ja otti kernaasti nuoria kirjailijoita ja taiteilijoitasiipiensä suojiin. Maijalan kirja nostaa kuitenkin esiin Canthin unohdetun, herkän ja hiljaisen sekä melankolisuuteen taipuvaisen puolen. Elämäkerrassa mainitaan muun muassa, että Canth ei juuri viihtynyt Helsingissä vaan oli pääkaupungin seurapiireissä hiljainen ja varautunut, vapautuen vasta päästessään takaisin omille kulmilleen Kuopioon. Toisin kuin useat muut aikansa kulttuurivaikuttajat, Canth ei juurikaan matkustellut ulkomaille, mutta opiskeli innokkaasti vieraita kieliä ja pysyi kärryillä ulkomaiden tapahtumista ja taidevirtauksista lukemalla ja kuuntelemalla ystäväpiirinsä matkakokemuksia.
Maijala uudelleentulkitsee myös Minna Canthin (os. Johanson) ja lehtori Ferdinand Canthin vuonna 1865 solmittua avioliittoa, joka aiemmissa elämäkerroissa, Canthin aikalaisen ja tuttavan Lucina Hagmanin Minna Canthin elämäkerrasta (I osa 1906 ja II osa 1911) alkaen nähty (ainakin Minnan puolelta) onnettomana ja rakkaudettomana ja jonkinlaisena välttämättömänä pahana naiselle, jolla ei vielä ollut samanlaisia mahdollisuuksia tehdä valintoja elämässään kuin miehillä. Ferdinand Canthia on elämäkerroissa pidetty jurona ja tuimana erakkona, mutta aikalaisten kuvausten perusteella myös Ferdinand nautti ystävien seurasta ja oli yhteiskunnallisesti aktiivinen vaimonsa tavoin. Kirjeistä ja muista dokumenteista piirtyy kuitenkin näkyviin kuva puolisoiden välisestä lämpimästä kiintymyksestä. Cantheille syntyi kaikkiaan kuusi lasta, joista nuorimmainen vasta muutama kuukausi isänsä kuoleman jälkeen, alkuvuodesta 1880.
Maijala arvelee, että varhaiset elämäkerturit ovat perustaneet arvelunsa Canthien avioliitosta Minna Canthin kaunokirjalliseen tuotantoon, vetäen yhtäläisyysmerkkejä fiktion ja todellisen elämän välille, sekä seuranneen elämäkerran sommittelussa naisten kehitysromaanin sommittelua käännekohtineen ja päähenkilön kohtaamine vastoinkäymisineen. Itsekin naisasialiikkeen pioneereihin lukeutuneen Lucina Hagmanin tulkintojen taustalla oli luultavasti myös halu nähdä Canth ennen kaikkea naisasian ikonina, joka alkoin puolustaa naisten oikeuksia ennen kaikkea omien kovien kokemustensa vuoksi. Myöhemmissäkin tutkimuksissa ja biografioissa Canthin yhteiskunnallisen roolin korostaminen on jättänyt varjoonsa kirjailijan yksityisemmän puolen.
.JPG) |
| Yöpöydällä odottaa lukuvuoroaan myös Maijalan väitöskirja Passion vallassa (SKS 2008). |
Myös se, että Canth keskusteli ja oli kirjeenvaihdossa, jopa ystävystyi läheisesti, miesten (esimerkiksi Juhani Ahon) kanssa, herätti paheksuntaa ja juoruja. Kuvernööri Aleksander Järnefelt paheksui Minna Canthin naisasiakirjoituksia ja suivaantui oman vaimonsa Elisabetin ja lastensa, tulevien kulttuurivaikuttajien kuten Arvidin ja Kasparin vierailuista Kanttilassa, mutta joutui itse nöyrtymään Canthin vanhvan kynän edessä, kun näytelmän Köyhää kansaa köyhäintalokuvaus pakotti hänet parantamaan surkeaan jamaan jätettyä kuopilaista köyhäintaloa. Välit ystävienkin kanssa olivat usein koetuksella ajatusten ja aatteiden ristitulessa. Vahvoista mielipiteistään ja näennäisestä paksunahkaisuudestaan huolimatta Canth koki raskaana vihamiestensä ja riitaantuneiden ystäviensä ivan ja arvostelun.
Vaikka Canth oli jo vuosien ajan kirjoittanut artikkeleja ja novelleja lehtiin, hän katsoi itse kirjaillisen uransa alkaneen vasta ensimmäisestä näytelmästä Murtovarkaus, jonka Canth kirjoitti 1879 mutta joka kantaesitettiin Suomalaisessa teatterissa Helsingissä vuonna 1882. Esikoisnäytelmä käsitteli raittiuskysymystä, ja Canth jatkoi kantaaottavaa linjaansa myös myöhemmissä näytelmissään. Kirjailijan kritiikki aikansa yhteiskunnallisia epäkohtia - muun muassa naisten ja köyhien vaikeaa asemaa - vastaan taisi osua maaliinsa, sillä esimerkiksi näytelmistä Kovan onnen lapsia ja Työmiehen vaimo nousi kohu. Näytelmien kirjoittamiseen Canthia ajoi toisaalta halu olla mukana teatterin maagisessa maailmassa, toisaalta halu edistää kansallista heräämistä siihen parhaiten soveltuvaksi katsotun kaunokirjallisuuden lajin kautta.
Yhteiskunnallisuuden lisäksi Minna Canthia kiinnosti yksilöiden psykologia, heidän mielenliikkeensä ja motiivinsa. Maijala korostaa, että yhteiskunnallinen ja psykologinen kietoutuvat Canthin tuotannossa vahvasti toisiinsa ja olisi keinotekoista erottaa niitä toisistaan. Canth kirjoitti yhteiskunnallisista ongelmista yksilöiden traagisten kohtaloiden kautta ja ammensi teksteihinsä vaikutteita niin aikakauden eurooppalaisen kirjaillisuuden kuvautavoista kuin ajan luonnon- ja sielutieteen näkemyksistä. Ajan realistiselle kirjallisuudelle tyypillisesti Canthinkin päähenkilöt olivat usein naisia, Tolstoin Anna Kareninan, Dostojevskin Netotska Nezvanovan, Flaubertin Rouva Bovaryn ja Juhani Ahon Papin rouva sisaria: Canthin Salakarin Alma Karell, Hanna, Sylvi, Agnes, Anna-Liisa sekä Työmiehen vaimon Homsantuu ja Johanna ovat hekin "herkkiä, helliä, hehkuvaisia" ja intohimoisia, yleensä myös syvästi traagisia hahmoja.
