Herman Koch: Illallinen
Hollanninkielinen alkuteos Het diner, suom. Sanna van Leeuwen.
Siltala 2012, 340 sivua.
Hetkeen emme sanoneet mitään. Katsahdimme vain toisiimme silloin tällöin. Kuin mies ja vaimo. Kuin kaksi osaa onnellisesta perheestä, ajattelin. Tietysti asioita oli tapahtunut, mutta viime aikoina olin verrannut niitä yhä useammin haaksirikkoon. Onnellinen perhe ei selviä haaksirikosta hengissä. En halua sanoa, että sen jälkeen perhe voi tulla vain onnellisemmaksi, mutta onnettomammaksi se ei ainakaan tule.
Neljä ihmistä - kertoja Paul Lohman, hänen vaimonsa Claire ja Alankomaiden seuraavaksi pääministeriksi pyrkivä veljensä Serge ja tämän vaimo Babette - ovat kokoontuneet ravintolaan keskustelemaan. Molempien pariskuntien teini-ikäiset pojat, serkukset, ovat tehneet kauhean rikoksen. Illallisen edetessä lukijalle paljastuu, että poikien teko on vasta alkua, tai oikeastaan yksi rengas ketjussa väkivallantekoja. Jonkinnäköinen syyn ja seurauksen lakikin piirtyy näkyviin, kun historia toistaa itseään useaankin otteeseen tavalla tai toisella.
Ennakko-oletukseni kirjan suhteen eivät aivan pitäneet paikkaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Ennakkoluulot ovat myös yksi kirjan teemoista. Kertoja puhuu paljon siitä, miten näemme muut ihmiset: miten katsomme kuuluisaa poliitikkoa, Burkina Fasosta adoptoitua poikaa, työstään hyllytettyä historianopettajaa, asunnotonta, naista, jota rakastetaan. Entä mitä odotamme romaanin kertojalta, häneltä, joka johdattaa meidät kirjailijan kattamaan illallispöytään? Pidin siitä, kuinka käsitykseni kirjan henkilöistä muuttuivat aperitiivin ja juomarahan välissä, joskus moneenkin kertaan.
Olin kuvitellut Illallisen hieman Lionel Shriverin Poikani Kevinin tyyliseksi tarinaksi siitä, kuinka aivan tavallistakin perhettä voi kohdata tragedia tai kuinka vaikeaa on kohdata oman lapsen pahuus. Kochin kirjassa pahuudelle löytyy kuitenkin eräänlainen "syy", joskin mielestäni epäuskottavan epämääräisesti kuvattuna. Toistuvat väkivaltakuvaukset turruttivat enkä juuri päässyt tuntemaan empatiaa henkilöitä kohtaan. Ehkä ei ollut tarkoituskaan, koska romaania on kuulemma* luettu jossakin myös mustana komediana tai satiirina. Itse en kyllä osannut asettua sellaiselle taajuudelle, että Illallisessa olisi ollut jotakin hauskaa, vaikka ilman väkivallan kontekstia olisin saattanut hykerrellä veljesten väliselle kuittailulle.
Illallista voi makunsa mukaaan lukea perhetrillerinä, yhteiskunnallina romaanina (vaikka sitten satiirisena sellaisena) tai nauttia kirjan taitavasta, hyytävästi auki kiertyvästä rakenteesta ja muutamista kerronnan osatekijöistä, joista tulee mieleen muun muassa eräs Agatha Christien klassikkodekkari.
Illallista on nauttinut jo niin moni bloggaaja, että en millään pysty linkittämään kaikkia, mutta kurkatkaa vaikkapa Norkun, Mari A.:n, *Karoliinan, Katjan, Arjan, Helmi-Maarian, Tuulian, Amman, Susan ja Erjan ja Leena Lumin arviot kirjasta.
