 |
| Karo Hämäläinen: Ilta on julma (Wsoy 2013) |
Sormet sanoivat, että juhlat olivat parhaimmillaan, joten ne täytyi lopettaa. Nautinto on osattava leikata.
En lue kovinkaan paljon dekkareita ja olen niiden suhteen aika valikoiva – pidän klassisista whodunnit -dekkareista, suljetun huoneen arvoituksista ja cozy mystereistä ja viihdyn parhaiten Agatha Christien, P. D. Jamesin tai Vera Valan seurassa. Trillereitä en lue senkään vertaa. Gillian Flynnin kohuttu Kiltti tyttö, jota monet eivät voineet laskea käsistään ennen viimeistä sivua, jäi minulta kesken ja on nyt määrittelemättömän pituisella tauolla. Sen sijaan Karo Hämäläisen uusin romaani, Ilta on julma, koukutti ja viihdytti niin, että tämä pyytämättömänä ennakkokappaleena saapunut kirja ohitti kaikki muut lukupinossa olleet kirjat.
Yksi syy kirjan koukuttavuuteen oli varmasti siinä, että Ilta on julman henkilöt ovat, varsin erikoisiksi äityvistä toimistaan huolimatta, inhimillisiä ja uskottavia hahmoja. Halusin tosissaan tietää, mitä tapahtuu Robertille, Mikolle, Veeralle ja Eliselle, joista kaikilla on salaisuutensa eikä yksikään ole yksiselitteisesti hyvä tai paha.
Koska kirja ilmestyy vasta 12.8, en viitsi kirjoittaa siitä varsinaista blogiarviota vielä, mutta vinkkaan, että jos pidät Agatha Christiesta, vääjäämättömästi etenevistä tragedioista ja nautit Herman Kochin tarjoilemasta Illallisesta, kannattaa tehdä kirjastoon varaus Ilta on julma -romaanista. Luvassa on kutkuttava ilta Lontoolaisessa kattohuoneistossa, mutta pidä huoli, että omassa lasissasi ei ole myrkkyä...
