Lisa Moroni & Eva Eriksson: Varo krokotiilia!

Lisa Moroni (teksti) ja Eva Eriksson (kuvitus): Varo krokotiilia!
Mäkelä 2014, 32 sivua.

Äkkiä isä pysähtyy. Hän huokaa surullisesti ja sanoo, että kun hän oli pieni, tässä kasvoi oikea taikametsä. Mutta nyt siitä on enää kannot jäljellä. 
Noora katselee ympärilleen.
- Oletko varma, että nämä ovat vain kantoja? Etkö näe, että ne ovat oikeastaan...

...kantopeikkoja?

Tähän lastenkirjaan ihastuin kerta kaikkiaan, ja lukuseurana ollut kaksivuotias tuntui jakavan mieltymykseni. Eva Eriksson on pitkän linjan piirtäjä, jonka kuvituksista olen saanut nauttia jo lapsena. Lisa Moronin tarina on sympaattinen, hauska ja sopivalla tavalla jännittävä. Kiitokset kuuluvat myös Raija Rintämäelle, jonka käännös on sujuva ja vivahteikas.

Noora ja hänen isäsänsä lähtevät metsään retkelle, ja tavalliseen pohjoismaiseen sekametsämaisemaan aukioineen ja joenvarsineen sekoittuu salaperäistä safari-tunnelmaa: joen yli vievä tukki onkin Nooran silmissä krokotiili, isän sureman hakkuuaukean kannot ovat leikkisiä peikkoja ja koivunrungot kohoavat kohti lehvästöä kuin kirahvin kaula.

Hyvässä kuvakirjassa kuvat ja teksti pelaavat yhteen ja kertovat toisaalta kumpikin vähän enemmän kuin toinen. Erityisen hyvin tämä toimii kirjassa, jossa (kuten Varo krokotiilissa) eri henkilöiden havainnot ovat keskenään osin ristiriidassa tai erilaisia. Moronin ja Erikssonin kuvakirja on onnistuu myös aukeamien ryhmityksessä, ja lukija saa usein yllättyä kutkuttavasti sivua kääntäessään.

Varo krokotiilia kuvaa paljon erilaisia tunteita, sekä tyttären että isän. Noora kokee innostusta odottaessaan yhteistä metsäretkeä, harmistusta lähtöä lykkäävästä, turhalta tuntuvasta kauppareissusta ("Hänen mielestään metsässä pitäisi syödä marjoja ja sieniä ja leikkiä luolaihmistä. Mutta isä ajaa silti markettiin. Tylsiskä!"), pelkoa jokea ylittäessä ja riemua metsän inspiroimista mielikuvitusleikeistään. Isä tuntee surua hakkuiden tuhoamasta lapsuuden leikkipaikastaan ja iloa luontohavainnoistaan. Päällimmäiseksi tarinassa jää isän ja tyttären vahva yhteenkuluvuuden tunne ja ilo jaetuista kokemuksista, kun isäkin innostuu näkemään vastapäisen saaren hahmossa lohikäärmeen.

Anke Wagner & Eva Eriksson: Timo ja Piko muuttavat

Anke Wagner (teksti) ja Eva Eriksson (kuvat): Timo ja Piko muuttavat
Saksankielinen alkuteos Timo und Piko ziehen um.
Lasten Keskus 2012, 26 sivua.

Timo ja Piko muuttavat on herkkävireinen kuvakirja muutoksista, ystävyydestä ja ujouden voittamisesta. Pieni poika Timo on innoissaan tulevasta muutosta Kattilalaaksoon, mutta hänen pehmokoiraystäväänsä Pikoa harmittaa. Piko ei halua muuutoksia, hänen mielestään kaikki on hyvin nykyisellään. Lelukoira kääntää kaiken uudesta asuinpaikasta kuulemansa negatiiviseksi. Piko pelkää kaikista eniten sitä, että Timo ei enää välitä hänestä, kun löytää uusia ystäviä.

Kirjassa kuvataan hyvin niitä ristiriitaisia tunteita, joita lapsessa herää muutosten edessä. Lelukoira on salaisten pelkojen ja toiveiden tulkki, mutta myös aito ystävä. Kirja rohkaisee luottamaan itseensä ja tutustumaan ennakkoluulottomasti
uusiin paikkoihin ja ihmisiin.

Pidän kovasti Eva Erikssonin kuvituksista - pidin jo lapsena. Eriksson on erityisen taitava kuvaamaan hahmojensa välistä läheisyyttä ja erilaisia tunteita. Kirjassa Timo ja Piko muuttavat myös erilaiset paikat ja ympäristöt tulevat eläviksi pienten, arkisten yksityiskohtien kautta, ilman että kuvat olisivat liian runsaita. Vaaleat värit ja hennot viivat luovat aukeamille rauhallista tunnelmaa.







Pienen sadunkuulijan kommentti: "Mä tykkään tuosta kirjasta. Haluaisin kuulla siitä jatkoa, jos sitä olisi." (Timon ja Pikon tarina jääkin kutkuttavaan kohtaan, uuden kynnykselle.)