sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa



Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakasta
Started Early, Took My Dog, suom. Kaisa Kattelus.
Schildts&Söderströms 2015, 388 sivua.

Hope McMaster oli nykäissyt langanpäätä, ja kaikki mitä hän kuvitteli tietävänsä oman elämänsä kudoksesta oli alkanut purkautua. Mutta olenhan minä jostain tullut, hän kirjoitti. Jokainen tulee jostakin! Jacksonin mielestä olisi ehkä ollut korkea aika hylätä huutomerkit, ne olivat kuin pakokauhun nuotteja. Hilpeydestään huolimatta Hope McMaster oli selvästi alkanut pyristellä eksistentiaalisissa pohdinnoissa identiteetin olemuksesta: Keitä me loppujen lopuksi olemme? Ei tarvittu kuin yksi epäilyksen siemen, ja pian se olikin jo rapauttanut kaiken, mihin ihminen uskoi.

Kaksi elämässään pettynyttä ja yksinäistä entistä poliisia pelastaa tahoillaan kaltoinkohdellun olennon – toinen pienen lapsen, toinen koiran. Toinen on poliisista eläköytynyt, uransa varrella monenlaista karua nähnyt Tracy, toinen jo romaaneista Ihan tavallisena päivänäKaikkein vähäpätöisin asia ja Eikö vieläkään hyviä uutisia? tuttu rosoinen yksityisetsivä Jackson Brodie. Samoilla seuduilla hortoilee myös muistisairas näyttelijä Tilly, "poloinen Ofelia lipumassa virran mukana sylissään käsilaukku, jossa oli veitsiä ja haarukoita". Kadonneen lapsen ympärille kiertyy lukuisia muitakin sivuhenkilöitä, ja kadonneita lapsiakin on useampi kuin yksi.

Kate Atkinsonin dekkareissa on aivan oma tunnelmansa ja tyylilajinsa, ja Jackson Brodie -sarjan sisälläkin on aika paljon vaihtelua. Sarjan ensimmäistä romaania luin sydän pamppaillen, mutta myöhemmät osat ovat olleet hieman laimeampia lukukokemuksia – niin myös tämä uusin. Etenkin alku eteni tahmeasti: hajanaisia juonenpätkiä, toisiinsa sekoittuvia henkilöhahmoja, kovin hatarasti erottuvat aikatasot... Atkinsonin yhteiskunnalliset dekkarit eivät tarjoa lukijalleen mitään eskapismia, ja kun kerronta paikoin junnasi paikoillaan ongelmien ja sameiden arvoitusten vyyhdissä, junnasi lukeminen välillä kovasti.

Onhan Atkinsonin tavassa kirjoittaa myös paljon viehättävää ja palkitsevaa. Teksti on tiheää viittauksista kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja kerrontaa sävyttää omintakeinen musta huumori, sellainen surkuhupainen, jolle ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Aiempien dekkarien tapaan keskiössä ovat tavalla tai toisella menetetyt lapset ja kovia kokeneet naiset, joiden kohtaloiden lomassa rujon sympaattinen Jackson koettaa luovia. Oman elämänsä monia solmuja Jackson ei edes koeta avata, yrittää vaan tulla toimeen niiden kanssa.

Hassua kyllä, minulle tuli monta kertaa tätä Atkinsonin kirjaa lukiessani mieleen aivan eri genren romaani, Kate Mortonin Hylätty puutarhaMolemmissa romaaneissa selvitetään hämärissä olosuhteissa tapahtunutta pienen tytön adoptiota, ja siinä missä Hylätyn puutarhan Nell on päätynyt Englannista Australiaan, on Joka lapsia ja koiria rakastaa -romaanin Hope kulkeutunut Englannista Uuteen Seelantiin, joka näin pohjoiselta pallonpuoliskolta katsottuna on jokseenkin samoilla kulmilla kuin Australia. Identiteetin hahmottamisesta on kyse molemmissa romaaneissa, joskin tyylilaji on aivan eri Mortonin luottaessa romanttissävytteiseen melodraamaan ja Atkinsonin pelatessa jo mainitulla mustalla huumorilla.


Kirjasta on blogattu myös ainakin Tuulevin lukublogissaKirjasähkökäyrässäLukutoukan kulttuuriblogissaUllan luetuissa kirjoissa ja Tuijatassa.

Jackson Brodie -dekkarien lisäksi Kate Atkinsonilta on suomennettu muun muassa romaani Elämä elämältä, josta suomentaja Kaisa Kattelus pokkasi Blogistanian Globalian 2014 eli vuoden parhaan käännöskirjan palkinnon.

P.S. Ehdin kuin ehdinkin tällä postauksella vielä (nippa nappa) mukaan blogien dekkariviikkoon!


4 kommenttia:

  1. Minulle kirja oli ensimmäinen Atkinsonin kirja. Huomasin vasta, kun olin jo lukemasssa, että tämähän taitaa olla sarjakirja. Eipä hätiä mitiä. Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se huumori oli kyllä mukana koko kirjan ajan.
    Nauraa kihertelin ja kerroin välillä miehelle hauskimpia pätkiä kirjasta. Kirjan hahmot olivat oma lukunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, onneksi näitä Jackson Brodie -dekkareita voi tosiaan lukea missä järjestyksessä vaan, ainoastaan Jacksonin ja parin muun hahmon tarina etenee sellaisena sarjan läpi kulkevana etenevänä juonteena.

      Huumorista huolimatta Atkinsonin dekkarit ovat mielestäni aika surullisia kirjoja. Ihmiskohtalot ovat niin traagisia; kaikki väkivallan kohteeksi joutuvat naiset, lapset, koirat surettavat eniten. Läheisen menetykset ja yksinäisyys...

      Poista
  2. Pidin valtavasti Atkinsonin kirjasta Elämä elämältä. Pidin tästäkin paljon, mutta minusta tuntui, että olisin saanut tästä enemmän jos Jackson Brodie -dekkarit olisivat olleet minulle tutumpia.

    VastaaPoista
  3. Ulla, Elämä elämältä on kyllä ihana. Jacksonin hahmoon tulee syvyyttä, kun tietää taustat jne (tosin vanhoja tapahtumia kerrataan tässä uusimmassakin aika lailla Jacksonin ajatuksissa ja muistoissa) ja ne aiemmat osat voi lukea jälkikäteenkin. Nämä suomennokset ovat ilmestyneet niin pitkällä aikavälillä, että en itse kaikkia kiemuroita muistanut, joskus voisi lukea JB-dekkarit järjestyksessä putkeen.

    VastaaPoista