keskiviikko 3. syyskuuta 2014

John Langdon-Davies: Hyökkäys lumessa


John Langdon-Davies: Hyökkäys lumessa.
Brittikirjeenvaihtajan talvisota.
The First Total War. Invasion in the Snow, suom. Simo Liikanen.
Paasilinna 2014, 222 sivua.

Brittiläinen John Langdon-Davies oli pasifisti, sotakirjeenvaihtaja ja Plan Internationalin perustaja. Hyökkäys sodassa perustuu kirjeisiin, joissa Suomessa talvella 1940 oleskellut Langdon-Davies raportoi Suomen ja Neuvostoliiton välisistä, talvisotana tunnetuista taisteluista ja analysoi niitä tekijöitä, jotka johtivat Suomen eräänlaiseen torjuntavoittoon, vaikka virallisesti Suomi hävisi sodan, menetykset oliva suuret ja rauhanehdot ankarat.

En ole erityisen kiinnostunut sotahistoriasta (siis varsinaisista taisteluiden kuvauksista, siviilien kokemuksista enemmän), ja Hyökkäys lumessa päätyikin lukulistalle erilaisen näkökulmansa vuoksi: kuinka saarivaltion lauhkeasta ilmastosta ja suurvallan suojista saapunut tarkkailija näki ja koki talvisodan, tuon Suomessa varsin myyttisiin mittoihin kasvaneen David ja Goljat -kamppailun? Myös  Langdon-Daviesin persoona herättää kiinnostuksen – ensimmäisen maailmansodan aikana aseistakieltäytymisen takia vankilassa istunut mies päätyy sotakirjeenvaihtajaksi erinäisiin kahinoihin ja perustaa myöhemmin järjestön, jonka pyrkimyksenä on auttaa kaikkein heikoimpia, siis lapsia, ja lisätä ymmärrystä ja myötätuntoa kansojen välillä kummilapsitoimintaan kuuluvan kirjeenvaihdon kautta. Langdom-Davies oli vasemmistolainen, mutta ei kommunisti, ja hän kritisoi ankarasti kotimaansa vasemmiston haluttomuutta ymmärtää ja tukea Suomea puolustussodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Langdon-Davies ylistää Suomen luontoa ja suomalaisten luontosuhdetta keskeisenä tekijänä siinä, että suomalaiset kykenivät torjumaan Neuvostoliiton ylivoimaiselta vaikuttavan hyökkäyksen. Myös suomalainen, joustava ja oloihin mukautettu sotastrategia saa kiitosta, kun taas vastustajan suoraviivaisiin, aroilla ja tasangoilla tapahahtuviin taisteluihin suunniteltu taktiikka näyttäytyy kankeana, joustamattomana ja ennen muuta kohtalokkaana. Puna-armeijan kohtaloksi koitui Karjalan Kannaksella ennen muuta pakkanen, taudit ja nälkä -- viimeksi mainittuun tosin vaikutti vahvasti se, että yhtenä Suomen armeijan taktiikkana oli tuhota vihollisen kenttäkeittöitä siinä missä panssarivainujakin.

Vaikka kirjan suomennos on tuore, näkyy kirjoitusajankohdan tyyli tekstin  viehättävänä vanhanaikaisuutena. Historiallista vaikutelmaa tuo myös se, kuinka Langdon-Daviesin näkemykset nojaavat aikakautensa tietämykseen ja moraalisiin näkemyksiin. Sotatoimien kuvaukset tuntuvat absurdeilta monella tavalla - ja samalla pelottavalla tavalla tutuilta.  Lähes seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten Kannaksella Suomea vastaan taisteli tuhansia unkarilaisia, joita Neuvostoliitto oli kerännyt ja kuljettanut kaukaiselle pohjoiselle rintamalle. Unkarilaiset ovat sodassa nytkin, tällä kertaa omalla maaperällään, ja sota on mieletöntä ja kauheaa kuten on aina ollut.


Osallistun tällä postauksella Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Ehkä kyse oli kuitenkin ukrainalaisista, Unkarissa on tietääkseni ihan rauhallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Tytti; yritän muistaa korjata Unkarin Ukrainaksi, kun pääsen koneelle!

      Poista