keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina


Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina
Back When We Where Grownups.
Suom. Kristiina Drews.
Otava 2002. Otavan kirjasto 153.

Hakim kohotti lasinsa, samoin lapset, mutta muut vain mutisivat "Eläköön!" ja jatkoivat jutusteluaan. He olivat elämänsä aikana kuulleet jo kylliksi maljapuheita. Rebecca ymmärsi heitä. Hänestä tuntui että hän joutui alituiseen lietsomaan innostusta iloisten perhetapahtumien johdosta - milloin oli kihlajaiset, milloin häät, lapsia syntyi, lapset saivat hyviä todistuksia ja päärooleja koulun näytelmissä ja suorittivat tutkintoja. Joskus, kun parempaa aihetta ei ollut, Rebecca ehdotti maljaa torstaille. 


Rebecca Davitch on leski ja suurperheen 53-vuotias isoäiti. Hän pyörittää suuressa talossaan Avoimet ovet -nimistä juhlapalvelua, huolehtii edesmenneen miehensä lähes satavuotiaasta isosedästä ja pyrkii sovittelemaan suuren ja suorapuheisen suvun välisiä pikku kinoja ja ristiriitoja. Kolmekymmentäkolme vuotta aiemmin Rebecca opiskeli historiaa yliopistossa ja suunnitteli tulevaisuutta samanikäisen poikaystävänsä kanssa. Kun eronnut kolmen tytön yksinhuoltaja iski häneen silmänsä eräissä ystävättären juhlissa, Rebeccan elämä otti uuden suunnan. Viisikymppisenä Rebecca sitten herää pohtimaan, oliko tuo suunta oikea. Millaista elämä olisi ollut, jos Rebecca olisi jatkanut opintojaan ja mennyt naimisiin nuoruudenihastuksensa kanssa?

Tyler on taitava perheen, suvun ja arjen kuvaaja. Hänen romaaneissaan on usein runsaasti henkilöhahmoja ja tapahtumilla on pitkä aikajana, Aikaa sitten aikuisena -romaanissa liikutaan takautumien kautta kuusikymmentäluvulta 90-luvulle. Kerronta on miellyttävän kiireetöntä; Tyler kuvaa yksityiskohtaisesti puhelinkeskusteluja, sukupäiväivällisiä, ihmisten ilmeitä ja pieniä eleitä. Kirja ei käy kuitenkaan missään vaiheessa pitkästyttäväksi, vaan koko ajan tapahtuu jotakin pientä kiinnostavaa, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin ja syventää henkilöiden luonnekuvausta.

Tylerin romaanien peruskohderyhmää taitavat olla keskiluokkaiset, keski-ikäiset naiset. Mutta ehkä juuri vähän nuoremmille aikuisille Tylerin, ainakin Aikaa sitten aikuisten, lukeminen on erityisen lohdullista, sillä niissä on perspektiiviä: elämä ei lopu viisikymppisenä, eikä edes satavuotiaana (tästä esimerkkinä satavuotias Poppy, joka on vielä täysin mukana perheen elämässä dementiasta huolimatta). Mikään dreams come true -romaani Aikaa sitten aikuisina ei kuitenkaan ole, vaan Rebecca joutuu huomaamaan monet pyrkimyksensä turhiksi, unelmansa harhakuviksi ja muutokset mahdottomiksi. Kaikki kuvataan kuitenkin lempeän huumorin sävyttämänä.

Aikaa sitten aikuisina ei ole perinteisessä mielessä romanttinen romaani, mutta siinä on pienieleistä romantiikkaa niin takaumissa kuin nykyhetkessäkin. Eniten romaanissa kuvataan kuitenkin rakkautta lapsiin, lapsenlapsiin, vanhuksiin ja muihin perheejäseniin, sellaista rakkautta, joka syntyy vaikka ihan vain vuosien yhdessäolosta - ja kestää kaikenlaista.

Olen lukenut Tylerilta aiemmin romaanit Avioliiton lyhyt oppimäärä ja Amerikan lapset, ja Aikaa sitten aikuisina nousi suosikikseni jälkimmäisen rinnalle, ehkä jopa ohitse. Oli hauska huomata, kuinka kansainvälisestä adoptiosta kertovan Amerikan lasten aihio on jo muhinut kirjailijan päässä Aikaa sitten kirjoitettaessa, kuten seuraavasta lainauksesta käy ilmi:

"Minä sain idean kerran kun olin jotakuta tyttöä vastassa lentokentällä ja näin valtavan hälisevän ja ilakoivan porukan, joka kantoi ilmapalloja ja plakaatteja ja videokameroita ja valokuvauskameroita ja kukkia ja lahjapaketteja, ja sitten kone laskeutui ja sieltä tuli nainen, jolla oli sylissään pikkuruinen vauvannapero, ehkä korealainen tai kiinalainen, ja väkijoukko alkoi hurrata, ja sitten joukosta astui esiin pariskunta, ja vaimo ojensi käsivartensa ja lentokoneesta tullut nainen ojensi vauvan hänelle, ja... Minusta on tavallaan pettymys, ettei meidän suvussa ole yhtään adoptiota.


Suosittelen Tylerin kirjoja rauhallisiin iltoihin, flunssaisiin päiviin ja niihin hetkiin, kun kaipaa lohtua ja hyvää mieltä.

Kirja on luettu osana So American -haastetta.

Aikaa sitten aikuisina on lukenut hiljattain myös Kaisa.


10 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä! Tuli heti ihana olo, kun huomasin, että olet lukenut tämän kirjan. :-) Flunssastakin paranee varmasti heti, kun lukee palasen Rebeccan elämää!

    VastaaPoista
  2. Minulla on monta Tyleria hyllyssä, mutta en ole vielä lukenut yhtäkään. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, kiitos siis :)

    VastaaPoista
  3. Kaisa, tämä on kyllä sellainen lämmin kirja :). Flunssasta en kyllä parantunut, mutta kuume sentään jo hellitti ja kaipa tämä tästä...

    Sanna, kuulostaa ihanalta tuo kirjahyllysi sisältö! Lue ihmeessä tämä, mutta varoituksen sana: alku on aika sekava, kun lukijan eteen vyörytetään useita henkilöhahmoja, joilla on erikoiset lempinimet ja monimutkaiset sukulaisuussuhteet. Mutta kyllä se siitä sitten selkenee :).

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Me olemme lukeneet aika samoja Tylereita, vaikka hänen tuotantonsa on laaja. Minäkin siis Avioliiton lyhyen oppimäärän ja Amerikan lapset, sekä lisäksi Elämän tikapuilla, ja nyt on kesken äänikirjana The Accidental Tourist (Onnellinen matkamies). Ja tämä Aikaa sitten aikuisina odottaa hyllyssäni - ja odotan sitä minäkin, sillä olen kuullut kirjasta hyvää, ja kansikin on kaunis. :)

    Kaikki lukemani kolme Tyleria ovat olleet todella hyviä, enkä osaa edes erotella niistä parasta tai huonointa. Kaikki ovat olleet taattua Tyleria, sellaista mitä alusta alkaen olen odottanutkin, mutta on niissä ollut myös eroja. Onnellista matkamiestä olen kuunnellut nyt noin puoliväliin, eikä se ole sytyttänyt ihan samalla lailla. Ei se huono missään nimessä ole, mutta silti. En tiedä, johtuuko se äänikirjaformaatista vai siitä, että pääosassa on mies (aikamoinen rassukkakin vielä), mutta ainakaan vielä tämä ei ole innostanut aiempien Tylerien tapaan.

    Vaikka Tylerin kirjoissa on joskus sama kuin Carol Shieldsin teoksissa kohdallani - alut tuntuvat tylsiltä ja hankalilta, mutta viimeistään takakannen suljettuaan on vaikuttunut ja ikävöi kirjan henkilöitä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Karoliina :). Avioliiton lyhyestä oppimäärästä jäi minulle vähän synkkä ja mollisävyinen jälkimaku, sen sijaan tämä ja Amerikan lapset ovat ihanan lämminhenkisiä ja valoisia.

    Seuraavaksi ajattelin lukea Päivällinen koti-ikävän ravintolassa, Elämän tikapuilla tai Pyhimys sattuman oikusta (jonka voitin taannoin Susan arvonnassa). Muutama Tylerin kirja, esim. Nooan kompassi, kuulostaa aiheensa/juonensa perusteella sellaiselta, etten ainakaan ihan heti innostu lukemaan. Valinnanvaraa vielä riittää :).

    Tylerin henkilöihin tosiaan kiintyy (ja Shieldsin! <3).

    VastaaPoista
  6. Anne Tyler kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoihini. Arjen, perheen, ihmissuhteiden ja elämän kuvaus on vaan niin osuvaa ja aitoa. Ja kuten tuolla totesit, vaikka unelmat eivät todellakaan aina toteudu, niin jotain lohdullista Tylerin kirjoissa on.

    Nooan kompassikin oli muuten ihan ok, muttei niin hyvä kuin muut lukemani Tylerit. Oon varmaan lukenut suurin piirtein kaikki suomennokset, mutten kuitenkaan muista niistä paljonkaan, kun lukemisesta on jo aikaa.

    VastaaPoista
  7. Avioliiton lyhyt oppimäärä oli tosiaan vähän synkempi, mutta pidin siitä, etenkin alusta, silti kovasti. Olin itse asiassa sitä ennen aloittanut jo Elämän tikapuilla, joka tuntui kuitenkin (silloin vielä Tyleria tuntemattomalle) liian pliisulta. Avioliiton lyhyt oppimäärä piristi alullaan, kun naispäähenkilö oli niin mukavan kipakka. :) Lopulta saatoin kuitenkin pitää enemmän Elämän tikapuista, joka parani minusta loppua kohden, toisin kuin Avioliiton lyhyt oppimäärä.

    Amerikan lapsista pidin tasaisesti alusta loppuun saakka. :)

    VastaaPoista
  8. Anna Elina, kiva tietää tuo Nooan kompassista. Symppasin muuten syvästi äskettäistä toipilaspostaustasi, mutta en jaksanut oiken kommentoida mitään, koska olin itse parhaillaan niin kovassa kuummeessa :).

    Karoliina, minuakin häiritsi Avioliiton oppimäärässä nimenomaan loppupuoli, jossa kaikki tuntui menevän vikaan: vanha onni särkyi, muttei mitään uuttakaan löytynyt, ei edes hiljaista tyytyväisyyttä tai mielenrauhaa. Perhesuhteistakin tuntui puuttuvan lämpö ja huumori (muistikuvani ovat kyllä aika hataria, kun lukemisesta on kolmisen vuotta ainakin). Amerikan lapset on tosiaan aika täydellistä Tyleria :).

    VastaaPoista
  9. Tyler on minun lempikirjailijoitani, olen nauttinut näistä suunnattomasti. Tylerin kirjoissa on jotain erikoista ja poikkeavaa, sellaisesta nauttii. Ainoastaan muistaakseni Amerikan lapset oli vähän vähemmin kiinnostava. Ei sekään huono ollut, mutta jotenkin toisen tyylinen kuin muut.

    VastaaPoista
  10. Roz, ainakin minulle Tylerin erityislaatu tarkoittaa hänen huumoriaan, joka paljastaa henkilöiden heikkoudet mutta on kuitenkin lämminhenkistä. Ja kaikki ne arjen pienet havainnot ja kommunikaation vivahteet...

    VastaaPoista