keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Viisi vuotta

Kevään ensimmäinen krookus.

Tasan viisi vuotta sitten perustin tämän blogin. Olimme vastikään muuttaneet nykyiselle asuinpaikkakunnalle, nuorin lapseni oli täyttänyt vuoden ja kaipasin selvästi jotakin omaa, kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyvää askaretta, kun kirjallisuuden opinnot olivat perhetilanteen vuoksi jämähtäneet paikoilleen.

Bloggaaminen toi mukanaan valtavasti uusia, ihania asioita. Parasta on ollut tutustuminen uusiin, ihaniin kirjaihmisiin, ja mikäpä mukavampi paikka tutustua, tämän virtuaalimaailman ohella, kuin vaikkapa kirjailija-aamiaisella, Turun kaupunginkirjaston kummituskierroksella, kirjamessuilla tai lukupiirissä. Koko kirjabloggauksen ydintä ovat tietysti myös kaikki luetut kirjat, jaetut lukukokemukset ja ihan vaikkapa vain haaveet siitä, mitä seuraavaksi lukisi tai kauden kirjasadosta poimisi.

Viimeisen parin vuoden aikana täällä on ollut hieman hiljaisempaa. Perheeseemme oli syntynyt uusi lapsi, mutta hänkin oli kasvaa hurahtanut nopeasti parivuotiaaksi, joten kotiäitiysvuodet lähestyivät loppuaan. Kesällä 2014 päätin vakaasti saada opintoni päätökseen eli tehdä gradun seuraavan lukuvuoden aikana. Hieman yllättäen tästä tavoitteesta tuli totta, ja valmistuin huhtikuussa 2015 filosofian maisteriksi sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi.



Kuvittelin, että heti gradun valmistumisen jälkeen ehtisin taas lukea ja blogata kuten ennenkin. Kuitenkin: haasteet seuraavat toistaan, ja porttiteorian mukaisesti siirryin yhä kovempiin juttuihin: valmistumisesta työnhakuun ja työnhausta kokopäivätöihin. Työ äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana on antoisaa, mutta myös hyvin kokonaisvaltaista ja aikaavievää, ja luku- ja kirjoitusenergiaa ei kovin paljoa ole riittänyt vapaa-ajalle.

Tänä vuonna moni "dinosaurusblogin" pitäjä on ilmoittanut, että blogi ei enää päivity. Vielä useampi on viime vuosina vain hiljentynyt, jäänyt määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tuntuu haikealta. Toisaalta on kirjablogeja, jotka porskuttavat vuodesta toiseen, yhtenä pitkäikäisimmistä Sallan lukupäiväkirja, joka juhlii tänään 10-vuotissynttäreitä! Onnea Salla ja kaikki muutkin, lukuisat bloggaajat, jotka täyttävät vuosia juuri maaliskuussa. Kevät on uusien alkujen aikaa.

Pidän ajatuksesta, että blogi kulkee mukana eri elämänvaiheissa. Sen tavoitteet, tarkoitukset, tyyli ja päivitystiheys voivat muuttua, mutta ovea ei tarvitse sulkea kokonaan. Joskus on hyvä aloittaa ihan uusi blogi, kuten Jaanan Kaikki päivät tulevat tai ihanan Kapina ja kaipuu -tietokirjan kirjoittajan Sara Kokkosen Saran kirjailijasivu. Itse jatkan kirjoittelua täällä Sinisen linnan kirjastossa, mutta kuten moni muukin (kirja)bloggaaja, minäkin etsin uutta tapaa kirjoittaa.


Olen pitkän hiljaiselon jälkeen taas täynnä bloggausintoa. Muun muassa yllä olevan kuvan kirjoista on tulossa lähiaikoina juttua blogiin. Didionin kirjat liittyvät Teatteri Jurkan ja Liken bloggareille tarjoamaan "Lue, koe ja kirjoita" -haasteeseen, jonka puitteissa pääsen paitsi katsomaan Kristiina Halkolan tähdittämää Maagisen ajattelun aika -esitystä, myös oppimaan teatterikritiikin kirjoittamista intensiivikurssilla!

Lopuksi haluan näin viisivuotistaipaleen kunniaksi nostaa esille viisi vaikuttavaa, tärkeää tai hurmaavaa kirjaa, jotka olen näiden vuosien varrella esitellyt blogissani. Sain aikoja sitten Leena Lumilta kolmen kirjan haasteen (kirjat, joita lukisit yhä uudelleen) – kiitos Leena ja muutkin minua blogihaasteilla muistaneet, vastailen hiljalleen, mutta mieluusti ♥︎ – ja vastaan siihen nyt viidellä kirjalla vuosipäivän hengessä. Lista painottuu viime vuosiin ihan muistiteknisistä syistä. En kirjaa tähän ennestään jo pitkään postaukseen perusteluja, ne löytyvät linkkien takaa. Yhteistä kaikille näille kirjoille on kuitenkin se, että pala sydäntäni on jäänyt sivujen väliin. Kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

1. Anni Kytömäki: Kultarinta
2. John Williams: Stoner
3. Bea Uusma: Naparetki – minun rakkaustarinani
4. Ulla-Lena Lundberg: Jää
5. Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa


Kiitos teille, lukijat ja kanssabloggaajat:  olette tehneet tästä harrastuksesta niin innostavan ja palkitsevan! Jatketaan lukemista ja kirjoittamista, elämysten jakamista, eikö vain? Ihanaa maaliskuun iltaa kaikille ♥︎

49 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea viiden vuoden rajapyykistä! Kivaa, kun olet täällä. :)

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut Maria♥

    Ja ole hyvä haasteesta!

    Kaikki nyt tuntuvat kovin pohtivan jotakin ja niin itsekin. Syy ei ole siinä, ettenkö lukisi edelleen ja paljon, kirjat eivät lähde minusta, mutta bloggaaminen kaikkineen vie niin paljon aikaa, että on aika alkaa miettiä jotain muuta. Tai siis antaa tilaa muulle elämälle. Kun aloitin, ei ollut tarkoitus, että harrastus vie kuin kaiken. Se vain tapahtui.

    Katsellaan, kuunnellaan, mietitään...tiedän, että nyt on menossa Ison Muutoksen Vuosi.

    Kiitos sinulle kaikista ihanista kirjoituksista ja kommenteista blogiini myös♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! ♥︎

      Totta, kirjat ja lukeminen pysyvät aina, tosin minulla lukemismäärätkin kulkevat aaltoliikettä elämäntilanteen ja fiiliksen mukaan.

      Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Kirjabloggaus voi olla aikamoinen sudenkuoppa harrastuksena, jos on sen suhteen tunnollinen perfektionisti: jos vaatii itseltään tiheää postaustahtia, ahkeraa kommentointia ja omistautunutta kommentteihin vastaamista, aikaa kuluu hirmuisesti. Tosiaan, monenmoista pohdintaa tuntuu olevan liikkeellä. Seurailen mielenkiinnolla, millaista polkua alat kulkea ajankäytön ja muun kanssa ♥︎

      Poista
  3. Oikein ihanat keväiset onnittelut viisivuotiaalle blogillesi <3
    Jännä juttu miten moni on aloittanut bloginsa juuri maaliskuussa, sillä niin minäkin tein neljä vuotta sitten :) Bloggaaminen on kivaa ja mukavia kirjoja mistä blogata :)
    Onnea vain tuleville vuosille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, hauska kuulla, että sinunkin blogisi täyttää tässä kuussa vuosia, lämpimät onnittelut! ♥︎ Tässä alkukeväässä, lisääntyvän valon vaiheessa on sellaista inspiroivaa voimaa, joka saa kokeilemaan ja aloittamaan kaikkea uutta.

      Poista
  4. Onnittelut pitkästä ja jatkuvasta blogiurasta sekä kaikesta muusta hienosta, mitä on tapahtunut (lasten syntyminen, valmistuminen ja työ), lopulta bloggaaminen ainakin minulle on harrastus ja laajentaa kirjojen lukua, ja tutustumista kirjallisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Olen ihan äärettömän kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen elämässäni saanut. Tavallaan blogi tuntuu pieneltä jutulta kaiken muun rinnalla, mutta toisaalta lukeminen ja kirjoittaminen ovat elämän suola. Tavallaan bloggaaminen (ja kaikki, mitä se on tuonut tullessaan) on muuttanut käsitystäni itsestäni ja opettanut katsomaan joitakin asioita uudella tavalla.

      Poista
  5. Paljon onnea! :) Mukava lukea kuulumisistasi ja kokemuksistasi blogin ja muun elämän parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! Oli kiva kirjoitella vaihteeksi muutakin kuin ihan vaan kirjajuttua.

      Poista
  6. Hurjasti onnea <3 Kiva kuulla, että blogisi ei ole katoamassa minnekään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis! Ja ihanaa, että Villasukkakin on pysynyt vakaasti kirjahyllyssä kaikki nämä vuodet ♥︎

      Poista
  7. Upeat viisi vuotta takana, ja toivottavasti monta ihanaa blogivuotta edessä. :) Lukuintoa ja aurinkoa Sinisen linnan kevääseen.

    VastaaPoista
  8. Onnea, Maria! Blogisi on alusta saakka ollut yksi suosikeistani. <3 Muistan muuten vielä vanhan nimimerkkisikin. ;)

    Paljon näihin viiteen vuoteen on mahtunut: kirjoja ja elämää, hyvä niin! Bloggausinto vaihtelee. Minäkin olen miettinyt, miten piristää, virkistää tai ehkä muuttaa blogiani. Alkuvuosi meni monestakin syystä blogin suhteen vähän sinne päin, mutta nyt huomaan samoin uudenlaista intoa tämän harrastuksen suhteen.

    Sinun suosikkikirjoissasi on monta ihanaa. Tuo Naparetki pitänee kyllä lukea.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! ♥︎ (ja tirsk! ;) Hauska muistella noita alkuaikoja kyllä...)

      Sinun blogisi on mielestäni hyvä esimerkki juuri tuosta "blogi kulkee mukana eri elämäntilanteissa" -ajatuksesta. Välillä on toki hyvä pitää hitaampaa tahtia, jos on jotain spesiaalia työn alla – onnea Kopisevista koroista!

      MInusta tuntuu, että nimenomaan pieni taukoilu on ainakin omaa intoani kasvattanut. Jossain vaiheessa blogi vei liikaa aikaa (tästä on tosin jo hyvin kauan aikaa, ihan viime kuukausina ei ole ollut sitä ongelmaa, kun aikaa vievät muut asiat).

      Kyllä, uskon että sinäkin rakastuisit Naparetkeen!

      ♥︎

      Poista
  9. Onnittelut Siniseen linnan kirjastoon, joka on aina viehättänyt minua nimestään alkaen. Täällä on aina ilo vierailla!

    Onneksi työt eivät ole vieneet kaikkea energiaasi, vaan jaksat kirjoittaa kirjoista. Lukemisen iloa ja intoa jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, samat sanat sinulle ja blogillesi!

      Alan pikku hiljaa päästä kiinni rutiiniin ja aikaa jää enemmän vapaa-ajan lukemiselle – ajattelen tässä hurskaasti, että ammatissamme on suorastaan velvollisuus harrastaa itsekin lukemista ja kirjoittamista (tai vaikkapa teatteria tms.) ;)

      Poista
  10. Myöhäiset onnittelut blogillesi! :)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogimme ovat käytännössä samanikäiset, oma blogini on juuri tänään viisi vuotta ja kuukauden. :) Onnittelut siis ikätoverille! <3 Olen lukenut ja seurannut ihanaa blogiasi ihan alusta asti, ja täällä on aina yhtä miellyttävää vierailla. Olen saanut sinulta paljon lukuvinkkejä, kiitos niistä! On ollut ihanaa tutustua myös blogien ulkopuolella. <3

    Se tässä blogiharrastuksessa onkin mukava puoli, että jos elämässä on muuten ruuhkaisaa, blogi ei katoa mihinkään vaikka sen päivittämiseen olisikin vähemmän aikaa ja energiaa. Minullakin on vähän sama tilanne: olisi kovasti intoa ja halua blogata vaikka mistä, mutta työ ja opinnot vievät niin paljon aikaa, ettei millään ehdi kaikkea mitä haluaisi. Mutta ehkä sitten keväämmällä taas. :)

    (Tuohon Teatteri Jurkan ja Liken bloggareille tarjoamaan "Lue, koe ja kirjoita" -haasteeseenkin olisin muuten halunnut ihan ehdottomasti mukaan, mutta aika ei riitä siihen millään, ja minun on vain jatkossakin kirjoiteltava karvalakkityyppisiä teatterijuttujani ilman intensiivikurssin tarjoamia opetuksia. Nyyh! :( )

    Mutta aurinkoista loppuviikkoa, ja iloa ja virtaa seuraavillekin blogivuosille, ihana Maria! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, onnea täältäkin ikätoverille ja muutenkin ihan samat sanat kaikkeen, mitä tuossa kommenttisi ensimmäisessä kappaleessa sanot <3

      Niinpä, onneksi on kuitenkin lomat, jolloin lukemis- ja bloggausintoa pääsee edes vähän purkamaan. Pian koittavaa pääsiäislomaa odotellessa!

      Harmi, että et ehdi mukaan haasteeseen, olisi ollut kiva nähdä kurssilla ja teatterissa! Sinulla on kyllä kykyä kirjoittaa monenlaisista kulttuuririennoista ilman kurssejaki, ylipäätään harrastat kulttuuria hyvin monipuolisesti.

      Suloista palmimusunnuntaita! <3

      Poista
  13. Moi samis, juuri täällä istun ja mietin ja tuskailen, että mihin suuntaan blogia alkaisin viemään. Päässä on paljon hienoja ajatuksia, mutta tiedän, että kuten yleensäkin, käytännön tasolle saatettuina ne olisivat kummasti menettäneet hienouttaan.

    Paljon onnea mahtavasta viiden vuoden rajapyykistä! We want more!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, näitä pohdintoja tuntuu tosiaan olevan liikkeellä! Tekisi mieli sanoa, että jatka valitsemallasi linjalla, se on niin hyvä, mutta ymmärrän jokaisen oman tarpeen löytää uusia juttuja kirjoittamiseen. Rohkeasti vain ideoiden satoa eetteriin!

      Kiitos <3

      Poista
  14. Onnea 5-vuotiaalle! Blogisi on yksi ensimmäisiä, joilla aloin vierailla, kun löysin kirjablogit joskus 3-4 vuotta sitten. Ja sinä olit ensimmäinen lukijakseni liittynyt, kun uskaltauduin perustamaan oman blogin, toivotit tervetulleeksi bloggaamaan. Olin siitä kovin vaikuttunut, löysit blogini ja kommentoit!

    Hyvää kirja- ja kirjoitusmatkaa tulevalle vuodelle - ja kohti täyttä vuosikymmentä. Blogissa saa tosiaan olla hiljaisempia jaksoja, se saa elää elämän mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Ja tosi kiva kuulla, että olen osunut blogiisi kommentoimaan jo sen ensi metreillä – muistan itsekin, miten tärkeitä ensimmäiset lukijat ja kommentoijat olivat. Toki ne ilahduttavat yhä, mutta aluksi ne tekivät tästä kaikesta totta.

      Kiitos, samoin sinulle ja blogeillesi!

      Poista
  15. Onnea! Maaliskuu on näköjään oikea blogien kuoriutumiskausi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, eikös olekin? Niin monia söpöjä dinonpoikasia ;D

      Poista
  16. Paljon onnea! Muistan sinua aina erityisellä lämmöllä, koska muistelen saaneeni sinulta ensimmäisiä kommentteja, kun aloitin lastenkirjabloggausta. Koin sen suurena kannustimena alkuhaparoinnissani.
    Olinkin nyt lähes huojentunut, että kerroit että aiot jatkaa :)! Ihanaa ja paljon bloggausintoa ja sille varastettuja kirjoitushetkiä. Jotenkin jaan kovasti tuon kirjoituksesi, että intoa ja himoa bloggaukseen löytyy ja siinä samalla on paljon muutakin kiirettä ja päänvaivaa, jos näin voi asian ilmaista... Lukevien & bloggaavien äitien kultaisia pulmia :)!

    Ja ah, ihana että listallasi oli tuo Naparetki, kun minä taas sitä kirjaa muistelin, kun ajattelin tehdä kirjatilausta.. ja en millään muistanut kirjannimeä! Joten kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, Bleue! Kiva, että olen vähän onnistunut pistämään kiertämään sitä hyvää, mitä olen itse (kirja)blogimaailmassa saanut – tässä yhteisössä on minusta tosi kannustava ilmapiiri, ja uudet tulokkaat otetaan riemulla vastaan. Ja sinä olet kyllä aina kirjoittanut hyvin, kirjoista ja muusta.

      Nykyään ehdin harmillisen harvoin kommentoida ja uusia blogejakin löydän harvemmin/hitaammin, mutta poikkean kyllä kylässä vanhoilla suosikeillani, Kirjapolulla ja Sinisellä keskitielläkin säännöllisesti :)

      Minulla on itse asiassa ollut vähän sitäkin, että bloggaaminen ei niin innosta, mutta nyt on tosiaan taas todellista intoa ja iloa hommassa mukana.

      Olipa hyvä, että onnistuin muistuttamaan Naparetkestä, sillä se on tosiaan upea kirja!

      Poista
    2. Kiitos <3! Ja tilasin just Naparetken (ja "vähän" muutakin ) :)!

      Poista
  17. Onnittelut minultakin! Blogisi on ensimmäisiä, joita aloin seurata, ja minusta tuntuu, että se on ollut aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit! Muistan, kun aloitit blogisi, taisi olla samoihin aikoihin esim. Luetut, Lukemattomat -blogin kanssa. Silloin olitte nuorta dinopolvea, nyt siitäkin tuntuu olevan ikuisuus!

      Poista
  18. Onnitteluni. Olit minullekin ensimmäisiä, jota aloin seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Onnea ja menestystä sinunkin blogillesi, jota yhä käyn lukemassa, vaikka harvoin nykyään ehdin kommentoida (yhtään mihinkään blogiin, ja samalla pahoittelut kaikille, että myös näihin kommentteihin vastaaminen on ollut kovin hidasta)!

      Poista
  19. Hurjan paljon onnea! Kiitos Maria blogistasi, Sinisen linnan kirjasto on virtaalisia suosikkipaikkojani.

    Elämäntilanteet on tosiaan muuttuneet viiden vuoden aikana ja samoin tämä blogimaailmakin, mutta on lohdullista, että täällä on vielä monia vanhoja blogiystäviä (kuten sinä). Muistan, kun silloin noin viisi vuotta sitten saatoimme yölläkin täällä kommentoida ja keskustella. No, minä edelleen täällä yöllä notkun....

    Moni tuntuu etsivän blogiinsa jotain uutta. Niin minäkin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samat sanat sinulle, Mustikkakummun Anna, toisen viisivuotiaan emäntä! Oi noita aikoja, kun tosiaan kävimme kiinnostavia blogikeskusteluja yötä myöten.

      On kiva, että tämä harrastus ei tunne rajoja, vaan voi välillä himmailla ja taukoilla sekä toisaalta sitten keksiä kaikkea uutta, kun intoa riittää. Jatketaan ♥︎

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Lämpimät onnittelut viidestä vuodesta! Niin se aika rientää, välillä ihan pyörryttää.

    Blogisi on ensimmäisiä, jotka löysin pari vuotta sitten kun kamariani pystyttelin. Ja luultavasti olen sanonut jo monta kertaa, mutta sanonpa vieläkin, että blogisi nimi on minusta edelleen nimistä ihanin <3

    Elämä etenee omaan tahtiinsa, haasteet seuraavat toisiaan ja välillä on ruuhkaa. Blogi saa kulkea mukana siihen tahtiin ja sellaisena kuin muulle elämälle sopii.

    Kevätkeijuja sinulle Maria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Katja, onnitteluista ja kaikista kauniista sanoistasi!

      Oli ihana löytää kodikas kamarisi, kun sen pari vuotta sitten perustit. Heti tuli tunne, että olen tavannut sukulaissielun, kuten Vihervaaran Anna sanoisi. Ja vierailen toki yhä säännöllisesti, vaikka nykyään harvemmin ehdin kommentoimaan.

      Totta, jatketaan tyytyväisinä ja hötkyilemättä elämänvaiheiden rytmissä. Kun olit taannoin lyhyellä blogitauolla, ajattelin, että kirjoitat varmasti tauon aikana jotakin muuta ihanaa ja tärkeää.

      Sadunhohtoista kevättä sinullekin Katja! ♥︎

      Poista
  22. Onnea minultakin! Ja kirjoitat kyllä niin osuvasti bloggaamisesta ylipäänsä <3

    VastaaPoista
  23. Onnea viisivuotiaalle! Tätä lukiessani ehdin jo säikähtää, kun ajattelit, että nyt sinäkin ilmoitat lopettavasi! Ihanaa, että jatkat juuri sinulle sopivalla tavalla Maria! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomasin jälkeenpäin, että tässä postauksessa on tosiaan vähän sellainen rakenne, kuin aikoisin kertoa lopettamisesta :D Ei ollut kyllä tarkoitus, mutta tietty haikeus varmasti hiipi tekstiin kun muistelin kuluneita vuosia. Kiitos Kia! <3

      Poista
  24. Mukavaa maaliskuista aamua ja onnittelut viisivuotiaan blogin kirjoittajalle!

    VastaaPoista
  25. Onnea Maria! Minulla blogi jäi vauhdista esikoisen synnyttyä yli vuodeksi. Nyt on taas innostusta ilmassa, mutta bloggailut saavat tulla ja mennä fiiliksen mukaan. Luku- ja kirjoitusiloa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Luru, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Tulee ihan nostalginen olo :) Ihana ja luonnollinen syy pidempään blogitaukoon, ihanaa lapsiarkea teidän perheelle! Jatketaan fiilispohjalta :)

      Poista