Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty!
Kontrolliyhteiskunnan lapset.
Atena 2011, 174 sivua. (2. painos
Filosofi, kirjailija ja koti-isä Jukka Laajarinteen kirja Leikkiminen kielletty on mainio ja ajatuksia herättävä teos, jota suosittelen kaikille - mutta ennen kaikkea vanhemmille ja kasvatus- tai sosiaalialalla työskenteleville. Kirja haastaa katsomaan asioita uusista näkökulmasta. Se on kirjoitettu jossain määrin provosoivaan sävyyn - sitenhän keskustelua saa tehokkaasti heräteltyä - mutta näkemykset ovat perusteltuja ja usein tutkimuksiin perustuvia. Vaikka Laajarinne siteeraa filosofeja ja tieteellisiä tutkimuksia, kirja on yleistajuisesti kirjoitettu.
Leikkiminen kielletty pyrkii luotaamaan lasten asemaa nyky-yhteiskunnassa, näkemään uutisten ja auktorisoitujen asiantuntijalausuntojen taakse. Vaikka nyky-Suomessa lähes kaikki lapset syntyvät periaatteessa toivottuina ja ovat rakastetumpia ja hoivatumpia kuin koskaan (terveydenhuolto, vanhempainvapaat, ruumiillisen kurituksen kieltäminen lailla jne), lapsista ja nuorista ei olla julkisessa puheessa oltu koskaa ennen niin huolestuneita. Mitkä asiat todella uhkaavat onnellista ja tasapainoista lapsuutta, mitkä tukevat sitä? Ovatko vanhemmat todella syyllisiä kaikkiin jälkikasvunsa ongelmiin, vai olisiko selityksiä syytä etsiä yhteiskunnasta laajemmin?
Laajarinteen kirja on puheenvuoro paitsi lasten, myös vanhempien puolesta. Yhteiskunnan vallitseva diskurssi (tapa puhua ja ajatella) puhuu hukassa olevasta vanhemmuudesta, vaikka tutkimusten mukaan nuorten ja vanhempien keskusteluvälit ovat tällä vuosituhannella parantuneet ja perheolot kohentuneet. Yleinen väittämä on, että monet nykyvanhemmat eivät ole kasvaneet aikuisiksi ja pakottavat siten lapsensa vastuunkantajiksi ja pikkuaikuisiksi liian varhain. Laajarinteenkin mielestä vanhempien tulee kantaa vastuu lapsistaan ja olla turvallisia kasvattajia, mutta sen lisäksi "kohtuullinen määrä kontrolloimatonta häröilyä kuuluu hyvään ihmisyyteen iästä riippumatta".
Laajarinne ottaa kantaa myös yhteiskunnan medikalisoitumiseen ja muun muassa adhd-dignooseihin. Hän korostaa, että adhd-lasten (ja aikuisten) "oireissa" on loppujen lopuksi kyse siitä, että ne rikkovat yleisesti hyväksyttyjä normeja. Kyse on myös systeemistä, johon erilaisten yksilöiden on sopeuduttava: "(koulu)järjestelmämme kanta on, että on tervettä istua tuntikausia aloillaan, vaikka nykytutkimuksen valossa aloillaan istumisen vaatimus on itsessään sairas ja sairastuttava". Laajarinteen mielestä adhd onkin enemmän järjestelmän kuin yksilön sairaus; kyse on heikosta erilaisuuden sietämisestä. Evoluution näkökulmasta on varmasti ollut hyötyä, että jotkut yksilöt ovat "levottomia sieluja", jotka huomaavat ympäristössä tapahtuvat muutokset ja mahdolliset uhat "normaalien" keskitttyessä herpaantumatta askareisiinsa.
Minulle Laajarinteen kirjan ydinsanoma on siinä, että vanhempien (ja muiden kasvattajien) tulisi armahtaa itseään, lakata syyllistymästä ja syyllistämästä itseään ja toisiaan kaikesta. Ja ennen kaikkea rakastaa ja kunnioittaa lapsia sellaisina kuin he ovat, ei sellaisina, millaisiksi heidät yritetään kasvattaa.
Muita blogiarvioita ja keskustelua kirjasta: Pientä elämää etsimässä, Pihin naisen elämää, Kaiken voi lukea, Mari A.:n kirjablogi,
Jukka Laajarinteen blogi: Privaattidosentti
Minä en ole tätä lukenut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaMinusta on omituista, että monissa kouluissa (yläasteilla ja lukioissa) on poistettu välitunnit ruokatuntia lukuunottamatta. Ilmeisesti perusteluna on koulupäivän lyhentäminen, mutta tuntuu tyhmältä, ettei nuoret pääse edes hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa. Silloinhan sitä paremmin jaksaisi ne tunnitkin...
Lisäksi minusta on väärin, ettei opettaja saa koskea oppilaaseen edes poistaakseen häiriköivän oppilaan tunnilta. Juuri vähän aikaa sitten kuulin tapauksesta, jossa häirikkö jäi luokkaan ja opettaja jatkoi tuntia muiden kanssa käytävässä. Aivan nurinkurista.
Kaipaisin nyky-yhteiskuntaan enemmän auktoriteettien kunnioitusta (kaiken ikäisiltä) ja toisten kunnioitusta ylipäätään.
Hmmm, en nyt enää muista, miten ajattelin näiden liittyvän tähän aiheeseen, mutta tulipahan sanottua :D
Maija, sivupolut ovat sallittuja, jopa toivottavia, ja liittyvän tuo aiheeseen :). Noita Kirjanaisen mainitsemia pidempiä oppitunteja (ja vähemmän välitunteja) taitaa olla nykyään jo alaluokilla. Lisäävät ehkä entisestään "keskittymisvaikeuksia" ja "tarkkaavaisuushäiriöitä".
PoistaYstäväni oli hiljattain sijaisena helsinkiläislähiön alakoulussa ja oli meiningistä aika järkyttynyt (oppilaiden puheet, jatkuva häiriköinti ja jopa tappelu tunneilla). Toisten ihmisten kunnioittamisessa on todellakin petrattavaa! Tuo oppilaan poistaminen tunneilta fyysistä voimaa käyttäen on kaksipiippuinen juttu; itse en ainakaan haluaisi siihen ryhtyä jo oman turvallisuuteni vuoksi. Jotkut erilliset "rauhanturvaajat" voisivat olla ratkaisu? Opettaja saisi keskittyä omaan työhönsä.
Todellakin, ehkä niitä tarkkaavaisuushäiriöisiä olisi vähemmän, jos pitkien oppituntien välissä pidettäisiin kunnollinen tauko. (mun kouluaikana oli aina vartin välitunnit ja se olimahtavaa.)
PoistaMitä tuohon fyysisen voimankäyttöön tulee, niin mitään kovia otteita en kannata minäkään, mutta kun nuoret ovat tietoisia siitä, ettei ope saa edes selästä ohjata ulos luokasta tms niin heillähän se valta on. Ihanteellinen tilanne toki olisi sellainen, ettei ketään koskaan tarvitsisi poistaa luokasta...
Hei Maija, välituntien poistoon saattaa liittyä siirtyminen 45min oppitunneista pidempiin oppimisjaksoihin. En tiedä mutta olisiko jossain kohtaa sitten pidempi tauko.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja. Tuntuu, että julkisessa keskustelussa aina jotenkin kärjistyy ääripäät, joko vanhemmat ovat ylihuolehtivia "helikopterivanhempia" tai sitten vanhemmuus on totaalisesti hukassa ja ollaan niin uusavuttomia. Kuitenkin on olemassa suuri joukko ns. tavallisia, lapsistaan hyvin huolehtivia vanhempia ja perheitä, joilla on varmasti myös ongelmia, mutta ongelmatonta elämää ei kai olekaan. Juuri eilen ajattelin, miten hyvä turvaverkko meidän yhteiskunnassa periaatteessa on, kun on neuvolat ja kouluunmenotarkastukset ja silti julkisuudessa tulee esille vain resurssien puute. En väitä etteikö resurssipulaa todella ole esim. nuorisopsykiatriassa, tarve on varmasti huutava, mutta lähtökohtaisesti esim. neuvolasysteemi on käsittääkseni maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.
Kirjanainen, olen samaa mieltä noista turvaverkoista: ainakin odottamista äideistä vauvoineen ja pikkulapsista huolehditaan hyvin, toki jotkut neuvolat/sairaalat ovat ruuhkaisia ja erityistutkimuksia/hoitoja voi joutua odottaamaan jne., mutta näin päällisin puolin. Kun ajattelee millaista terveydenhuolto ym. oli Suomessa vaikkapa sata vuotta sitten, niin asiat ovat kyllä aika hyvin!
PoistaMinulle jäi mieleen se, miten kysyttäessä lapset halusivat koulun alkavan myöhemmin (ja vastaavasti jatkuvan pidempään). Opettajienkin mielestä se oli hyvä ajatus, mutta vanhemmille taas ei millään sovi, koska se olisi hankalampaa. Vanhemmat siis toitottavat koulutuksen laadun tärkeyttä, kunhan se ei vaadi heiltä itseltään uhrauksia.
VastaaPoistaTuo ei nyt ole ihan kirjan ydinsanoma, mutta tulee aina mieleen tämän kirjan kohdalla :)
Vastuu tuossa asiassahan siirretään aina nuorille, että nuoret valvovat niin myöhään, kun pelaavat pelejä tai katsovat telkkaria ja sitten seuraavana päivänä nuokutaan koulussa. Todellisuudessahan teinien fysiologiset muutokset aiheuttavat sen, ettei illalla nukuta ja valvotaan myöhään. Itse kärsin unettomuudesta ja vaikka rupesin ajoissa nukkumaan, sain usein unen päästä kiinni vasta seuraavan vuorokauden puolella. Joten eiväthän nämä koulupäivät ole todellakaan suunniteltu ainakaan nuorten ehdoilla.
PoistaJori ja Amma, itse muistan tuon kohdan kirjasta niin, että siinä puhuttiin nimenomaan noista murrosiän fysiologiselta muutoksista unirytmissä, ja Laajarinne kertoi esimerkin opettajasta, joka ehdotti työtovereilleen tuntien aloittamista yhdekseltä. Työtoverit tyrmäsivät idean, koska HE haluavat päästä kotiin aiemmin, eikä nuoria voi totuttaa siihen, että he voivat itse määrätä työaikansa (hmm, ristiriitaa ;)). Eli ketä varten se koulu oikein on?
PoistaJoo, tuo kuulostaa tutulta! Sinun muistisi on tuoreempana paljon luotettavampi :)
PoistaArgh, kyllä luulen, että löytyy paljon niitä opettajakollegoita, joiden mielestä olisi hyvä aloittaa vasta ysiltä.
PoistaItse kuulun niihin onnekkaisiin, jotka aloittavat joka aamu ysiltä =) ja kun pitää päästä töihin jo kasiin, niin olen ensinnäkin vaaraksi kaikille muille ja itselleni tuolla liikenteessä. En vain ole hereillä tuntia aikaisemmin.
Tottumuskysymys ehkä, mutta miksi se on kuitenkin paljon helpompaa aloittaa työt ysiltä kuin tunia aikaisemmin. Ei riipu yhtään siitä, mihin aikaan menee nukkumaan.
Mari A., en itsekään ole niitä aamunvirkuimpia (paitsi keväisin aurinko herättää aikaisin), joten ymmärrän hyvin. Opettajissakin on tosiaan erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Meillä muuten paikallisessa alakoulussa kasin aamut alkavat klo 7.50 "kun lähikylän bussi tulee 7.40". Eh...
PoistaTämä pitäisi varmaan lukea! Laajarinne on minusta hyvä ja virkistäväkin keskustelija lasten ja nuorten asioissa.
VastaaPoistaKun itse aloitin opettajana, mulle oli järkytys, kuinka monella oppilaalla oli jokin diagnoosi. Siis onhan se hyvä, että sen diagnoosin ansiosta oppilaan erityispiirteet otetaan huomioon, mutta kyllä se tuntui joskus vähän turhalta. Tai siis se, että oppilaasta pitää löytää jokin vika, että sitä erilaisuutta voi sietää.
Amma, suosittelen! Ja kyllä tosiaan pistää miettimään kaikkien diagnoosien tarpeellisuutta, jos niitä alkaa olla jo kovin monella. Lapselle ominaisia tapoja olla, kommunikoida ja oppia kun voi tosiaan huomioida muutenkin kuin diagnoosin kautta.
PoistaMä kyllä vastustan vähän noita Laajarinteen ajatuksia. Muistan, että suuri osa kirjassa haluttiin lapsille vapautta ja vapautta olla luova. Ja vastustettiin koulun sääntöjä, jotka nähtiin mielivaltaisena.
VastaaPoistaMusta pieni määrä tottelevuutta järjettömienkin sääntöjen suhteen on ihan pakollista. Miten armeijakaan liikkuisi eteenpäin, jos se ei tottelisi säntillisesti? Siis, miten yhteiskunta voisi toimia, jos jokainen voisi ja saisi olla luova.
Muutenkin koulu nähtiin kovin pahana paikkana, jossa oppilaat suolletaan samaan ahtaaseen muottiin. Ja olen vähän kyllä samaa mieltä, mutta kun olen nähnyt sellaisia vähän vapaamman koulun käyneitä (siis, että ei ole mitään järjestystä), niin luotan kurilliseen kouluun vähän enemmän.
Itse luin Laajarinteen teoksen heti Chuan tiikeriäidin jälkeen, mikä oli ihan mielenkiintoista, mutta ehkä enemmän pidin Chuan tyylistä. Siis en kaikista Chuan ajatuksista, mutta kallistuisin kuitenkin siihen tiukkis-linjaan.
siis pitää jokaisen saada ja voida olla luova, mutta pitää silloinkin ottaa muut huomioon, että ei voi olla luova niin vapaasti, että ei olisi mitään sääntöjä... Vähän korjailen tuota kirjoitusta, vaikuttaa liian jyrkältä, kun palasin lukemaan ;D
PoistaIhan samaa mieltä tuosta, että sääntöjä täytyy osata totella, vaikka ne tyhmiltä tuntuisivatkin!
PoistaMinä kävin ala-asteen pienellä kyläkoululla, jossa sääntöjä toteltiin mukisematta. Kun opettaja tuli luokkaan, me noustiin seisomaan ja istuttiin vasta sitten kun saatiin lupa. Miksi? Niin vain kuului tehdä, eikä se nyt kenenkään elämää varmasti pilannut.
Mari A., voi tietysti myös kysyä, onko armeija (simputuksineen jne.) ylipäätään sellainen järjestelmä, jota on järkevää pitää yllä ja pistää (melkein) koko miespuolinen ikäluokka sinne sitten tottelemaan niitä sääntöjä ;). Mutta periaatteessa olen samaa mieltä sinun ja Maijan kanssa siitä, että ns. tyhmiäkin sääntöjä pitää joskus (useinkin) noudattaa. Vaikka olisi eri mieltä jostain koulun säännöstä, sen mukaan mennään, ja kotona voi sitten enemmän elää omien periaatteidensa mukaan. Mutta säännöistä on hyvä keskustella aika ajoin.
PoistaLuin arviosi tästä kirjasta taannoin, mutta täytyypä mennä uudestaan lukemaan - on virkistävää lukea kyseenalaistamaan kirjaa kyseenalaistavia näkemyksiä :). Niin ja hyvä tarkennus tuohon luovuuteenkin liittyen, olen samaa mieltä!
Heh, mä olen kyllä sitä mieltä, että armeija on ihan loistava paikka =). Lähinnä kuitenkin tarkoitin, että samoin kuin armeijan myös yhteiskunnan valtaa anarkia, jos massat eivät tottele sääntöjä (ja lakeja).
PoistaSiis on varmaan paljon kaikenlaisia sääntöjä, joita olisi hyväkin muuttaa, mutta musta hyvä tapa tehdä se on sitten neuvottelujen ja keskustelun kautta.
Tuosta Laajarinteen kirjasta vaan tulee heti mieleen sellainen vanhempi, joka säntäilee joka paikassa eikä tunne ei-sanaa, kun se on vanhemmille niin kovin vaikeaa sanoa ei. Myönnän, että provosoiduin aika paljon tyylistä. Kuitenkin enemmän kuin Chuan tekstistä.
Kyllä minulle tulee mieleen tässä ajassa läsnäolon puute ja välittömän mielihyvän tavoittelu. Vanhemmat tekevät usein pitkää työpäivää. Lasku tulee jonkun maksettavaksi.Kun ajoimme jokin aika sitten Helsinkiin, huomasin että tienvarren pylväissä oli kolmen eri pikavippifirman mainoksia, ihan peräjälkeen. Leffateatterin mainoksissa näkyvät esim. energiajuomat tuon tuosta. Ja sekin kertoo omaa tarinaansa, että koululaisen ystäväkirjaan oli luokkakaveri ekaluokalla kirjoittanut lempikappaleekseen " Selvä päivä."
PoistaUskon kyllä kannustamiseen enemmän kuin kieltämiseen, ja ennenkaikkea läsnäoloon ja kohtaamiseen. Mutta luottamuksen syntyminen onkin sitten pidempi prosessi. Ulkoinen järjestys ei ole luovuuden este muttei kyllä sitä takaakaan.
Kirja olisi mielenkiintoista lukea!
Mari A., kun se ongelma on juuri siinä, että ihmiset nähdään massana, ei yksilöinä :D. Mutta juu, ymmärrän mitä tarkoitat.
PoistaItse tunnistan kyllä Laajarinteen jossain määrin kärjistävän tyylin tässä kirjassa, mutta itse en provosoidu siitä, vaikka en toki kaikesta olisikaan aivan samaa mieltä. Sen sijaan Chuan kasvatusmetodeista olen provosoitunut ihan kirjaa lukemattakin, siis arvioiden perusteella (kirjoitustyylistään en osaa sanoa) :). Erohan ko. kirjoissa on sekin, että J.L. kirjoittaa yleisistä yhteiskunnallista ilmiöistä, A.C. omista lapsenkasvatusperiaatteistaan joita on soveltanut omaan jälkikasvuunsa.
Johanna, tuollaisia mielikuviahan pidetään yllä mediassa, mutta ovatko vanhemmat todella sen välittömän mielihyvän perään, siis sankoin joukoin ja jatkuvasti. Nuo pikavipit (jotka ovat todellinen ongelma ja jotka saisi mielestäni kieltää lailla!) taitavat olla enemmän sinkkujen/pariskuntien ongelma, kun taas perheelliset ehkä tyypillisimmin ottavat ylisuuren asuntolainan. Vanhempien pitkät työpäivät ovat kyllä ikävä juttu, ja kyse on toisaalta yhteiskunnan arvoista ja toisaalta omista valinnoista.
PoistaSamaa mieltä noista asioista, joista puhut viimeisessä kappaleessa!