Hanna Matilainen (toim.): Käsi kädessä

Kannen akvarelli Esko Matilainen, graafinen suunnittelu Petri Nevalainen. 

Hanna Matilainen (toim.) Käsi kädessä
OrvoKit-ryhmän novelleja ja runoja.
Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry 2012. 133 sivua.

Surun tumma seitti laskeutui kotini ylle. Sieltä oli pakko lähteä. Portti tielle, jota halusin elämäntiekseni, sulkeutui edessäni. Minun kuljettavaksi oli avoinna vain yksi portti ja yksi tie.

Suru tunkeutui sisälleni. Se sattui, sitä en ystäväkseni huolinut. Pakenin sitä, mutta riipaksi se jäi. Kuljin tietäminen kaipuuta tuntien, etsien. Sisäinen turvapaikkani oli hukassa. Ilman kotia tunsin itseni nöyryytetyksi, kun minuun sanansäilällä sinkosivat. Nimeni eteen ei liitetty enää kotia, niin kuin kaikkien toisten. Pelkkä nimi oli irrallinen. Kun sanotaan ensin koti, avautuu ajatuksiin koko elinpiiri. 


(Katkelma Helmi Annikki Ihalaisen novellista "Koti")

Toinen maailmansota jätti orvoiksi noin 50 000 suomalaislasta. Isänikävän, köyhyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat seuranneet monia sotaorpoja läpi elämän, mutta sotaorvot ovat järjestäytyneet vasta aivan viime vuosiana. Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry perustettiin vuonna 2001 ja Sotaorpojen kirjoittajaryhmä kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa 2002. Ensimmäinen omakustanne, novelliantologia Kaikki vaan tapahtui julkaistiin 2005. Orvot Kirjoittajat, OrvoKit, ovat kirjoittaneet nyt julkaistua Käsi kädessä -antologiaa varten novelleja ja runoja, faktaa ja fiktiota. Teksteistä läheskään kaikissa ei varsinaisesti käsitellä sotaorpouden kokemusta, mutta sen voi aistia monien yksinäisyyden, epävarmuuden ja surun tuntojen taustalla. Kirjoittajaryhmän ohjaajana ja antologian toimittajana toimi kirjallisuudenopiskelija Hanna Matilainen, joka on kirjoittanut kirjan syntyprosessista Morren maailma -blogissaan.

Kokoelman novelleissa käsitellään rankkojakin aiheita, kuten alkoholismia ja perheväkivaltaa, mutta myös rakkautta, iloa ja hauskoja sattumuksia. Novellin aiheena voi olla myös pieni suuri arjen ratkaisu, kuten uuden tulostimen ostaminen. Teksteissä liikutaan niin jälleenrakennuskauden tunnelmissa kuin nykyhetkessäkin, ja tapahtumapaikkoina ovat Suomen lisäksi muun muassa Thaimaa ja Florida. Perhesuhteet, vanheneminen, omien juurien ja siipien löytäminen ovat kokoelmassa toistuvia aiheita ja teemoja. Novellien lisäksi kokoelmassa on muutama runo, joista erityisesti Raili Järvisen "Yksin" kuvaa  kauniisti muistoja, kuin höyheniä, joista voi löytyä myös iloa:

On levättävä kukallisella sohvalla,
sillä, 
jolla on niin paljon tarinoita
ja tunteita.


Kas! Irtosi höyhen. 
Puhallan sen ilmaan 
ja sydämeni valtasi ilo. 
(katkelma runosta)

Eräs koskettavimmista lukukokemuksista minulle oli Leo Karetvaaran novelli "Käsi kättä koskettaa", jossa iäkäs pariskunta käy eräänlaista vuoropuhelua matkalla alttarille, käsi kädessä. Avioliitto on molemmille toinen, kumpikin on joutunut kokemaan pettymystä ja surua. Toinen pohtii oman aikuisen tyttärensä nuivaa suhtautumista uuteen liittoon ja toisaalta pienen tyttärentyttären sanoja ja eleitä, jotka ovat kuin siunaus.

Sotaorpouden kipeää kokemusta käsitellään esimerkiksi Anneli Matilaisen novellissa, jolla on kuvaava nimi "Leikkokukka". Novellin kertoja kokee tulleensa riistetyksi juuriltaan, kaipaa sodassa kaatunutta isäänsä, unelmoi että tämä olisi sittenkin vain ollut vankina ja palaisi noutamaan tytärtään. Kertoja vihaa isäpuoltaan ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi uusperheessä - hän on kuin "viinapulloon lykätty leikkokukka, vailla kasvun edellytyksiä". Perhe-elämän kuvaus on tarinassa synkkää, mutta kertoja näkee valoisampaan tulevaisuuteen:

Olin sittenkin voikukka, jolla oli hitu juurta piilossa. Uhma ja elämänhalu estivät minua kuihtumasta. Salaiset juureni odottivat aikaa parempaa kasvaa.