lauantai 22. lokakuuta 2011

Johanna Venho: Syntysanat

Kannen kuva ladattu Johanna Venhon Valon talossa -blogista. 

Johanna Venho: Syntysanat
Wsoy 2011. 205 sivua.
"Hänen on päästävä eteenpäin, Hanna osaisi täyttää aukot. Kengät ovat märät. Hän on jo pappilan ovella. Hän kertoisi Hannalle mitä muistaa ja muistaisi lisää kertoessaan. On illansuu, hämärä pudonnut kesäkuupihalle, koko rehevä ja kukkiva tuoreenvihreä piha kietoutuu kohta kesäyöhön ja sitten pimeään."

Runoilijana ja lastenkirjailijana tunnetun Johanna Venhon ensimmäinen romaani Syntysanat kertoo kahdesta naisesta: Mesistä, joka hoitaa sairasta äitiään ja kolmea kouluikäistä lastaan Kourankorven kylässä, ja itsenäisestä Hannasta, kirjailijasta, joka muuttaa Mesin naapuriin, vanhaan syrjäiseen pappilaan, jossa on vuosia sitten tapahtunut tragedia. Naisten elämäntilanne on aivan eri, mutta he vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit. Kaikki alkoi siitä, kun Mesi alkoi lukea Hannan Kivilaituri-romaania ja kutsui Hannan pappilaan ajatustensa voimalla. Mesi, joka on lumoutunut Hannan kirjoituksesta, muuttuu Hannan kirjoitukseksi, kun Hanna alkaa kirjoittaa muistiinpanoja Mesistä.

Syntysanat on sivumäärältään lyhyt romaani, mutta niin tiivis, että sitä lukee hitaasti. Kieli on runollista, mutta samalla arkista, kiinni maassa, naisen ruumiissa ja perheenäidin rutiineissa. Olen pitänyt Venhon runoissa erityisesti siitä, miten kauniisti ja kuitenkin kaunistelemattomasti hän kuvaa naiseutta ja äitiyttä,  ja Syntysanoissa on paljon samaa tematiikkaa ja tyyliä. Myös lapsettoman Hannan hahmo on hyvin vahva - en yhtään ihmettele, että itsensä pyykkivuorien ja pyttipannun käryyn hukannut Mesi katselee kotinsa ikkunasta Hannan vahvaa, itsetietoista askellusta.

Vaikka Syntysanat on ennen muuta naisten tarina, siinä on myös kiinnostavia, moniulotteisia mieshahmoja: pappilan poika Aarni, kauas muuttanut ja näköpiiristä kadonnut Mesin nuoruudenrakkaus, joka piirtää Mesille siivet selkään, sekä sympaattinen antikvariaatinpitäjä Muhonen.

Vaikka romaanin hahmot ovat hyvinkin elämänmakuisia, itse tarina on hämmentävä, jotenkin arkaainen. Vanha, erikoisen mallinen ja autioitunut pappila, menneiden sukupolvien synnit, perhesalaisuudet ja naisen ahdistus ahtaassa roolissaan tuovat romaaniin goottilaista tunnelmaa. Syrjäisen Kourankorven lisäksi romaanin maisemana on Venetsia, naamioiden ja kuunvalon kaupunki:
"Mikä siinä oli niin kaunista, sitä ei käsittänyt, rappio, aika, veteen lohkeilevat kultaupotukset. [-- --] Siellä Mesi riisuutuisi ja kastaisi varpaansa suolaveteen, sukeltaisi ja nousisi paljaana pintaan."
Mesin ja Hannan tarinan voi lukea vain maagissävytteisenä tarinana, sen kummemmin pohtimatta, mutta romaanissa avautuu myös polkuja erilaisille tulkinnoille. Jäin miettimään tarinan mehilässymboliikkaa, samoin kuin sitä, ovatko Hanna ja Mesi saman naisen eri puolia, vaihtoehtoisia todellisuuksia samalle naiselle. Mesi ja Hanna ovat toistensa peilejä; kumpikin saa toisen kysymään: entä jos minäkin...

Syntysanat on voimaannuttava kirja; vaikka sekä Mesillä että Hannalla on kipunsa ja kolhunsa, he selvityvät, löytävät oman tilan ja tavan olla. Mesi antaa Hannalle tarinan, Hanna Mesille sanat. Syntysanat toimivat.
"Ei unohdusta olekaan, kaikki tapahtunut oli tallella muistin pohjamudissa, kuplivan, liikahtelevan saven alla, ja jokin sukellus ja pohjakosketus oli saanut hänet tarttumaan Hannan kirjaan."
Syntysanoista on kirjoittanut myös Minna - ja nyt myös Katja.

12 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja parhaillaan kesken. Ensin lumoonnuin, sitten hieman ärsyynnyin ja nyt olen taas lumoutumassa. Voimakkaan kirjan merkkejä ilmassa!

    Kirjoitit tästä ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Katja, olen itse enemmän ns. realistisen proosan ystävä ja kuten kirjoitin, tarina hieman hämmensi. Ei mikään helposti lokeroitava kirja, ja sellainen, jonka lukee uudestaan ja tulkitsee ehkä toisella lukukerralla vähän eri tavalla...

    Mielenkiintoista lukea sitten sinun mietteesi - menen kohta lukemaan, mitä Minna kirjoitti, en uskaltanut lukea aamulla kun kirja oli vielä kesken. Ja kiitos Katja! :)

    VastaaPoista
  3. Yhdyn Katjan sanoihin ,mulla samat tunnelmat pidin-en pitänyt-nyt ahmin.Sinä kirjoitat ihanasti.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että sinäkin olet lukenut tätä nyt, Maria - meitä on monta :)

    VastaaPoista
  5. Odotan tämän lukemista innolla, mutta vähän jännittääkin; maagisuus on vaikeaa ja herkkää; pieleen mennessään kamalan noloa, mutta toisaalta onnistuessaan ihan parasta!

    Venhon runojen ihailijana voisin kyllä uskoa, että hän onnistuisi tässäkin.

    VastaaPoista
  6. Erja, minuakin jännitti Syntysanojen lukeminen ;). Hyvin sanottu maagisuudesta. Noin yleensä ottaen pidänkin ns. realistisista romaaneista, mutta jotkut "maagiset" ovatkin sitten helmiä.

    Kiva löytää muitakin Venhon runojen ystäviä :).

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkityksestä, Maria! Voi kun kirjoitit tästä kauniisti ja hyvin. Olen kanssasi niin samaa mieltä, tuosta voimaannuttamisestakin, että en voi kuin nyökytellä. Päädyimme samaan, että Hanna ja Mesi ovat kuin saman naisen eri puolia tai kohtaloita.

    Tuokin on totta, että kirjassa kohtaavat runollisuus ja ruumiillisuus ja että miehissäkin on omat tärkeät pisteensä.

    Ihailen tätä tekstiäsi, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Ilse, ja ole hyvä :). Ihana, että sinäkin tulkitsit Hannan ja Mesin "ikään kuin samaksi" - vähän arkailin tuon tulkinnan kirjoittamista, sillä tavallaan he ovat toki omia persooniaan. Mutta silti, niin vastakkaisia - toisella äitiys, toisella ura, oma (kirjailijan)kutsumus - ja nykyäänhän monilla naisilla on molemmat ;).

    Uusi profiiikuvasi on kaunis!

    VastaaPoista
  9. Minulla tämä on tulossa lukuun (joskus, huohkaisi hän lukemista odottavien kirjapinojen keskellä) ja olen nyt mielenkiinnolla vilkuillut läpi sinun, Minnan ja Katjan jutut. Hmmm, enpä tiedä. Mutta sittenhän sen näkee! Hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoititte kaikki, saattaa vain olla, ettei tyylilaji ole minun!

    VastaaPoista
  10. Karoliina, minunkin suosikkiromaanini ovat yleensä vähän toisenlaisia. Tämän halusin lukea, koska olen rakastanut Venhon runoja. Kielen ja merkitysten tasolla tämä antoikin paljon.

    Nyt luen taas jotain ihan erilaista, Vierasta kartanossa, tähän mennessä olen pitänyt kovasti.

    Mielenkiinnolla odotan, mitä sinä sanot Syntysanoista! Nuo kirjapinot tosiaankin, huoh!

    VastaaPoista
  11. Voi että, en voinut lukea tätä tekstiä kunnolla, luin Syntysanat viime viikolla ja pidin kirjasta valtavasti, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa omaa postaustani. Palaan tänne omani kirjoitettuani... :)

    VastaaPoista
  12. Sara, Syntysanat on kyllä juuri sellainen kirja, jonka haluaa tulkita ihan itse, ilman että toisten tulkinnat pääsevät sitä etukäteen värittämään. Odotan mielenkiinnolla postaustasi!

    VastaaPoista