Sivut

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kevään 2012 kirjasatoa

Kuva Flickr.

Olen mielenkiinnolla lukenut kirjabloggaajakollegoideni katsauksia kevään kirjauutuuksiin, mutta omaa koontiani en ollut vielä ehtinyt tehdä. Toisaalta on ihan hyvä, että teen oman kirjakatsaukseni vasta nyt, sillä olen saanut uusia lukuvinkkejä toisten bloggaajien tärppilistoista ja ennen kaikkea kirja-arvioista. Kirjakevät on pyörähtänyt täysillä käyntiin, mutta monet uutuudet ilmestyvät kuitenkin vasta maaliskuussa. Kirjailmassa on siis sekä iloa jo luetuista että kutkuttavaa odotusta!

Lista on täysin subjektiivinen; siksi saatan mainita joiltakin kustantamoilta vain esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka joku toinen varmasti löytäisi kiinnostavaa myös esimerkiksi romaanien puolelta. Kaikkia tässä mainitsemiani kirjoja en kevään aikana tietenkään ehdi lukea, sillä en halua lukea pelkästään uutuuksia, mutta suurimmasta osasta voi odottaa arviota. Osan kirjoista olen jo ehtinyt lukeakin, ja arvioni löytyy kirjan nimeä klikkaamalla. Olin marraskuussa kuuntelemassa Gummeruksen kevään kirjailijoiden haastatteluja ja kirjaesittelyjä ja kirjoitin Gummerus-tärpeistä tuolloin blogiini, joten en palaa em. kustantamon kirjatarjontaan tässä koosteessa.

Atena

Satu Grönroos: Lumen syli. Esikoisromaani

Avain (kustantomon nimeä klikkaamalla pääsee katalogiin)

Seija Vilén: Pohjan akka. Romaani
Katja Lahti ja Satu Rämö: Vuoden mutsi. Humoristinen äitiysopas
Susan Cain: Hiljaiset. Ujouden manifesti. Tietokirja

Bazar

Cecilia Samartin: Kaunis sydän. Romaani
Ann Rosman: Noitavasara. Dekkari

Gummerus

Ks. tämä postaus

Karisto

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita. Tietokirja
Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa. Nuortenromaani
Kirsti Ellilä: Majavakevät. Nuortenromaani
Kilbride &Tilley: Prinsessa Eveliinan ponit. Lasten kuvakirjoja.

Minerva

L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny. Romaani
Raili Mikkanen: Laulu punaisesta huoneesta. Romaani
Ruuska-Tuominen & Riipinen: Kielet kippuralle. Lasten loruaapinen



Otava

Joel Haahtela: Traumbach. Pienoisromaani
Carol Shields: Ruohonvihreää. Romaani

SKS

Leskelä-Kärki, Lahtinen & Vainio-Korhonen (toim.): Kirjeet historiantutkimuksen välineenä
L. Onerva: Nousukkaita. Novellikokoelma (luonnollisesti uusintapainos)

Siltala

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Romaani
Nina Banerjee-Louhija: Yhden päivän kuningatar. Muistelmateos


Teos

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen. Kirjailijan työpäiväkirja
Zacharias Topelius ja Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi. Kuvitettu lasten satuklassikko

Tammi

Johan Bargum: Syyspurjehdus. Pienoisromaani
Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Asiaproosa
Haruki Murakami: Norwegian Wood. Romaani
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton. Romaani
Torgny Lindgren: Muistoissa. Omaelämäkerrallinen proosa.

Wsoy

Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. Tietokirja
Amor Towles: Seuraelämän säännöt. Romaani
Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu. Elämäkerta

Edit: Tarkoitukseni oli linkittää kaikkien kustantamojen kevään katalogeihin, mutta kun selaimeni kaatui katalogien lataamisesta ja arki kutsuu, lisäilen linkit myöhemmin. Toivottavasti löysit tästä lukuvinkkejä!



14 kommenttia:

  1. Hei Maria, meillä on jotain samoja tärppejä, mitä haluaisin lukea, kun selailin luetteloita! Esimerkiksi Avaimelta ja Karistolta kiinnostaa melkein nuo kaikki samat. SKS:ltä huomasin myös tuon Kirjeet... mutta Onerva olikin mennyt ohi. Olen innostunut novelleista (kotimaisista) tällä hetkellä. Sitten tuo Adalmiinan helmi ehdottomasti pitää katsastaa :)

    VastaaPoista
  2. Sara, Karistolla onkin aivan upea nuortenkirjakevät! Tuon Onervan kirjan taisin bongata K-blogin Jennin tärppilistasta, kiva kun voin välittää vinkin taas eteenpäin :).

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava nähdä listallasi tuo SKS:n kirjeet ;)

    Itse aion hiihtolomalla hankkia ainakin tuon Mazzarellan kirjan ja ehkä tuon Murakamin.Ja onko Shieldsiltä tullut uusi romaani, tahtoo sen myös.

    VastaaPoista
  4. Jaana, totta kai ;). Kirjeet ja päiväkirjat ovat todella kiinnostavaa kulttuuriperintöä, harmi että meidän ajastamme samanlaista ei jää.

    Ruohonvihreää ilmestyy maaliskuussa, se on Shieldsin varhaisempaa tuotantoa ja ymmärtääkseni sisarteos viime vuonna ilmestyneelle Pikkuseikkoja-romaanille.

    VastaaPoista
  5. Kiva, kiinnostava lista! Osa oli tosiaan samoja kuin mulla, osa taas ihan erilaisia mutta kaikki minustakin kiinnostavia. Mikäs sen parempaa. :)

    Nyt kun SKS:sta tuli puhetta, niin kirjamyymälässä on nyt muuton takia KAIKKI alessa ja nettikaupassakin on ale. Lisätietoja SKS:n sivuilta! Yritän mainostaa tätä muille, niin että ostaisitte kaikki kirjat alta pois ennen kuin ehdin apajille. ;)

    VastaaPoista
  6. Jenni, tuo SKS:n ale olisi todella houkutteleva - harmi vain, että käyn keskustassa todella harvoin ja tuskin koskaan myymälän aukioloaikana. Tuolla nettikaupassa kävinkin jo kurkkimassa ;).

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea tällainen postaus vielä näin helmikuun puolivälissä. :) Minä olen nuuskinut uutuuskatalogit aika tarkasti läpi, mutta oli sinulla silti pari sellaista, joihin en ollut kiinnittänyt huomiota. Siis kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, Karoliina :). Varsinkin sellaisista katalogeista, jotka luen sähköisesti, jää aina jotain huomaamatta, siksi toisten listat ovat kivoja.

    VastaaPoista
  9. Joo, minä yleensä pyydänkin painetut katalogit, kun sähköisiä on niin hankala sihrustaa. :)

    VastaaPoista
  10. Niin kannattaisi minunkin tehdä (en ole
    muuten vieläkään linkittänyt niitä sähköisiä katalogeja tähän, mutta onneksi Google löytää...)

    VastaaPoista
  11. Minä tulen näistä toisten listoista aina levottomaksi. Pitää etsiä katalogit ja katsoa olenko merkannut tuon ja tuon, koska ei jaksa muistaa.

    On tässä samoja kuin minullakin, kun vaan ehtisi...

    Nyt juuri minusta tuntuu, että en ole Onervaa huomannutkaan. Yksi häntä koskeva vanhempi kirja odottaa lukemistaan ja blogiin pääsyä.

    VastaaPoista
  12. Pari samaa ollaan jo luettukin (Bargum ja Montgomery), Leena, ja varmaan sinäkin luet Shieldsin :). Kiinnostavaa lukea sitten Onerva-postauksesi, onkohan kyseessä Kortelaisen kirja?

    VastaaPoista
  13. Harvoin olen ostanut mitään, mutta kuluvana vuonna kiinnostaa SKS:n uusi kirjamyymälä.

    VastaaPoista
  14. Atronii, enpä edes tiennyt, että SKS:lla on (tulossa) uusi kirjamyymälä! Kiitos vinkistä :).

    VastaaPoista