Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Paras kertoa ettemme aluksi olleet todellinen kirjallinen piiri. Elizabethia, rouva Maugerya ja kenties Bookeria lukuun ottamatta useimmat meistä eivät olleet oikeastaan tarttuneet kirjoihin sitten kouluvuosien. Kun otimme kirjat rouva Maugeryn hyllystä, pelkäsimme että tärvelemme hienot opukset. Itselläni ei ollut tuolloin mitään intoa lukemiseen. Vasta keskitettyäni ajatukseni komendanttiin ja vankilaan sain itseni avaamaan kirjan kannen ja aloittamaan. 


Mary Ann Shafferin kirjoittama ja hänen sisarentyttärensä Annie Barrowsin viimeistelemä Kirjallinen piiri omenankuoripaistoksen ystäville (2010, alkuteoksesta The Guernsey Literary and Potato Piel Pie Society suomentanut Jaana Kapari-Jatta) on lämmin ja humoristinen kirjeromaani lukupiiristä, joka toimii saksalaisten miehittämällä Guernseyn kanaalisaarella toisen maailmansodan aikana. Kirjallinen piiri saa alkunsa verukkeena, kun salaisilta porsaspäivällisiltä palaava seurue joutuu perustelemaan saksalaisille sotilaille ulkonaliikkumiskiellon rikkomista. Joukko eri-ikäisiä ja -taustaisia, mutta ystävyydessä uskollisia saarelaisia alkaa kokoontua joka toinen viikko kertomaan toisille lukemastaan kirjasta ja keskustelemaan niistä. Jotkut eivät ole eläessään avanneet kirjaa ennen lukupiiriä, mutta kaikille lukeminen tuo lohtua. Piiriin ovat tervetulleita kaikki (paitsi ne, jotka lukevat nälkiintyneille piiriläisille ääneen reseptikirjaansa), mutta kaikki eivät katso sekalaista seurakuntaa suopeasti:

Niin kutsuttu kirjallinen piiri on kaiken kukkuraksi skandaali. Täällä Guernseyllä on aidosti sivistyneitä ja kulturelleja ihmisiä eivätkä he osallistu tähän hullutukseen (vaikka saisivat kutsun). Piiriin kuuluu vain kaksi kunniallista jäsentä: Eben Ramsey ja Amelia Maugery. Muut jäsenet: lumppuri, hairahtunut mielitautilääkäri joka ryyppää, änkyttävä sikopaimen, ylimyksenä esiintyvä lakeija ja Isola Pribby, noituuden harjoittaja, joka oman tunnustuksensa mukaan tislaa ja myy taikajuomia. He poimivat ajan myötä mukaan muutaman muun kaltaisensa, ja heidän "kirjalliset iltansa" voi vain kuvitella. 


Teidän ei pidä kirjoittaa näistä ihmisistä eikä heidän kirjoistaan - luoja ties mitä he katsovat sopivaksi lukea!

Näin kirjoittaa guernseylainen neiti Adelaide Addison lontoolaiselle kirjailijalle Juliet Ashtonille, joka on sattuman kautta alkanut kirjeenvaihtoon usean kirjallisuuspiiriläisen kanssa ja on suunnittelee lehtiartikkelin kirjoittamista Guerneyseyn kirjallisesta piiristä perunankuoripaistoksen ystäville. Suunnitelma muuttuu aikeeksi kirjoittaa kirja, ja Juliet matkustaa Guernseyhyn tapaamaan ystäviään. Kirja sijoittuu vuoteen 1946, kun monet perheet ovat sodan jälkeen yhdistyneet, mutta monet rakkaat ovat kuolleet taisteluissa tai pommituksia - ja toisten kohtalo, kuten saksalaisten vangitseman ystävällisen ja älykkään Elizabethin, on vielä epäselvä.

Romaani, jossa puhutaan kirjoista, on herkullinen lähtökohta - siksi kai näitä lukupiiriaiheisia romaaneja ilmestyy säännöllisin väliajoin. Kirja on juuri sitä, mitä hempeän vaalenvihreä kansi silkkinauhalla sidottuine kirjeineen antaa odottaakin. Sodan ja miehityksen kauhuista kerrotaan, mutta hyvin viitteellisesti. Shafferin kirjassa on jotain hyvin englantilaista ja vanhanaikaista: pieni kyläyhteisö, jonka jäsenet juoruavat toisistaan hyväntahtoisesti tai vähemmän hyväntahtoisesti, huolehtivat toisistaan ja nauravat selän takana niille yhteisön pakollisille jäsenille, kärttyisille moraalinvartijoille. Tarinoivassa tyylissä ja henkilögalleriassa on jotain samaa kuin Linnanneidon lokikirjassa.

Ainoa mikä minua tämän hyvänmielen kirjan lukemisessa häiritsi, oli kirjeromaanin muoto, joka ei täysin toiminut. En jaksa edes laskea, kuinka moni kirjan henkilöistä osallistui kirjeenvaihtoon, mutta kirjeen kirjoittajia ja vastaanottajia oli paljon. Jos kaikissa kirjeissä olisi edes ollut kirjan keskushenkilö Juliet joko lähettäjänä tai vastaanottajana, olisi ollut helpompi pysyä kärryillä. Kaiken lisäksi kirjoittajaäänet eivät erottuneet toisistaan juuri lainkaan - välillä piti pysähtyä muistelemaan, lukiko lontoolaisen naiskirjailijan vai yhden kirjan eläissään lukeneen saarelaismiehen kirjettä. Varsinaisen pääjuonen (kirjallinen piiri ja saarelaisten ja Julietin ystävyys) lisäksi kirjassa on useita sivuojuonia, joita toisissa kirjessä käsitellään. Monet näistä sivujuonista ovat kokonaisuuden kannatalta tarpeettomia ja tekivät lukemisesta aluksi turhan raskasta, kun yritin hahmottaa, kuka on kuka.

Lukukokemus parani kirjan edetessä, kun henkilöt tulivat tutuiksi ja mielenkiintoisemmat juonet ja henkilöiden väliset suhteet alkoivat hahmottua. Kirjan alku oli kuin perunankuoripaistoksen rapeankuiva pinta, jonka jauhettuaan pääsee nauttimaan lempeänpehmeästä täytteestä. Mikään huikaseva makuelämys  kirja ei ole, mutta oikein maittava kirjallinen välipala.

Perunankuoripaistoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Naakku, Satu,  Sanna, Penjami, Leena Lumi, Jenni, Joana, Laura, Lumiomena ja anni.m