Herman Koch: Illallinen
Hollanninkielinen alkuteos Het diner, suom. Sanna van Leeuwen.
Siltala 2012, 340 sivua.
Hetkeen emme sanoneet mitään. Katsahdimme vain toisiimme silloin tällöin. Kuin mies ja vaimo. Kuin kaksi osaa onnellisesta perheestä, ajattelin. Tietysti asioita oli tapahtunut, mutta viime aikoina olin verrannut niitä yhä useammin haaksirikkoon. Onnellinen perhe ei selviä haaksirikosta hengissä. En halua sanoa, että sen jälkeen perhe voi tulla vain onnellisemmaksi, mutta onnettomammaksi se ei ainakaan tule.
Neljä ihmistä - kertoja Paul Lohman, hänen vaimonsa Claire ja Alankomaiden seuraavaksi pääministeriksi pyrkivä veljensä Serge ja tämän vaimo Babette - ovat kokoontuneet ravintolaan keskustelemaan. Molempien pariskuntien teini-ikäiset pojat, serkukset, ovat tehneet kauhean rikoksen. Illallisen edetessä lukijalle paljastuu, että poikien teko on vasta alkua, tai oikeastaan yksi rengas ketjussa väkivallantekoja. Jonkinnäköinen syyn ja seurauksen lakikin piirtyy näkyviin, kun historia toistaa itseään useaankin otteeseen tavalla tai toisella.
Ennakko-oletukseni kirjan suhteen eivät aivan pitäneet paikkaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Ennakkoluulot ovat myös yksi kirjan teemoista. Kertoja puhuu paljon siitä, miten näemme muut ihmiset: miten katsomme kuuluisaa poliitikkoa, Burkina Fasosta adoptoitua poikaa, työstään hyllytettyä historianopettajaa, asunnotonta, naista, jota rakastetaan. Entä mitä odotamme romaanin kertojalta, häneltä, joka johdattaa meidät kirjailijan kattamaan illallispöytään? Pidin siitä, kuinka käsitykseni kirjan henkilöistä muuttuivat aperitiivin ja juomarahan välissä, joskus moneenkin kertaan.
Olin kuvitellut Illallisen hieman Lionel Shriverin Poikani Kevinin tyyliseksi tarinaksi siitä, kuinka aivan tavallistakin perhettä voi kohdata tragedia tai kuinka vaikeaa on kohdata oman lapsen pahuus. Kochin kirjassa pahuudelle löytyy kuitenkin eräänlainen "syy", joskin mielestäni epäuskottavan epämääräisesti kuvattuna. Toistuvat väkivaltakuvaukset turruttivat enkä juuri päässyt tuntemaan empatiaa henkilöitä kohtaan. Ehkä ei ollut tarkoituskaan, koska romaania on kuulemma* luettu jossakin myös mustana komediana tai satiirina. Itse en kyllä osannut asettua sellaiselle taajuudelle, että Illallisessa olisi ollut jotakin hauskaa, vaikka ilman väkivallan kontekstia olisin saattanut hykerrellä veljesten väliselle kuittailulle.
Illallista voi makunsa mukaaan lukea perhetrillerinä, yhteiskunnallina romaanina (vaikka sitten satiirisena sellaisena) tai nauttia kirjan taitavasta, hyytävästi auki kiertyvästä rakenteesta ja muutamista kerronnan osatekijöistä, joista tulee mieleen muun muassa eräs Agatha Christien klassikkodekkari.
Illallista on nauttinut jo niin moni bloggaaja, että en millään pysty linkittämään kaikkia, mutta kurkatkaa vaikkapa Norkun, Mari A.:n, *Karoliinan, Katjan, Arjan, Helmi-Maarian, Tuulian, Amman, Susan ja Erjan ja Leena Lumin arviot kirjasta.
Maria, hyvin oudosti ja avioliittoromaaneista innsotuneena, koin tämän myös psykoligisena avioliittotrillerinä. Tosin sanon heti, että tämä ylittää trillerin rajat. Illallisesta löytyy yhtä monta tasoa kuin oli menussa tarjolla. Tämä on peiliheijastusta, jossa lukijakin hämmästellen katsoo, kuka on todellakin kuka ja mitä. Mikä on totta ja mikä peilien kuisketta. R. luki tämän myös ja meillä keskusteltiin tästä yhtä runsaasti kuin Jonnekin pois ja Kaksoisvirhe. Minä niiiin hirveästi pidän tästä kirjasta, joka paljastaa, mitä me ihmiset pohjimmiltamme olemme. Uskotko jos sanon, että tunnen pariskunnan kuin Lohmannit! He eivät itse tajua siinä mitään outoa...Vain murha puuttuu, mutta kaikkea muuta on jo saatu kokea ja kuulla. Ja rahalla on taivaallinen valta. Minusta Lohmannin pariskunnan kemiassa oli kyllä jotakin, mikä ei vielä ole ihan auki minulle...
VastaaPoistaLeena, ilman muuta tämä oli avioliitosta myös. (Oletan sinun tarkoittavan Lohmaneilla tässä kommentissa ennen muuta Paulia ja Clairea.) Minun lukukokemuksessani tuo avioliittoteema peittyi paljolti veljes- ja ennen kaikkea isä-poika -suhteen alle, mutta kyllähän tässä oli koko kolmiosta kyse. Ja nyt kun otit puheeksi, niin, näen nyt selvemmin Paulin motiivin sille litä hän sanoo vaimolleen sivulla 319...
PoistaHuh, onneksi kuvat ja tekstit löytyivät!
PS. Sorry kaikki kirjoitusvirheet. On ollut rankka päivä. Onnistuin kadottamaan noin 5000 valokuvaa ja 500 tekstiä. Nyt vähän aikaa sitten R. löysi ne ja sen jälkeen minulle tuli syvä, syvä uupumus. Piti lähteä kettua kuvaamaan, mutta en taida enää jaksaa...
VastaaPoistaSinun tekstisi pohjalta kiinnostuin tästä nyt heti enemmän, olen jo odotellut tästä jossain vaiheessa tulevaa kiinnostavaa ja hyvää lukukokemusta, nyt on erilainen fiilis, hyvällä tavalla, jotenkin ennakkoluulottomampi.
VastaaPoistaps. Ajattelin lukea syyskuussa nämä Ota riski ja rakastu kirjaan, mitä mieltä haastajana olet, luenko Runotytön tai Annan (jotka olen aikoja sitten lukenut) vai kokeilenko jotain muuta Montgomeryltä (esim. Sinistä linnaa en ole lukenut)? Palaan kyllä mielelläni Annan tai Runotytön luokse. :)
Linnea, kiva kuulla, jos kiinnostuit enemmän - minulle oli yllätys, että tämä oli satiiri, sillä en ollut spoilaantumisen pelossa tohtinut kauheasti lukea arvioita etukäteen.
PoistaOletko lukenut kaikki Annat ja Runotytöt? Tavallaan olisi hauska, jos lukisit Anna opettajana, joka ei tosin ole parasta Montgomerya mutta jotenkin sopisi syksyn tunnelmiin :). Saat kuitenkin vapaat kädet valintaan ;).