Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä
Tammi 2012, 272 sivua.

Tästä eteenpäin valitsisin toisin. Keskittyisin vain asioihin, joihin voisin vaikuttaa, hyväksyisin todellisuuden ja lakkaisin ajelehtimasta. Kuten Kela, molemmat graduohjaajani ja äiti mielellään muistutttivat, elämässäni oli riittävästi keskeneräisiä asioita ilman itse aiheutettuja kriisejä.

Pauliina Vanhatalon alter egon, Veera Vaahteran, esikoisromaanissa Onnellisesti eksyksissä 28-vuotiaan Emman pitäisi alkaa "aikuiseksi" - siis valmistua, mennä töihin, hankkia oma koti solukämpän tilalle. Nämä kaikki vaatimukset saavat Emman taantumaan ihan lapsen tasolle: heikoimpina hetkinään hän antaa äidin asua luonaan viikon, pestä pyykkinsä ja paistaa Emmalle mahan täydeltä lettuja, tai muuttaa hetkeksi takaisin lapsuudenkotiinsa, missä äiti kuorii jopa appelsiinin ja isä antaa rahat uusiin välikausisaappaisiin. Järkevää ajankäyttöä häiritsee Emman taipumus ihastua itsekeskeisiin miekkosiin ja uppoutua heidän ongelmiinsa. Jotta edes yksi elämänalue saataisiin järjestykseen, Emman järjestelmällinen ystävä Sanni laatii Emmalle graduaikataulun. Uhkasakkona on rakkaan Nopsa-pyörän menetys.

Nettisivullaan Vanhatalo kertoo Veera Vaahteran kirjoittavansa "komedialliallisia lemmentarinoita Jane Austenin ja Hilja Valtosen jalanjäljissä". Siinä missä Austenin ja Valtosen kirjoissa on yleensä alusta asti selvää, kuka on sankarittarelle "se oikea", Vaahtera tarjoaa lukijalle hieman hupia sen arvailussa, kenen kanssa Emma päätyy yhteen, tai päätyykö kenenkään kanssa. Ihan nikottelematta en osannut niellä loppuratkaisua, mutta viihteessä monimutkaisetkin ihmissuhdekuviot on lupa oikoa suoriksi.

Olen vähän haeskellut sopivia "välipalakirjoja", sillä en paria poikkeusta lukuunottamatta ole tykännyt chick litistä enkä lämpene historialliselle viihteellekään. Tykkäsin Vanhatalon romaanista Gallup (ja lukupinossa odottaa kevään uutuuskirja Korvaamaton), joten uskalsin kokeilla myös Vaahteran tuotantoa. Alku oli makuuni hieman liian höttöistä enkä pystynyt samastumaan raha-asiansa sotkevaan ja toivottomissa taiteilijarentuissa roikkuvaan Emmaan, mutta tarina ja hahmot alkoivat pikku hiljaa syventyä ja jopa hieman vakavoitua, hyvällä tavalla. Mihinkään syviin vesiin ei romanttisessa viihderomaanissa tietenkään sukellettu, mutta kirjassa pohdittiin sympaattisesti oman paikan löytämistä, haaveiden toteuttamista ja toisaalta tyytymistä siihen elämään, jonka on valinnut.

Romaanissa on mielestäni sopivassa suhteessa romantiikkaa, graduangstia ja yleistä elämänpohdintaa. Hieman jäin kummastelemaan, mikä fuktio Emman työnantajalla, kustantaja Hoikkalalla ja hänen "ihmeellisellä vaimollaan Jaanalla" oli tarinassa - odotin viimeiseen asti, että hahmon merkitys olisi motivoitu jotenki muuten, kuin että se toi täytettä tarinaan.

Pääosin pidin kerronnasta, vaikka komediallisen romaanin minäkertoja saattaa käydä rasittavaksi omassa nokkeluudessaan. Muutamat kuvaavat ilmaukset saivat minut rypistämään kulmiani, kuten "Kerrostalomme porraskäytävässä odotti yllätys äidikseni lihallistuneena". Hupaisa yksityiskohta oli sekin, että sinkkutyttö käytti paljon äitiyteen, synnytykseen ja vauvoihin liittyviä vertauksia (mm. komea graduohjaaja "vaikutti mieheltä, joka oli työntynyt kohdusta maailmaan täydellisen hyvin muotoutuneena niin, ettei edes synnytyskanavan puristus ollut kyennyt turmelemaan piirteiden harmoniaa", mutta kenties se kertoo vain Emman alitajuisesta vauvakuumeesta?

Tärkeimmät "hömpän palikat" ovat Onnellisesti eksyksissä kohdallaan: tarina etenee jouhevasti, kutkuttaa välillä nauruhermoja ja jättää hyvän mielen. Plussaa rapsahtaa vielä muotoseikoista, puolipehmeät kannet ovat paitsi kovia kansia ekologisemmat, myös miellyttävämmät käsitellä, ja kansiliepeitä voi käyttää kirjanmerkkeinä (paitsi jos ne on kirjastossa liimattu kontaktimuovilla kansiin kiinni).

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Tuulia, Kirsi, Raitasukka, Vauhko sekä Mari A., jonka postauksesta löytyy vinkkilista muistakin vähän kepeämmistä romaaneista.