Sivut

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nina Banerjee-Louhija: Yhden päivän kuningatar


Nina Banerjee-Louhija: Yhden päivän kuningatar
Valokuvia, muistoja, totta ja tarua Marietta Banerjeen elämästä.
Siltala 2012, 396 sivua.

Mariettan melankolisin elämänrealiteetti on yksinäisyyden musta aukko, menetetty lapsuus minun. 


Kun tytär kirjoittaa äitinsä tarinaa, hän kirjoittaa väistämättä myös omaa tarinaansa. Kirjailija Nina Banerjee-Louhijan elämäkerta äidistään Marietta Banerjeesta on kiehtova kuvaus 1930-luvun Lontoosta, jossa Banerjee-Louhijan vanhemmat kohtasivat, toisen maailmansodan aikaisesta Intiasta, jossa kirjailija itse vietti kuusi ensimmäistä elinvuottaan, kulttuurisokista, jonka aiheutti muutto sodanjälkeiseen Suomeen - mutta myös kipeä tarina kahdesta naisesta, joista kumpikin koki jääneensä vaille äidinrakkautta: Marietta siksi, että hänen äitinsä sairasteli ja kuoli hänen ollessaan lapsi, ja Nina siksi, että äiti pysyi aina etäisenä.

Yhden päivän kuningatar käynnistyy hitaasti, joskin valaisevasti, kuvauksella Banerjee-Louhijan ja hänen äitinsä keskusteluista Mariettan syntymäpäiväjuhlien alla. Äiti, joka on tuskin koskaan kuunnellut tytärtään, tuntuu yhtäkkiä lukevan tämän ajatuksia, erityisesti niitä vastahankaisia. Elämäkerta on äidin ja tyttären yhteinen projekti, jonka aineistona ovat olleet muun muassa Marietta Banerjeen päiväkirjat. Marietta harmittelee, ettei itse saanut tarinaansa kirjoitettua, ja kirjailijatyttärellä on teoria, miksi:

Mutta ennen kuin jotain voi kirjoittaa ulos itsestään, sisintä kaihertavia unelmia ja tuskallisia kokemuksia täytyy myllätä perinpohjaisesti, ydinrakenteita myöten. 

Elämäkertaa elävöittävät lukuisat valokuvat Mariettasta, hänen sukulaisistaan ja kasvattivanhemmistaan sekä ensimmäisen aviomiehen, Banerjee-Louhijan isän, intialaisista sukulaisista. Mausteena on lisäksi suvun vanhoja kirjeitä ja Mariettasta vuosien varrella tehtyjä lehtihaastatteluja.

Yhden päivän kuningatar palautti mieleeni Karin Ehrnroothin viime syksynä ilmestyneen omaelämäkerrallisen romaanin Vinoon varttunut tyttö (Gummerus). Tyyliltään kirjat ovat erilaisia, mutta niiden tematiikassa on paljon samaa. Karin Ehrnrooth kuvaa äitiään "mehiläiskuningattareksi" joka, jos tunsi rakkautta tytärtään kohtaan, ei ainakaan osoittanut sitä. Nina Banerjee-Louhijan äiti puolestaan valittaa tyttärelleen, että "Minulla ei ole ollut ketään, ei äitiä tai isää, ei veljiä eikä sisaria, ei tätejä eikä setiä, ei minkäänlaista perhettä, olen aina ollut yksin, ihan yksin, kukaan ei voi kertoa minusta mitään, kukaan ei tunne minua."

Kuitenkin, vaikka Marietta Banerjeen tapa kohdella perhettään on ollut "hajoita ja hallitse", tytär suhtautuu häneen lämmöllä ja ymmärryksellä. Tekstin läpi tihkuu suru paitsi kompleksisesta äiti-tytär -suhteesta, myös siitä, että äiti ei ole löytänyt yhteyttä sisimpäänsä ja korvaa elämänsä tyhjiötä loputtomalla materian haalimisella ja säilyttämisellä. Erityisen koskettava on kirjan viimeinen luku, joka kuvaa Mariettan "yhtä päivää kuningattarena", hänen 90-vuotispäiviään hotelli Tammerissa sukulaisten ympäröimänä. Tähänkin kuvaukseen hiipii sana jos - sellaisia hyviä hetkiä olisi voinut olla enemmän.

Marietta on ehtinyt elää monta elämää. Mutta onko hän elänyt niissä, ollut läsnä, surun ja onnen kaikennielevillä ehdoilla, surun jolla ei ole loppua, onnen jolla on?

Jäin kaipaamaan laajaan teokseen sisällysluetteloa, joka olisi helpottanut teoksen selaamista lukemisen aikana ja sen jälkeen, kenties myös henkilöluetteloa tai -hakemistoa. Banerjee-Louhijan kirjoitustyylistä ja elämänviisaudesta vakuutuin niin, että haluan ehdottomasti tutustua hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa.

8 kommenttia:

  1. Luin kampaajalla Nina Banerjee-Louhijan haastattelua tämän aiheen tiimoilta ja heti tuli mieleen mehiläiskuningatar Ehrnrooth sekä yksi henkilö, jonka olen tuntenut livesti ja kuuluu samaan sarjaan. Lehti oli Eeva ja kyllä Nina siinä tykitti ihan suoraan ja aiheesta. Adjektiivit joita hän sanoi äidistään olivat takuulla koetun kärsimyksen alleviivaamat.

    Mietin usein sitä, mistä nämä mehiläiskuningattaret tulevat...mikä on heidän kasvualustansa.´

    Toivon niin kovasti, että tämän kirjan kirjoittaminen auttoi Ninaa. Kirjoittaminen usein auttaa.

    VastaaPoista
  2. Leena, mukava kuulla, että jollekin toisellekin on tullut Ehrnroothin äiti mieleen Banerjee-Louhijan äidistä! Täytyypä etsiä käsiini tuo Eevan juttu. Tämän kirjan sävy (äiti-tytär -suhteesta puhuttaessa) on surullinen, muttei kuitenkaan katkera.

    Marietta Banerjeella oli itsellään kokemus äidin varhaisesta menettämisestä ja yksinäisestä lapsuudesta, sillä on varmasti ollut vaikutusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä postistasi maria!

    VastaaPoista
  4. Olen myös lukenut mainittujen kirjailijoiden haastatteluja. Nyt haluan myös lukea kirjat. Todella tärkeä teema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, minustakin on hyvä, että tällaisesta kipeästäkin aiheesta kirjoitetaan. Suosittelen tosiaan sekä Ehrnroothin että Banerjee-Louhijan kirjaa, molemmat ovat taitavia kertojia.

      Poista
  5. Tämä kirja ehdottomasti lukulistalle! Banerjee-Louhijan kirjoista suosittelen ehdottomasti Merenjakajaa ja äiti-tytär-suhteisiin pureutuvaa valonkantajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos kirjavinkeistä! Täytyypä etsiä nuo teokset kirjastosta :)

      Poista