Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi.

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi.
Alkuteos Før jeg brenner ned. Suom. Päivi Kivelä.
Wsoy 2012, Aikamme kertojia -sarja. 306 sivua.


Ilma on kirkkaampaa, kirpeämpää. Vain kolme astetta. Linnut vaikuttavat hämmentyneiltä ja lentelevät taivaalla ympäriinsä aivan kuin eivät tietäisi missä on etelä ja missä on pohjoinen. Järven vesi on mustaa ja kiiltävää kuin öljy. Lähimmät talot peilautuvat vedestä lähes täydellisinä. Toisinaan toivon, etten olisi koskaan muuttanut täältä pois. Etten olisi koskaan lähtenyt Osloon, etten olisi alkanut opiskella ja kirjoittaa. Minun olisi pitänyt jäädä tänne, juuri tänne, keskelle levollista maisemaa, rauhallisia metsiä ja välkkyviä järviä ja lampia, keskelle valkoisia taloja ja punaisia latoja, ja kesällä verkkaisina laiduntavia lehmiä. Minun ei olisi koskaan pitänyt jättää tätä kaikkea, mihin olen sisimmässäni niin syvästi kiintynyt. Minun olisi pitänyt jäädä tänne ja elää toinen elämä.


Omaelämäkerrallisen romaanin kertoja, kirjailija Gaute Heivoll on palannut etelänorjalaiseen kotikyläänsä parinkymmenen vuoden jälkeen. Hänellä on vahva tunne, että hänen täytyy kirjoittaa kylää neljäkymmentä vuotta aiemmin piinanneista tuhopoltoista, joihin syyllistyi oman kylän poika. Gaute itse oli tuolloin vastasyntynyt vauva, joka nukkui onnnellisen tietämättömänä vaunuissaan tai autossa vanhempiensa ihmetellessä ja kauhistellessa tuhoja palopaikoilla. Pohtiessaan omaa identiteettiään ja tietään kirjailijaksi Gaute peilaa myös tuhopolttajan tarinaa. 


Romaani kulkee pääosin kolmessa aikatasossa: vuoden 1978 keväässä, jossa tuhopolttajasta kerrotaan kolmannessa persoonassa, sekä vuosissa 1998 ja 2009, jotka ovat Gauten minäkerrontaa ja keskittyvät hänen perheensä vaiheisiin ja kipeään tiehen kirjailijaksi. Lisäksi tarinaan kietoutuu tapahtumia Gauten isän ja isovanhempien nuoruudesta, ja tuhopolttajan ja Gauten tarinoiden lisäksi kerrotaan myös kolmannen nuoren miehen - vanhempiensa ainokainen hänkin - kohtalosta. 


Etten palaisi tuhkaksi on nuorten miesten kasvutarina ja tarina isistä ja pojista, mutta se on myös äidin tarina, joka tuo jossain määrin mieleen Lionel Shriverin Poikani Kevin -romaanin. Kun räjähdys on tapahtunut, ei äiti voi tehdä muuta kuin kiertää keräämässä palasia esiliinaansa. 


Ainakaan minulle romaani ei tarjonnut vastausta siihen, miksi lahjakkaasta ja rakastetusta nuoresta miehestä tulee tuhopolttaja. Voiko sellaiseen ollakaan vastausta? Juuri se, että Heivoll ei etsi syyllisiä tai selityksiä, tekee kirjasta vaikuttavan, koskettavan ja toden romaanin. Lukukokemuksen syvyyttä lisäsi Heivollin kaunis kieli, jonka suomentamisessa Päivi Kivelä on onnistunut hyvin. 


Etten palaisi tuhkaksi on hyvin intensiivinen kirja. Sitä voi lukea kuin psykologista trilleriä, vaikka syyllinen tuhopolttoihin paljastuukin lukijalle jo ensi sivuilla. Jännitys tihenee, kun tuhopolttojen sarja raaistuu syrjäisten latojen polttamisesta vanhusten asuttomien talojen murhapoltoiksi, ja kukaan kyläläisistä ei enää uskalla nukkua öitään rauhassa. 


Gauten kertomus siitä, kuinka hän kesken menestyvien oikeustieteen opintojensa ymmärsi haluavansa kirjoittaa - ja aloitti kirjoittamalla lottokuponkien kääntöpuolelle yksinäisillä yhteysalusmatkoilla sanottuaan juuri jäähyväiset kuolevalle isälleen - on kiinnostava ja romaania rauhoittava vastapari tuhopolttajan bensiininkatkuiselle tarinalle. Gauten kirjailijantien alkutaipaletta kuvaavat jaksot olisivat tosin varmaan avautuneet paremmin, ellei kyseessä olisi ollut ensimmäinen kirjailijalta lukemani (ja suomennettu) romaani. Kotimaassaan Norjassa Gaute Heivoll on tunnettu ja tunnustettu kirjailija, jonka neljäs romaani Etten palaisi tuhkaksi herätti paljon huomiota ja voitti Norjan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Brageprisenin.


Kirjan ovat lukeneet myös ainakin anni.M, Leena Lumi, Katja, Karoliina, Minna, Kirjakirppu


Kertomus jatkuu -blogin Reeta keskustelee romaanista Ylen Kirjakerhossa - ohjelman voi kuunnella vielä parin kuukauden ajan täältä.