Tammi 2012. 318 sivua.
Eräänä iltana Kimmo ei vain tullut sänkyyn. Ellen oli jo lähes unessa kun kuuli miehen hakevan varavuoteen varastosta ja virittävän sen olohuoneeseen. Osa hänestä halusi nousta peiton alta ja mennä pyytämään miehen takaisin. Mutta toinen osa, paljon voimakkaampi, ei halunnut tehdä mitään. Se käänsi kylkeä ja kaivautui syvemmälle peitteisiin. Ja oli helpottunut.
Nukkuiko hän huonosti? Levottomasti? Hapuiliko toista kädellään aamuyön tunteina? Ei. Hän nukkui kuin muulloinkin, mutta aamulla herätessään hän muisti. Ja tieto musersi hänet: loppu oli alkanut, liuku alas, syöksykierre, eikä sitä voinut enää mikään mahti maailmassa hidastaa saati pysäyttää.
Annamari Marttisen viides romaani Ero kertoo kipeän tarinan avioerosta, joka rikkoo kaksi vuosikymmentä kestäneen liiton ja kolmilapsisen perheen. Yhdessä rakennettu omakotitalo laitetaan myyntiin, sormukset myydään romukullaksi ja jos vahingossa osutaan samaa aikaa uimarannalle, toisena tullut levittää vilttinsä mahdollisimman kauas ensin tulleesta. Eron jälkeen ei enää leikitä perhettä.
Kirjan näkökulma on ennen muuta nelikymppisen Ellenin, mutta hänen kauttaan eroa käsitellään jonkin verran myös lasten näkökulmasta - lasten, joista kaksi on jo aikuistumassa mutta nuorin vielä alakoululainen. Kerronnassa sekoittuvat nykyhetki, takaumat, Ellenin unet ja kuvitelmat. Pahinta erossa Ellenille on syyllisyys, jota hän tuntee lastensa takia, mutta kirjassa käsitellään myös vihaa entistä puolisoa kohtaan ja Ellenin epätoivoista halua vielä rakastaa ja olla rakastettu.
Ihastuin viime kesänä Annamari Marttisen tapaan kuvata arkea, ihmissuhteita ja naisen kokemuksia romaanissa Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä. Samaa tarkkanäköisyyttä ja kaunistelemattomuutta on myös Ero-romaanissa, ja Marttinen piirtää osuvaa kuvaa eron herättämistä tunteista ja niistä kaikista tavoista, joilla se vaikuttaa arkeen. Marttisen teksti on sujuvaa ja helppolukuista, mutta ajatuksia herättävää. Monet huomiot ovat niin teräviä, että ne tekisi mieli alleviivata.
Tämän tutumpaa ja omempaa minulle ei koskaan enää tule, Ellen tiesi. Koskaan enää en ole kenenkään kanssa yhdessä yli kahtakymmentä vuotta, saa hänen kanssaan kolmea lasta. Kukaan mies ei enää koskaan näe minua ammollaan synnytyssängyllä, ammollaan ja aivan auki ja riekaleina, ei haista maitoani ja vertani. Ja silti tule kiinni minuun.
Muita "avioeroromaaneja":
Laura Honkasalo: Eropaperit
Piia Posti: Talven jälkeen valo
Pauliina Vanhatalo: Galluppi
Erosta ovat kirjoittaneet myös Mari A., Leena Lumi, Kirsi ja Susa.
Minäkin luin tämän ja pidin siitä samoista syistä kuin sinä. Marttisen kirjoitustapa on jännä siinä, että se on helppolukuista ja pinnalta katsoen arkista. Samalla onnistuu viiltämään hetkittäin todella syvälle. Hui että tuota viimeistä lainaustakin, niin osuva...
VastaaPoistaMarikka, tätä oli tosiaan nautittaavaa ja viihdyttävää lukea, ja samalla sai niin paljon enemmän kuin jostain hömppäromaanista! Tuo viimeisin lainaus; olen usein ajatellut tuota omalta kohdaltani - en voisi ikinä erota ihmisestä, jonka kanssa olen kokenut sen kaiken.
PoistaMinä olen jo jonkin aikaa ollut varovaisen kiinnostunut Marttisesta, mutta hieman pelännyt (!) tuota helppolukuisuutta. Tarkkanäköisyys taas tietenkin viehättää. Ehkä siis joskus.
VastaaPoistaKatja, kyllä sinun pitää kokeilla ;). Luulen, että kahden lukemani lisäksi voisin tykätä Mistä kevät alkaa -romaanista; kahdessa muussa lukemattomassa on sentyyppinen aihe, etten ihan heti lämpene.
VastaaPoistaMarttinen on minulle ennestään outo, mutta tuo lopussa oleva lainaus pysäytti. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Maria, yhdessä koettu synnytys (ja toinenkin, kuten meillä) on niin raadollinen, herkkä ja intiimi kokemus, että se hitsaa uskomattomalla tavalla yhteen <3
VastaaPoistaVillasukka, kannattaa kokeilla vaikka tuota Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä jonain hetkenä, jos kaipaa vähän sellaista "aivot narikkaan mut ei ihan kuitenkaan" -luettavaa :). Ko. kirjassa on hienosti kuvattu nuoren perheen elämää: millaista on kun tulee ensimmäinen lapsi, ja sitten toinen - kitkerämpänä mausteena sitten uskottomuutta ym.
PoistaNiinpä - lapsen syntymä ja hänestä yhdessä huolehtiminen on kyllä paras liima!
Minulta on vielä tämä ja joku toinenkin Marttinen lukematta. Voi että olen nauttinut näistä.
VastaaPoistaRoz, mitä kaikkea olet lukenut Marttiselta? Ihan totta, nämä ovat nautittavaa luettavaa!
VastaaPoistaOlen näköjään vähän myöhässä täällä vastausteni kanssa =). Olen lukenut Marttisen Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä ja Mistä kevät alkaa sekä Kuu huoneessa. Nuo kolme kirjaa
PoistaHei, Marttinen on mulle uusi tuttavuus. Pitääpä laittaa korvan taakse! Huomasin muuten juuri, että viime aikoina on tullut luettua etenkin naiskirjailijoiden teoksia. Vaikuttaakohan tässä jokin alitajuinen piiloasenne, että nainen naista ymmärtää esim. juuri tässäkin vaikeassa aiheessa. No, eipä passaa liikaa yleistää, kuvaahan esim. Eve Hietamies uskottavasti miespäähenkilön ajatuksenjuoksua Tarhapäivässään. Tai no, enpä ole mies sitä arvioimaan.
VastaaPoistaKirjanainen, kannattaa tutustua Marttisen kirjoihin! Olen lukenut Hietaminehen Yösyötön osittain, ja kyllä kirjailija mielestäni onnistuu kuvaamaan miespäähenkilöä uskottavasti. Pauliina Vanhatalon Gallup, jonka mainitsen tässä postauksessa yhtenä suomalaisena "avioeroromaanina", on muuten myös kirjoitettu miesnäkökulmasta, ainakin osittain (nyt en enää muista, oliko tapahtumia kerrottu myös vaimon näkökulmasta, mutta miehen näkökulma jäi ainakin mieleen).
PoistaMinä taidan olla lukenut Marttiselta kaikki paitsi en Vejensä vartijaa. Paras on ehdottomasti ollut Mistä kevät alkaa. Siinä on kolahtava esimerkki siitä, millaiseksi kukaan meistä ei saisi ikinä tulla.
VastaaPoistaEro taitaa olla sitten kakkosena, mutta Kuu huoneessa on ollut monelle myös kirja, johon on helppo samaistua.
Leena, suunnittelen lukevani Mistä kevät alkaa tänä keväänä :).
Poista