Carol Shields: Ruohonvihreää

Carol Shields: Ruohonvihreää
The Box Garden (1977). Suom. Hanna Tarkka.
Otava 2012, Otavan kirjasto 233. Sivuja 261.

Myöhemmin, kun istutukset oli tehty, hän meni sisälle. Hän istui äidin kanssa keittiönpöydän ääressä, ja he juttelivat ja joivat kahvia, Louis sekoitteli omaansa sokeria ja äiti siemaili omaansa jäykästi, kiusaantuneesti, peräänantamattomasti. Kun katselin heitä siinä istumassa, mielessäni välähti kuva siitä, millaista heidän yhteinen elämänsä tulisi olemaan. Se olisi täsmälleen tuollaista, siinä ei olisi mitään mystistä, se koostuisi juuri tuollaisista kohtauksista. 

Ruohonvihreää on rakastetun kanadalaiskertoja Carol Shieldsin (1935-2003) varhaistuotantoa, eräänlainen sisarteos esikoisromaanille Pikkuseikkoja (Otava 2011, alkuteos Small Ceremonies 1976). Kanadassa nämä kaksi romaania ilmestyivätkin myöhemmin myös yhtenä niteenä nimellä Duet. Romaaneja yhdistää toisiinsa se, että niiden päähenkilöt ovat sisaruksia. Shields julkaisi kaksi muutakin perhesuhteiden kautta toisiinsa linkittyvää romaania, Happenstance ja A Fairly Conventional Woman, joista ensiksimainitun näkökulma on aviomiehen ja jälkimmäisessä vaimon. Suomeksi romaanit ilmestyivät yhtenä niteenä Sattumankauppaa.

Shieldsin kahden ensimmäisen romaanin päähenkilöt viettävät hyvinkin erilaista elämää, vaikka molempia yhdistää kirjailijan ammatti. Pikkuseikkoja kertoo keski-ikäisestä, vakaassa taloudellisessa tilanteessa ja avioliitossa elävästä elämänkertakirjailijasta Judithista, joka kirjoittaa salaa romaanikäsikirjoitusta, penkoo lomalla vaihtoasunnon omistajaperheen salaisimpiakin kaappeja ja alkaa nähdä elämänsä ja läheisensä uudella tavalla. Ruohonvihreän kertoja ja päähenkilö on Vancouverissa asuva nelikymppinen Charleen, joka on eronnut miehestään muutama vuosi aiemmin ja jonka elämän täyttävät teini-ikäisestä pojasta huolehtiminen, oikolukijan työ kasvitieteellisessä Aikakauskirjassa ja hapuileva suhde oikojahammaslääkäriin. Charleen on julkaissut muutaman runokokoelman, mutta parin vuoden ajan hän on kirjoittanut runojen sijasta kirjeitä kaikenlaisille puolitutuille. Seitsemänkymppisen, rintasyövästä selvinneen äidin yllättävä ilmoitus tulevasta avioitumisesta ja kutsu häihin Torontoon pistävät Charleenin kuviot sekaisin.

Pidin todella paljon Pikkuseikoista ja Ruohonvihreää oli eniten odottamani kevään uutuuskirja. Ensireaktioni romaaniin oli kuitenkin pettymys. Oliko rakastamani Shieldsin tyyli todella näin ironista, hänen henkilöhahmonsa näin karrikoituja, tämän romaanin päähenkilö kuin keski-ikäinen Bridget Jones? Minulla kesti hetken päästä sisään tarinaan ja hahmottaa, millainen nainen Charleen oikeastaan on. Romaanin alkuosa keskittyy Charleenin rahahuoliin, stressiin kampaamokäynnin onnistumisesta ja matkavalmisteluista sekä sen kuvaamiseen, kuinka Charleen pingottaa ja näyttelee ikään kuin roolia kaikissa ihmissuhteissaan. Kun Charleen pääsee lähtemään Toronton-matkalleen, kerronta alkaa lämmetä, samoin minun tunteeni Charleenin hahmoa kohtaan. Junamatka Torontoon Eugenen kanssa on itsessään elämys, jonka aikana pariskunta pui pieleen menneitä avioliittojaan, kokee mustasukkaisuuden ailahduksia ("Miksi sinun piti sanoa noin?" "Miten? Ai että se saa minut hehkumaan"), muistelee ensitapaamistaan ja jakaa kipeitäkin lapsuusmuistojaan.

Charleenilla on myös ihan oma salaisuutensa, jota hän ei halua jakaa Eugenin kanssa: kirjeenvaihto Veli Adamin kanssa - miehen, jota hän ei ole koskaan tavannut mutta joka kirjoittaa kiinnostavasti "ruohon sosiologiasta" (vaikkei artikkeli kasvitieteelliseen Aikakauskirjaan kelvannutkaan). Veli Adam yrittää todistaa, että siellä missä ihmisillä ei ole ympärillään ruohoa vaan pelkkää betonia ja asvalttia, ihmisen olemisen ehdot alkavat rappeutua. Sanojensa vakuudeksi mies lähettää Charleenille laatikon, multaa ja ruohonsiemeniä, joista syntyy arkea sulostuttava hempeänvihreä box garden.

Charleenin ja hänen Judith-siskonsa luottamuksellisten keskustelutuokioiden kuvaukset sekä Charleenin ja Eugenin suhteen kehittymisen seuraaminen olivat minulle romaanin parasta antia; niissä on sitä lämminhenkisyyttä, jota Shieldsissä kaipasin lukiessani viime viikolla toisen kanadalaista naisprosaistin, Shieldisiä viiltävämmin kirjoittavan Alice Munron novellikokoelmaa Julkisia salaisuuksia. Vaikka Ruohonvihreää kertoo myös kompleksisesta äitisuhteesta, lapsuuden traumoista (kun äiti sisusti lakkaamatta ja kampasi tyttärensä liian kovakouraisesti ennen kouluun lähtöä) ja monenlaisista pettymyksistä, lempeys voittaa katkeruuden ja hyväntahtoinen huumori piikikkään ironian. Pidän Shieldsistä eniten aivan tavallisen arjen ja näennäisen tapahtumattomuuden kuvaajana enkä oikein pitänyt juonen kirjan loppupuolella saamista dramaattisista käänteistä, mutta annan nekin anteeksi, kun harmonia kuitenkin saavutettiin. 

Omalla "Shields-asteikollani" Ruohonvihreää ei nouse aivan kärkeen Sattumankaupan, Ellein ja Pikkuseikkojen rinnalle enkä myöskään pitänyt siitä yhtä paljon kuin herttaisesta Rakkauden tasavallasta, mutta kuitenkin paljon enemmän kuin sekavasta Kaiken keskellä Mary Swan -romaanista (Kivipäiväkirjat ja Larryn juhlat ovat minulta vielä lukematta ja novellikokoelma Tavallisia ihmeitä kesken). Tämä siis Shields-asteikolla; alun takeltelusta huolimatta pidin Ruohonvihreästä todella paljon.  Romaanin tapa kuvata ihmissuhteita lämpimästi mutta romantisoimatta on taattua Shieldsiä.

Ei silti, että ymmärtäisin mitään siitä monimutkaisesta yhtälöstä, jossa he yhdessä horjuvat, tai voimaa, joka heidät alun pitäen saattoi yhteen. Mieleen juolahtaa sekin, että on tiettyjä tapahtumia, joihin ei pidäkään suhtautua ymmärtävästi vaan ainoastaan ihmetellen ja hyväksyen. 

Poplaari-blogin Pekka on kirjoittanut alkukielisestä teoksesta lyhyesti täällä.