Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Elaine Showalter: Literature of Their Own



Elaine Showalter: A Literature of Their Own. British Women Writers from Charlotte Brontë to Doris Lessing.
Revised and expanded edition.
Virago Press 2009/1997.

Voitin
Opuscolo-blogin arpajaisissa Stockmannin lahjakortin, ja todellisen lukutoukan tavoin käytin sen tietenkin Akateemisessa kirjakaupassa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvana Akateemisen huikea valikoima on minulle harvinaista herkkua, ja sivuutinkin suomenkielisen kaunokirjallisuuden hyllyt tällä kertaa kylmästi mutta kolusin tarkkaan kirjallisuustieteen hyllyt ja englanninkielisen kirjallisuuden. Kirjallisuustieteen hyllyn ääressä huomasin myös professori H. K. Riikosen, joten ilmapiiri oli todellakin viehättävän akateeminen.  Loppusuoralle valinnassa pääsi kaksi kirjallisuudentutkija Elaine Showalterin kirjaa, joista toinen käsitteli amerikkalaisia naiskirjailijoita ja toinen brittiläisiä. Valinta kallistui klassikkoteoksen <i>Literature of Their Own</i> puoleen, joka on tuttu opinnoista mutta jota en ole ikinä lukenut läpi.

Showalterin kirja on julkaistu alunperin jo vuonna 1977 ja se on runsaasti siteerattu feministisen kirjallisuudentutkimuksen perusteos. Showalterin kirjan pääajatus on, että naisilla on oma kirjallinen traditionsa ja tapansa kirjoittaa. Lukiessaan englantilaisten naiskirjailijoiden romaaneja, runoja, kirjeitä ja päiväkirjoja Showalter oli vakuuttunut, että jos naiskirjallisuuden traditio on olemassa, se perustuu jäljittelyyn, kirjallisiin konventioihin, kirjamarkkinoihin ja -kritiikkiin, ei biologiaan tai psykologiaan. Showalterin tutkimus pohjasi sosiologisiin ja etnografisiin teorioihin, ja hän pyrki määrittelemään naisten kirjoittamisen alakulttuuriksi, joka kehittyy suhteessa kirjallisuuden valtavirtaan. 



Showalterin tutkimus oli uraauurtava, sillä hänen aloittaessaan työtään 1960-luvun puolivälissä feminististä kirjallisuuskritiikkiä ei käytännössä ollut eikä esimerkiksi Virginia Woolfin kirjeitä ja päiväkirjoja ollut julkaistu. Showalterin kirjan nimi tulee John Stuart Millin lauseesta "Jos naiset eläsivät omassa maassaan eivätkä ikinä lukisi mitään miesten kirjoittamaa, heillä olisi oma kirjallisuutensa". <i>A Literature of Their Own</i> sai ristiriitaisen vastaanoton: se on luonut pohjaa feministiselle kirjallisuushistorialle, inspiroinut useita alan tutkimuksia ja käännetty monille kielille, mutta sitä on myös kritisoitu milloin liian teoreettiseksi tai epäteoreettiseksi, milloin traditionaaliseksi tai epäkanooniseksi.

Ryhtyessään kaksikymmentä vuotta myöhemmin muokkaamaan  <i>A Literature of Their Own</i> -teoksesta uutta laitosta Showalterin perspektiivi ja koko feministisen kirjallisuuskritiikin kenttä oli luonnollisesti laajentunut. Kuten Showalter toteaa uuden laitoksen esipuheessa, teos ilmestyi ensi kertaa naisten kirjoittamien tekstien uudelleenlöytämiseen keskittyneen feministisen tutkimuksen ensimmäisen aallon aikana. Tuolloin Showalter piti tärkeänä kirjoittaa naiskirjailijasukupolvien välisestä jatkuvuudesta, vaikka ajatus naisten kirjallisesta linjasta on osittain teoreettinen.

Elaine Showalter viittaa toiseen, pari vuotta omansa jälkeen ilmestyneeseen klassikkotutkimukseen, Sandra Gilbertin ja Susan Gubarin <i>The Madwoman in the Attic</i> -teokseen (1979), jonka nimi viittaa Charlotte Brontën <i>Kotiopettajattaren romaanin</i> (Jane Eyre 1847) Bertha Masoniin. Gilbert ja Gubar esittävät, että naiskirjallisuuden historia on vuoropuhelua naiskirjailijoiden ja patriarkaalisen tradition välillä. 1800-luvun naiskirjailijoiden teoksissa kuvattiin tiedostamattomasti naiskirjailijoiden vierauden tunnetta suhteessa edeltäviin mieskirjailijoihin, tarvetta naislukijoille ja pelkoa patriarkaalisia auktoriteetteja kohtaan.



Showalter kommentoi myös vuonna 1985 ilmestynyttä Toril Moin vaikutusvaltaista tutkimusta Sexual/textual Politics (suom. Sukupuoli, teksti, valta), jossa Showalterin tutkimusta kritisoidaan esimerkiksi porvarillisen realismin arvottamisesta modernismia paremmaksi ja yhteyden näkemisestä feministisen politiikan ja kirjallisen arvottamisen välillä. Showalterinkin edustaman angloamerikkalaisen feminismin sijasta Moi tukeutuu ranskalaisen feminismin ja erityisesti Julia Kristevan teorioihin. Showalter vastaa kritiikkiin huomauttamalla, että hänen näkökulmansa on kirjallisuushistorioitsijan, ei filosofin tai lingvistisen kirjallisuudentutkijan. Showalter ei kysy "mitä on tulkinta/teksti?" vaan "Millainen on valtakulttuurin ja vaiennetun kulttuurin suhde? Onko vaiennetulla (naisten) kulttuurilla oma historiansa ja kirjallisuutensa, vai pitääkö sitä aina arvioida valtakulttuurin standardien ja arvojen mukaan? Kuinka kirjallinen alakulttuuri kehittyy ja muuttuu?"

Showalter korostaa, että hänen mallinsa naiskirjallisuuden vaikutteiden ketjusta tulisi ymmärtää ennemminkin historialliseen kontekstiinsa liittyvänä strategiana kuin dogmaattisena totuutena. Uuden vuosituhannen kynnyksellä Showalter katsoo, että kirjallisuuskritiikin tulee ottaa huomioon koko kirjallisten voimien verkosto, jossa kaikki tekstit syntyvät. Uuden painoksen esipuheessa Showalter käy läpi feministisen kirjallisuudentutkimuksen kehitystä ja pohtii, mitä tekisi toisin, jos kirjoittaisi A Literature of Their Own -teoksen sillä tietämyksellä, joka hänellä on kaksi vuosikymmentä (ja useita feministisiä tutkimuksia, omia ja muiden) myöhemmin. 

Charlotte Brontë (1816-1855)


A Literature of Their Own haastoi aikanaan vallitsevan brittiläisen naiskirjallisuuden kaanonin, jossa olivat edustettuina vain Jane Austenin ja Brontën sisarusten kaltaiset suuret nimet. Showalter analysoi myös tuntemattomaksi jääneiden ja unohdettujen naiskirjoittajien tekstejä ja korosti heidän merkitystään naiskirjailijoiden ketjussa. Tutkimusta kritisoitiin kuitenkin siitä, että siihen ei sisällytetty ennen 1840-lukua julkaisseita kirjailijoita. Showalter oli kuitenkin sitä mieltä, että ennen 1800-lukua naiset eivät ajatelleet itseään naiskirjailijoina, vaan tietoisuus omasta ammatillisesta identiteetistä alkoi herätä vasta samoihin aikoihin, kun romaaneja ryhdyttiin markkinoimaan enemmän ja monet eurooppalaiset naiskirjailijat alkoivat julkaista teoksiaan miespuolisten pseudonyymien turvin. 


1800-lukua voidaan hyvällä syyllä kutsua "Naiskirjailijoiden aikakaudeksi", sillä Jane Austenin, Charlotte Brontën ja George Elliotin romaaneilla riitti lukijoita. Monet kriitikot olivat kuitenkin sitä mieltä, että naiset olivat vain omaksuneet romaanin lajityypin mieskirjalijoilta luomatta omaa kirjallista traditiota. Showalter kuitenkin uskoi naiskirjailijoiden "oman kirjallisuuden" olemassaoloon ja ryhtyi jäljittämään sitä arkistoihin ja museoihin unohtuneista naiskirjailijoiden teksteistä. Showalterin näkemys on, että naisten kirjallista perinnettä ei voi hahmottaa pelkkien huippujen, kuten Brontën, Eliotin ja Woolfin kautta, vaan jatkumon löytämiseksi on kartoitettava myös katveeseen jääneet kirjailijat.
Virginia Woolf (1882-1941)





14 kommenttia:

  1. Vau, täällähän oli tieteellinen artikkeli vastassa! Kyllä sinä Maria äkkiä saisit sen gradunkin rykäistyä valmiiksi :)

    Minua jäi mietityttämään tämä: "Showalter oli vakuuttunut, että jos naiskirjallisuuden traditio on olemassa, se perustuu jäljittelyyn, kirjallisiin konventioihin, kirjamarkkinoihin ja -kritiikkiin, ei biologiaan tai psykologiaan". Biologiseen determinismiin eivät kai enää usko muutkaan kuin feministit, mutta tuosta psykologisesta puolesta en tällä elämänkokemuksella ja lukeneisuudella ole enää yhtä vakuuttunut.

    Olet muuten varsinainen onnettaren suosikki kaikissa blogiarpajaisissa. Minä olen voittanut vain kerran :/

    VastaaPoista
  2. Lumikko, kiitos, on vain hieman laajempi teksti tuo gradu kuin tämä blogikirjoitus ;). Mutta ajattelin kirjoittaessani tätä, että tämä on hyvää harjoitusta.

    Minäkään en oikein allekirjoita tuota Showalterin tutkimuksen ennakko-oletusta; itse asiassa biologiakin vaikuttaa, psyyken (ja ulkoisten olosuhteiden) kautta, vaikka en uskokaan, että naisten kirjoitus olisi syklistä koska heillä on biologinen kierto :).

    VastaaPoista
  3. Hieno teksti Maria. Palautti mieleen ajat kun opiskelin kotimaista kirjallisuutta Turussa, jossa on professoreina kaksi feministisen kirjallisuudentutkimuksen kärkinimeä Suomessa Päivi Lappalainen ja Lea Rojola.
    Myös he ovat teksteillään pyrkineet tuomaan esiin unohdettuja ja kirjallisen kaanonin ulkopuolelle jääneitä naiskirjailijoita.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jaana! Olen lukenut Lappalaisen ja Rojolan tutkimuksia, heidän historiallinen ja feministinen lähestymistapansa kirjallisuuteen on minulle läheisempi kuin tiukasti pelkässä tekstissä pitäytyvä näkökulma.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen ollut Lea Rojolan kurssilla, mainio tyyppi!

    VastaaPoista
  6. Ihana, että arpavoitollasi löysit nän hienon kirjan. Ja teksti oli todella mielenkiintoinen lukea. Kiinnostava kirja!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Valkoinen kirahvi - kirjasta ja kehuista :)

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut tämän kirjan aikoinaan opintojen yhteydessä, samoin kuin tuon Sexual/textual politics-kirjan. Naistutkimus oli opiskeluaikoina kovasti lähellä sydäntäni, joten oli mukavaa lukea tämä kirjoitus.

    Muistan pitäneeni tätä kirjaa mielenkiintoisena. Ranskalaisen feminismin yliteoreettisuus meni minulta välillä rehellisesti sanottuna yli, mutta en toisaalta innostu sellaisestakaan tutkimuksesta joka pohjaa vain faktojen luettelemiseen. Tässä kirjassa oli minusta aika mukavassa suhteessa historiaa ja tulkintaa.

    VastaaPoista
  9. Liisa, meilläkin luettiin tuo Moin kirja kokonaan mutta A Literature etc. -teoksesta olen lukenut opintoihin joko vain jonkun yksittäisen luvun tai sitten se on tuttu vain toisissa kirjoissa olevista viittauksista ja esim. Pam Morrisin Kirjallisuus ja feminismi -teoksesta. Odotan innolla, että ehdin lukea eteenpäin!

    Olen samaa mieltä noista teorioista; jotkut ovat liiankin, no, -teoreettisia- minulle, mutta tykkään että myös tekstiä itseään analysoidaan, vaikka se kontekstoitaisiin johonkin isompaan historialliseen/ yhteiskunnalliseen ilmiöön.

    VastaaPoista
  10. Hei Maria kiitos tästä hyvin tehdystä jutusta/artikkelista! Minäkin olen vain lukenut viittauksia Showalteriin, mutta nyt haluaisin lukea tämän kirjan. Oliko kirja Akateemisessa hyllyssä vai olitko tilannut sen etukäteen? Haluaisin myös lukea tuon Sandra Gilbertin ja Susan Gubarin The Madwoman in the Attic klassikkotutkimuksen, johon on aina kanssa viitattu. Mahtaisikohan sitä saada Akateemisesta?

    Minullakin on mennyt vähän yli hilseen nuo ranskalaisen feminismin teoriat.:)

    Maria, tiedätkö jotain lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvää tutkimuksia tai tietokirjoja nimenomaan kansainvälisiä (eng.kiel.) siis jotain vähän klassikkoainesta tai sitten lähinnä peruskirjoja, onko opinnoissasi tullut vastaan?

    VastaaPoista
  11. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta - tai artikkelista, tekee minunkin mieleni sanoa! Olet todella paneutunut tähän kirjaan ja nähnyt vaivaa myös blogikirjoituksen kanssa. Kiitos paljon! Minäkin jäin miettimään juuri tuota kohtaan, johon Lumikkokin tarttui. En usko, että olemme aivan biologiasta vapaita mutta emme suorastaan sen vankejakaan.

    P.S. Oletko käynyt lukemassa Café Voltaire -blogia tai tarjonnut sinne kirjallisuustieteellisiä tai muita blogikirjoituksia? Luulen, että esim. tämäntyyppinen kirjoitus (lyhyempänä tosin) kiinnostaisi ko. blogin pitäjiä.

    VastaaPoista
  12. Sara, tämä oli ihan hyllyssä mutta oli muistaakseni ainoa kappale, tilaavat varmaan automaattisesti uuden tilalle (?). Adlibriksessä tämä ihan sama laitos näyttäisi olevan pari euroa halvemmalla. Ajattelin tilata jossain vaiheessa Adlibriksestä sen toisen Showalterin kirjan, jota himoitsin Akateemisessa (Jury of Her Peers).

    The Madwomania en nähnyt Akateemisessa, mutta näyttäisi olevan edullisesti Adlibriksessä sekin, alkoipa tehdä mieli tilata...

    Noita lastenkirjatutkimuksia ei valitettavasti tule mieleen...

    Jenni, kiitos! Kiteytit hyvin tuon biologiajutun :). Seuraan Cafe Voltaire blogia (tietenkin!), mutta jos tarjoaisin sinne juttuja niin tekisin sen varmaan koko nimellä enkä sitten liittäisi tätä blogia, jossa on vain etunimeni, siihen :). Kun tämä ei ole mikään asiantuntijablogi niin jotenkin koen tämän vähän erillään akateemisesta maailmasta, vaikka joskus kirjoitan tällaisiakin juttuja ja on ihana huomata, että joitakin lukijoita kiinnostaa nämäkin!

    VastaaPoista
  13. Olipa innostava kirjoitus! Showalterin kirja ei ole minulle tuttu, osin ehkä siksi, että opiskeluaikanani kirjallisuuden opetus "eräässä itäisessä periferiayliopistossa" oli aika kaavoihinsa kangistunutta (nyt siellä kaikki on onneksi toisin), mutta naistutkimuksen muutamalla luennolla sekä kulttuuriantropologian opinnoissa muut nimet, kuten Toril Moi sekä Sandra Gilbert & Susan Gubar tulivat tutuksi. Taisin joskus lukeakin tuon Madwoman in the Atticin. Kiinnostuin tästä minulle ennestään tuntemattomasta kirjasta aika tavalla etenkin, kun etnografinen tutkimusote on minulle se kaikkein rakkain/läheisin.

    Katveeseen jääneiden kirjailijoiden kautta on varmasti mahdollista hahmottaa koko kirjallisuuden ja sen kaanoneiden jatkumo. Hieman samaan tapaan muuten kuin Suomessa on tehnyt tarkastelemalla (miespuolisia..) kansankirjailijoita.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Katja, ja kiva että kiinnostuit! Moin sekä Gilbertin ja Gubarin teokset tulivat meilläkin tutummiksi kuin tämä Showalter, joka on tuttu lähinnä viitteistä.

    Mikäköhän (pien)kustantamo se on, joka on viime vuosina julkaissut uudelleen vanhaa (1800-1900 -lukujen taitteen) suomalaista kirjallisuutta? Nämä teokset eivät ole klassikkoja samalla tavalla kuin Ahot ja Canthit, mutta kuitenkin ihan hyviä kirjoja, jotka kertovat ajastaan. Yhden sellaisen luin, muistaakseni viime vuonna, mutta en millään saa päähäni kirjan, kirjailijan enkä edes kustantajan nimeä.

    VastaaPoista