Sivut

torstai 21. heinäkuuta 2011

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

Kannessa ystävän ja kirjailijakollegan Henrik Tikan piirros Claes Anderssonista.
Omien unieni kanssa ei seurustele suinkaan sisäinen romantikkoni. Vaan realisti, se joka todella haluaa tietää ja joka ei tyydy valve-elämän ja arkielämän puolusteluihin, jälkiviisauksiin, harhautuksiin ja torjuntoihin. 


Saran P.S. Rakastan kirjoja -blogissa keskustellaan elämäkerroista ja elämäkerrallisesta fiktiosta. Keskustelussa Anni.m mainitsi hyvänä elämäkertana Claes Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti. Merkintojä elämästäni (Wsoy 2009, suom. Liisa Ryömä). Claes Andersson on minulle tuttu lähinnä runoistaan ja kirjoittamisen oppaastaan Luova mieli, sekä tietenkin vasemmistoliiton entisenä kansanedustajana ja kulttuuriministerinä. Ja jazz-muusikonna ja psykiatrinakin hän on kunnostautunut... Andersson on ehtinyt ja taitanut paljon, mutta muistelmat ei ole silti mikään järkäle, vaan nimensä mukaisesti merkintöjä, muistin fragmentteja, jotka eivät etene kronologisessa järjestyksessä vaikka alkavatkin lapsuusmuistoilla ja päättyvät kuvaan muka torkkuvasta isoisästä.

Andersson ei säästele itseään kuvatessaan nuoruuden toilailujaan ja jopa hoitovirheitään aloittelevana lääkärinä. Myöskään yksityiselämässään kirjailija ei katso selvinneensä puhtain paperein (kukapa selviäisikään?). Anderssonin muistellessa avioeroaan hän mainitsee, että hänen ensimmäinen vaimonsa kirjailijanura lähti käyntiin vasta eron jälkeen, vaikka Andersson ei ainakaan tietoisesti tämän kirjallisia pyrkimyksiä tukahduttanut. Tuula-Liina Varis on kertonut muun muassa Kirjailijan työmaat -teoksen artikkelissaan, kuinka hän pystyi kirjottamaan vasta erottuaan Pentti Saarikoskesta. Onko ylipäätään sellaisia kirjailijapariskuntia, joissa vaimo olisi julkaissut ennen miestään tai nauttisi suurempaa arvotusta kirjailijana? Nuoremman polven kirjailijoissa varmaan onkin, mutta aiempina vuosina naiset ovat tainneet usein haudata kirjallisen kunnianhimonsa vuosiksi perheestä huolehtimisen ja miehen tukemisen vuoksi.

Monet Anderssonin kokemukset ovat niin rankkoja, että hänen muistelmistaan olisi saattanut tulla hyvinkin synkkä kirja - mutta runoilijan ilkikurinen tyyli ja pilke silmäkulmassa tekevät Jokaisesta sydämeni lyönnistä hauskan kirjan, joka toisaalta pysäyttää myös miettimään elämän haurasta lankaa ja sitä veteen piirrettyä viivaa, joka erottaa suljetun osaston potilaat sen henkilökunnasta.

Andersson kertoo muun muassa peliriippuvuudestaan ja ajoittaisesta kyvyttömyydestään, ammatistaan huolimatta, nähdä ja tunnistaa lähimmäisensä masennus. Tämän kaltaista rehellisyyttä toivoisi kaikilta muistelmien kirjoittajalta, mutta on toisaalta ymmärrettävää, että harva siihen pystyy. Menestynytkään ihminen ei kuitenkaan ole saavutustensa summa, vaan myös virheidensä ja haavojensa merkitsemä ihminen.

Ainoa pettymys kirjassa oli se, että Andersson puhuu siinä hyvin vähän kirjailijantyöstään - rakastan ennen muuta kirjailijoiden muistelmia ja elämäkertoja, joissa puhutaan romaanin idean löytymisestä, kirjailijan arjesta, flow'sta ja valkoisen paperin kammosta. Muistelmien Andersson on kuitenkin ennen kaikkea lääkäri ja psykiatri; potilaat ja lääkärin työn haasteellisuus kulkevat punaisena lankana läpi teoksen, vaikka siinä sivutaan niin politiikkaa kuin jalkapalloakin. Anderssonilla on kuitenkin kyky kirjoittaa kiinnostavasti sellaisistakin aiheista, jotka eivät minua muuten innostaisi. Jokainen sana on elävä ja lämmin.


Käykää lukemassa myös Inan hersyvän hauska arvio tästä kirjasta, joka sopii niille "jotka ovat 35 ja luulevat olevansa jotain" ;), sekä Kirjapedon mietteet.

18 kommenttia:

  1. Haluaisin lukea parina tämän ja Luovan mielen. Kiitos kirjoituksestasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Luin Anderssonin Ihminen, sielunsa kaltainen -romaanin toukokuussa. Olisi mielenkiintoista lukea tämä jo ihan sen takia, että mietin kirjaa lukiessani, mahtaako erokriisiä potevalla psykiatrilla olla kuinka paljon yhteistä Anderssonin itsensä kanssa. (Vaikka näinhän ei pitäisi kirjaa lukea, mutta vaikea sitä on välttääkään!) Pidän Anderssonin tyylistä ja ironisesta huumorista!

    VastaaPoista
  3. Pidän paljon Anderssonista ihmisenä (jos nyt niin voin sanoa, enhän tunne häntä), sen mielikuvan perusteella mikä hänestä on julkisuuden myötä syntynyt. Inhimillinen ja humaani ihminen, joka politiikkona oli parasta A-sarjaa. Hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa en ole tutustunut, mutta tämän kirjan (oma)elämäkertafanina voisin lukea.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä, kuulostaa mielenkiintoiselta! En ole lukenut Anderssonilta kuin lehtikolumneja, mutta niistä välittyy älykkään humaani kuva, jonka perusteella muukin tuotanto kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  5. Paula, minäkin ajattelin, että pitäisi lukea Luova mieli uudestaan, kun tässä jäin kaipaamaan sitä "kirjallista elämää" :).

    Amma, googletin tuon Anderssonin romaanin ja päädyin blogiisi; kuulostaa tosiaaan omaelämäkerralliselta tuo Ihminen, sielunsa kaltainen. Muistelmissaan Andersson puhuu erostaan hyvin viitteellisesti, kuitenkin niin, että huomaa sen olleen vaikea prosessi kummallekin osapuolelle, vaikkakin välttämätön.

    Minäkään en osaa olla lukematta teoksia omaelämäkerrallisesti, jos siihen on viitteitä. Luin äskettäin Riitta Jalosen romaanin Todistaja Brigitin talossa, jossa oli paljon yhtymäkohtia Jalosen omaan elämään, ja vieläkin pohdin, missä kohtaa kirjassa meni toden ja fiktion häilyvä raja...

    VastaaPoista
  6. Jaana, kun luin muiden blogiarvioita tästä kirjasta, niin moni tunnusti rakastavansa Anderssonia, et siis ole yksin sympatiasi kanssa :). Juuri tuo Lurunkin mainitsema humaanius, joka kävi muistelmissa ilmi armollisena suhtautumisena omaan itseen ja kanssaihmisiin, kykynä nähdä ihminen asunnottoman alkoholistin kuoren alla.

    Luru, jos olet tykännyt Anderssonin kolumneista, lue ihmeessä tämä kirja - tässä on vähän kolumnimaista tyyliä, ja luvut ovat lyhyitä, sisältäen usein yhden kantavan muiston ja sen mukanaan tuoman aiheen.

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen aina fanittanut Anderssonia, pidin häntä joskus nuorempana jopa ihannemiehenäni (niin ulkonäöllisesti kuin ennen kaikkea muutenkin).

    Tätä elämäkertaa en ole lukenut, mutta varmasti jossain vaiheessa luen. Runoilijana A. on minusta vähän epätasainen (minulla on hänen kootut runonsa), osasta runoistaan olen tykännyt kovastikin.

    VastaaPoista
  8. Lumikko, onhan Claes charmantti mutta ainakin muistelmiensa perusteella kaukana ihannemiehestä, ainakin nuoruudenliitossaan. Mutta ymmärrän kyllä fanituksen ja nuoruuden ihanteen: älykäs ja sivistynyt, kuitenkin myös urheilullinen; kirjailijan kiinnostava ammatti mutta kuitenkin varma toimeentulo lääkärinä, omasta menestyksestä huolimatta heikompien puolella jne... Paljon ihannemiehen aineksia - ja sitten se kääntöpuoli, niin kuin meillä kaikilla.

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä kirjoituksesta, ja linkityksestä blogiini. :)

    Kiinnostuin kovasti tästä kirjasta jo silloin kun tämä tuli esille kommenttilaatikossani, ja nyt kiinnostuin vielä kovasti lisää!

    Andersson kirjoittaa selkeästi monista kiinnostavista teemoista, ja minua sairaanhoitajana kiinnostaisi lukea myös juuri siitä lääkärin työstä ja sen haasteellisuudesta.

    Pitääkin etsiskellä tätä kirjastosta...

    VastaaPoista
  10. Sara, kiitos itsellesi mielenkiintoisen keskustelun aloittamisesta! Tulen varmasti vielä monta kertaa kurkkimaan ketjusta lukuvinkkejä :).

    Oletko lukenut Kaarina Davisin kirjan Rankka kutsumus? Se on todella pysäyttävä kuvaus sairaanhoitajan arjesta, ja Anderssonin muistelmia lukiessani Davis tuli monta kerta mieleen: ai lääkäritkin saatetaan (tai saatettiin ainakin siihen aikaan vuosikymmeniä sitten, josta C.A. kertoo) heittää uuteen työhönsä ilman perehdytystä kuten Davisin mukaan hoitajat? Ja hoitajat tosiaan pelastavat monta kertaa potilaan hajamielisen tai kokemattoman lääkärin hoitovirheeltä...

    VastaaPoista
  11. Ostin tämän äidilleni edellisenä vuonna joululahjaksi ja luin sen itsekin silloin. Pidin kovasti ja pidän Anderssonista todella paljon. Olen hänet muutaman kerran tavannut, mutta olemme jutelleet lähinnä serkkuni lapsista tai jalkapallosta. Minulla on sellainen hiljainen kunnioitus hänen lukeneisuuttaan ja kirjoituksiaan kohtaan.

    VastaaPoista
  12. Anderssonista hänen tekstiensä ja julkisuuden kautta muodostunut kuva on siis oikeansuuntainen, Hanna :).

    VastaaPoista
  13. Samaiset lapset vilahtavat ihan pikaisesti tässä teoksessa. :)

    VastaaPoista
  14. Aivan, olette siis jotain kautta sukua (sen saattoi jo päätellä edellisestä viestistäsi) :). On rikkaus tavata tai jopa tuntea kulttuuripersoonia ja viisaita ihmisiä läheltä!

    VastaaPoista
  15. Maria, luin Davisin Rankan kutsumuksen heti sen ilmestyttyä. Itse asiassa satuin juuri samaan aikaan suorittamaan toisia erikoistumisopintojani ja kirjoitin kirjan pohjalta jopa esseen. :) Davisin kirja oli rehellinen ja suorapuheinen, aivan loistava kannanotto meidän alamme tilanteeseen. Davisin silloinen työnkuva ja työpaikka (käsittääkseni aluesairaalatasoinen sis/kir-osasto) eroaa melkoisesti omastani (yo-sairaalan teho-osasto), mutta ongelmat ovat samat ja helposti tunnistettavissa. Tosin minulla on mielikuva että perusterveydenhuollon puolella mennään vielä enemmän äärirajoilla resurssien ja ihmisten voimavarojen suhteen kuin erikoissairaanhoidossa... Ja kyllä, samaa olematonta perehdytystä näkee ikävä kyllä ihan joka puolella. :(

    VastaaPoista
  16. Sara, olipa kiinnostava kuulla sairaanhoitajan mielipide kirjasta. Arvostan todella paljon kaikkia terveydenhuoltoalalla työskenteleviä, ei tosiaan ole helpoin tapa tienata leipänsä.

    VastaaPoista
  17. huomasin vasta nyt, että oli ttehnyt tämän. mukava, että pidit siitä. on totta, että tässä kirjassa mies on erityisesti psykiatri eikä kirjailija tai poliitikko. minä todella rakstuin claesiin tämän ansiosta - varmaan se oli tuo mainitsemasi rehelliyys, joka eriyisesti ihastutti.

    VastaaPoista
  18. Annim, harva ihminen pystyy tuollaiseen rehellisyyteen, se herättää enemmän kunnioitusta kuin kaikki kirjalliset, yhteiskunnalliset ja lääkärintyön saavutukset. Tässä kirjassa on syvää elämänkokemuksen tuomaa viisautta, kiitos vielä vinkistä!

    VastaaPoista