Helen Moster: Hylky

Helen Mosterin esikoisromaani Hylky (Avain 2011) lunasti sille asettamani odotukset: mukaansa tempaava lukuromaani, jossa kaksi eri aikakautta ja kolme eri kohtaloa kietoutuvat toisiinsa Vrow Helena -aluksen yhdistäminä. Asetelma on pitkälti sama kuin Riikka Stewenin esikoisromaanissa Niin kauan kuin rakastat: akateeminen nainen (Stewen on taidehistorioitsija, Moster suomentaja ja toimittaja) kirjoittaa osittain historiaan sijoittuvan, taideteoksen ympärille punoutuvan trilleriaineksia sisältävän lukuromaanin. Käännöskirjailijoista muun muassa Tracy Chevalier ja Susan Vreeland ovat kirjoittaneet tällä kaavalla, ja on mukava lukea myös suomalaisia kirjoja tästä kategoriasta. Siinä missä Chevalierin ja Vreelandin kirjat ovat minusta aika selkeästi naisille suunnattua viihdettä, Mosterin Hylky varmaan kiinnostaa mieslukijoitakin - kaksi kolmesta päähenkilöstä on miespuolisia, kirja ei sisällä siirappia ja aiheet, merenkulku ja sukellus sekä taide kiinnostavat varmasti monia.

Hylyn päähenkilöt ovat Venäjän ikääntyvä keisarinna Katariina suuri, hänen aikalaisensa, 15-vuotias rotterdamilaisen merikapteenin poika Arne Arnesen sekä 2000-luvun suomalainen slavistiikan ja meriarkeologian tutkija Anton Saksa. Katariina toimii tapahtumien katalysaattorina tilatessaan Saksan Meissenistä hoviaan varten suunnitellun arvokkaan posliiniastiaston ja kolme maalausta nimekkäältä taiteilijalta. Arne lähtee laivapojaksi arvokasta lastia kuljettavaan laivaan, joka haaksirikkoutuu Itämerellä. Anton puolestaan löytää hylyn yksinäisellä sukellusretkellään, mutta päättää pitää salaisuutena niin hylyn kuin sen sisältä löytämänsä pienen ruusukuvioisen, hauraan posliinikupin.

Kirjan nimi viittaa ennen muuta Vrouw Helenaan, mutta myös kaikki kolme päähenkilöä ovat omalla tavallaan hylkyjä, hylättyjä ja syrjäytyneitä. Kuusikymppinen Katariina haluaisi pitää neljäkymmentä vuotta nuoremman rakastajansa Platon Zubovin kokonaan itsellään, ja päättää lahjoa nuorukaista kunniamerkeillä ja omalla muotokuvallaan. Arne Arnesen on menettänyt lempeän äitinsä lapsivuoteeseen ja tuntee kipeästi olevansa pettymys isälleen, joka ei ymmärrä pojan piirustusharrastusta ja pakottaa tämän merille, pois sisarustensa ja ymmärtäväisen kotiopettajan ja palvelijoiden luota. Anton Saksa puolestaan on syrjäytynyt, otteen arjesta ja työelämästä menettänyt nuori mies, jonka kontrastina kuvataan Antonin entistä vaimoa, kunnianhimoista ja järjestelmällistä Kaisaa. Anton ei pysynyt vaimonsa vauhdissa, mutta koettaa paikata kolhittua itsetuntoaan ainutlaatuisen löytönsä kautta:

Hylky muutti elämäni toisen kerran. Vasta silloin tajusin, kuka tai mikä minä olin. Olin seikkailija. En sen enempää enkä sen vähempää. Olin seikkailija, jonka elämä eteni yhdestä seikkailusta toiseen vailla syvällisiä tavoitteita. Olin kuvitellut haluavani uran ja etenemismahdollisuuksia. Olin kuvitellut tulevani onnelliseksi Kaisan rinnalla. Ehkä hän pitäisi minusta enemmän sellaisena kuin olin nyt, kun minulla oli ikioma projekti. Oma elämä.

Anton herättää sääliä, mutta myös jonkinlaista vastenmielisyyttä hylkyyn kohdistuvassa omistavassa innossaan ja itsekeskeisyydessään. Eniten minua liikutti Arne Arnesenin hahmo. Poika on paitsi herkkävaistoinen myös tarkkasilmäinen ja -kätinen: hetkessä hän luonnostelee lyijykynällä piirroksen näkemästään, oli se sitten tyttö, kameliankukka tai siro kahvikuppi. Arne on kuin vaihdokas merimiesten roisissa maailmassa ja tunteettoman isänsä poikana, ja juuri Arnen kohtaloa seurasin lukiessani sydän syrjälllään. Sen sijaan Katariinan hahmo jäi aika etäiseksi.

Minua jäi askarruttamaan myös Arnen taustalla, miehensä, äitinsä, poikansa ja tämän kotiopettajan muistoissa häilyvä Ulrika äiti. Millainen todella oli tuo nainen, joka tuntui pitävän perheen ja kodin lankoja käsissään, oli salaa ihastunut poikansa kotiopettajaan, tunsi vastenmielisyyttä miestään kohtaan, pohti Rousseaun kasvatusfilosofiaa ja halusi aina lapsivuoteesa vierelle tietyn posliinikulhon? Lahjakkuus, haaveilu ja mieltymys Meissenin posliiniin yhdistää edesmennyttä äitiä ja poikaa.

Koristelemisen jälkeen maalari otti lyhimmän pensselin ja kastoi sen kärjen mustaan. Hän käänsi kupin pohjan itseensä päin ja piirsi sen keskelle kaksi miekkaa ristiin ja ristin alapuolelle kuusisakaraisen tähden. Sitten maalari asetti kupin pöydälle suupuoli alaspäin arvioiden aikaansaannostaan. Hän poimi pulpetin vasemmasta laidasta jo aiemmin maalaamansa kupin ja kääntyi Arneen päin. 
 - Tein tämän mallikseni. Huomaatko, että väri poikkeaa aavistuksen lopullisesta purppurasta. Jos haluat, saat sen.


Pari sataa vuotta myöhemmin Anton Saksa saapuu selvittämään meren pohjasta löytämänsä posliinikupin salaisuutta. Yksi Mosterin kirjan vahvuuksista on sen ehyt rakenne: tarina ei eksy liikaa sivupolulle vaan kaikki langat pysyvät yhdessä, romaanin kameran zoomatessa milloin meren pohjaan, milloin Venäjän loisteliaaseen hoviin tai posliinitehtaan pölyltä ja tärpätiltä haisevaan maalaussaliin.


Hylyn ovat lukeneet myös Sara, Salla, Kirsi, Katja, Jenni, Morre, Zephyr ja Booksy.