Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2011

Anne Enright: Valvojaiset (Totally British, Irlanti)


Anne Enright, Valvojaiset (The Gathering 2007, suom. Tarja Kontro, Otavan kirjasto 2010).

Katselen aavalle aaltoilevalle merelle, ja mielessäni käväisee ajatus että niin elossa kuin olenkin tässä auringonvalossa, minulla on vähäpätöisempi elämä kuin pimeydessä pois kävelleellä veljelläni; verta ja viskiä suolaiseen mereen. Känninen Liam, vain iho erottaa hänet kaipaavasta itsestään. Hetken ajattelen että on sankarillisempaa olla olematta olemassa. 

Liam Hegarty on kävellyt mereen Brightonissa kiviä taskussaan, ja läheisin sisko Veronica matkustaa Englantiin hakemaan veljensä ruumista. Valvojaiset on pääosin Veronican monologia, hän on kertoja, joka uskoo tietävänsä, mikä tapahtuma sysäsi Liamin sille polulle, joka johti mereen ja lopulta arkkuun lapsuudenkotinsa olohuoneessa, jonne kaikki 12-lapsisen perheen elossa olevat sisarukset kerääntyvät muistelemaan veljeään. Veronican kertomat tarinat perheestä ja suvun menneisyydestä kuitenkin osoittavat, että yhtä syytä ei ole, ei myöskään yhtä syyllistä. Veronica muistelee arkisia toveruuden kokemuksia veljensä kanssa, syyttää itseään ajoittaisesta kylmästä suhtautumisestaan veljensä toilailuihin,  kuvittelee mielessään isoäitinsä Adan nuoruutta ja rakkauksia, kuvailee sisarussarjansa persoonallisuuksia ja poissaolevaa äitiään, joka ei aina muista lastensa nimiä.

Hyvä Jumala, kuinka vihaan perhettäni, näitä ihmisiä joita en koskaan itse päättänyt rakastaa mutta rakastan silti.

Surutyön keskellä Veronica punnitsee myös avioliittoaan ja suhdetta tyttäriinsä, harkitsee mahdollisuutta saada vielä poika, "se, jonka nimen minä jo tiedän". Valvojaiset vaatisi toisen lukukerran, jotta voisi ymmärtää Veronican koko tunteiden vyyhdin, jonka hän vyöryttää lukijan silmille. En ole varma, tulkitsenko Veronican kertomat asiat kaikilta osin oikein, ja Veronica itsekin kyseenalaistaa kertomansa: kuvaillessaan esimerkiksi isoäitinsä ja isoisänsä ensi tapaamista hän ei tietenkään voi tietää, mitä todella tapahtui, vaan toteaa itsekin, että tapahtumat ehkä menivät näin, tai sitten eivät. Siitä Veronica on kuitenkin vakuuttunut, että hänen isoäitinsä vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten tekemät ratkaisut vaikuttivat Liamin kohtaloon.

Valvojaiset on rankka kirja, niin kieleleltään kuin sisällöltään. Enright ei kirjoita vaikeasti, mutta julmasti ja paikoin makaaberisti, ruumiillisuutta korostaen. Kirjassa ei silti ole häivähdystäkään sensaatiohakuisuutta tai halua hätkähdyttää, sillä kaikki mitä Enright kirjoittaa ja Veronica kertoo, liittyy kipeästi Hegartyn perheen surulliseen tarinaan.

Kaiken surun, katkeruuden ja syytösten keskellä kirjassa ja Veronican elämässä on kuitenkin myös valoa ja voimaa. Veronica kuvaa tilaansa näin: Olen pudonnut omaan elämääni kuukausia. Ja nyt olen laskeutumaisillani siihen. Vaikka Veronica haluaisi jäädä ikuisiksi ajoiksi lentokenttähotelliin syömään kuivahtaneita viinereitä tarjoilukärrystä ja livahtamaan siivoojien edellä piiloon huoneesta huoneeseen, hän nousee lentokoneeseen ja palaa kotiin Irlantiin.

Mutta tyttöjä ei niin vain jätetä, he ovat aina mukanani. Painun pehkuihin ja tunnustelen Rebeccan hienoja hiuksia jotka leviävät viuhkana tyynylle, mihin hän joskus haluaa käpertyä viereeni. Hänen sisarensa kissantuijotus tarkkailee minua toisaalta huoneesta. He ovat niin kauniita. Kosketinpa mihin tahansa, voin loihtia esiin heidän hiustensa silkin ja pitää heidän olemistaan maailmassa suurenmoisena ja salaisena voittona.





Valvojaisista ovat kirjoittaneet myös ainakin anni.m ja Nora. Kirjaan Valvojaiset myös Totally British -haasteen Irlanti-kategorian ensimmäiseksi kirjaksi.

11 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Tämä täytyy ehdottomasti laittaa sille pitkälle luettavien kirjojen listalle. Tosin en minä oikeastaan koskaan mitään listoja kirjoista kirjoita, vaan yritän tallentaa mieleen kirjojen nimiä ja kansikuvia. Etenkin kannet auttavat muistamaan tietyt kirjat (sikäli onkin tosi hyvä, kun postauksiin liitetään kirjojen kansikuvia). Tässäkin kirjassa kansi on kiehtova ja aivan kuin houkuttelee sukujen ja perheiden tarinoista kiinnostunutta lukijaa.

    VastaaPoista
  2. Luin tämän vuosi sitten helmikuussa, mutta silti muistan tämän melko hyvin. Se jo kertoo jotakin! Kirja on juuri tuollainen kuin kuvailit, tunteitten vyöry. Paikoin jäi aika merkittäviä asioita lukijan tulkittavaksi.

    VastaaPoista
  3. Ohhoh. Tämä minun on ehdottomasti laitettava nyt lukulistalle sillä vaikutuin arviostasi todella. Alusta tuli heti mieleen hieno Kiviä taskussa-näytelmä ja meren tuoksu on huumaava. Tällä tekstillä oli hyvä aloitella tätä päivää, kiitos.

    VastaaPoista
  4. Anna Elina: tämä kannattaa tosiaan lukea! Minuakin kiehtovat eri sukupolvia tavalla tai toisella kattavat tarinat, nyt polttelee saada luettavaksi Tammimaan Paljain käsin (aion ostaa sen, koska sitä on kehuttu niin paljon ja se on kunnankirjastossamme edelleen "hankinnassa" (?!?))

    Kirsi, niin jäi, ja juuri siitä pidin kirjassa - toisaalta olisi kiva keskustella jonkun toisen kirjan lukeneen kanssa siitä, miten hän on tarinan tulkinnut, niin saisi perspektiiviä. Voitaisiin joskus sähköpostitse vaihtaa ajatuksia kirjasta?

    Linnea, tämä on hyvä! Kiva kuulla, että teksti oli hyvä alku päivälle; ajattelinkin, että sateiseen maanantaiaamuun tällainen synkkä kirja sopii, esim. sunnuntaisin on kiva lukea jotain valoisampaa.

    VastaaPoista
  5. Hmm, tämä on kiinnostanut minua vuosia, ja sinunkin arviosi mukaan luvassa olisi varmasti ravisuttava lukukokemus. Toisaalta en aina jaksa vahvaa ruumiillisuutta kaunokirjallisuudessa. Tuli juurikin tuo Paljain käsin mieleen (josta pidin silti paljon), tai tämän kevään kotimainen uutuus, Pia Pesosen Urho Kekkonen Strasse (jonka jätin kesken). Toki aion silti ainakin aloittaa Valvojaisia, ja toivottavasti jo tänä vuonna!

    VastaaPoista
  6. Kannattaa antaa tälle kirjalle mahdollisuus! Minulla on vähän sama juttu, Karoliina, "ruumiillisuuden" korostaminen kirjallisuudessa ei ole ihan se minun juttu, samoin ronski kielenkäyttö on etäännyttävää (siksi en aio kiirehtiä lukemaan Rauman esikoista, vaikka vilpittömästi uskon että se on todella hyvä). Kun kirjallisuudessa kerran on niin paljon valinnanvaraa, niin miksi lukea sellaista mikä tökkii? Tammimaan kirjan teemat ym. sen sijaan kääntävät vaakakupin siihen suuntaan, että luen sen pian, vaikka joskus kaipaa silotellumpaa ja pehmeämpää kieltä ja kerrontaa.

    VastaaPoista
  7. Kyllä vain ajatustenvaihto käy! Osoitteeni löydät blogini välilehdeltä.

    VastaaPoista
  8. Minäkin kiinnostuin tästä. Jotenkin tuo paljaus ja jopa makaaberi rehellisyys sopii mielikuvaani irlantilaisuudesta (ja mielikuvakolikkoni toinen puoli on sitten se vehreys ja rehevyyskin, tarinankerronta).

    Tammimaasta on pakko sanoa, että mielestäni siinä ei ollut kovinkaan paljon ruumiillisuutta. Tai oli toki, mutta jotenkin Tammimaan kaunis, rikas kielenkäyttö peitti sen alleen ja ainakin minulle Paljain käsin oli hyvin lempeä kirja.

    VastaaPoista
  9. Katja, tuo mitä sanoit Tammimaan kirjasta, sinetöi päätökseni tilata se omaksi :).

    Katja, minullekin Irlanti tuo noita ristiriitaisia mielikuvia, tarujen rikkaus vs. tosielämän materiaalinen köyhyys, juopot perheenisät jne. Enrightin kirjassa käsiteltiin monia irlantilaisen lähihistorian leimalllisia asioita, kuten suurta lapsilukua ja katolisuutta.

    VastaaPoista
  10. Piti vielä tulla kommentoimaan että bongasin tämän tänään alennuspokkarina englanniksi Suomalaisesta, lähti mukaan :)

    VastaaPoista
  11. Hieno löytö, Linnea! Ihanaa kun osaat ja ehdit lukea teoksia alkukielellä, ainakin blogisi perusteella luet paljon englanniksi, Summer Without Men etc. :)

    VastaaPoista