Anne Enright: Valvojaiset (Totally British, Irlanti)

Anne Enright, Valvojaiset (The Gathering 2007, suom. Tarja Kontro, Otavan kirjasto 2010).

Katselen aavalle aaltoilevalle merelle, ja mielessäni käväisee ajatus että niin elossa kuin olenkin tässä auringonvalossa, minulla on vähäpätöisempi elämä kuin pimeydessä pois kävelleellä veljelläni; verta ja viskiä suolaiseen mereen. Känninen Liam, vain iho erottaa hänet kaipaavasta itsestään. Hetken ajattelen että on sankarillisempaa olla olematta olemassa. 

Liam Hegarty on kävellyt mereen Brightonissa kiviä taskussaan, ja läheisin sisko Veronica matkustaa Englantiin hakemaan veljensä ruumista. Valvojaiset on pääosin Veronican monologia, hän on kertoja, joka uskoo tietävänsä, mikä tapahtuma sysäsi Liamin sille polulle, joka johti mereen ja lopulta arkkuun lapsuudenkotinsa olohuoneessa, jonne kaikki 12-lapsisen perheen elossa olevat sisarukset kerääntyvät muistelemaan veljeään. Veronican kertomat tarinat perheestä ja suvun menneisyydestä kuitenkin osoittavat, että yhtä syytä ei ole, ei myöskään yhtä syyllistä. Veronica muistelee arkisia toveruuden kokemuksia veljensä kanssa, syyttää itseään ajoittaisesta kylmästä suhtautumisestaan veljensä toilailuihin,  kuvittelee mielessään isoäitinsä Adan nuoruutta ja rakkauksia, kuvailee sisarussarjansa persoonallisuuksia ja poissaolevaa äitiään, joka ei aina muista lastensa nimiä.

Hyvä Jumala, kuinka vihaan perhettäni, näitä ihmisiä joita en koskaan itse päättänyt rakastaa mutta rakastan silti.

Surutyön keskellä Veronica punnitsee myös avioliittoaan ja suhdetta tyttäriinsä, harkitsee mahdollisuutta saada vielä poika, "se, jonka nimen minä jo tiedän". Valvojaiset vaatisi toisen lukukerran, jotta voisi ymmärtää Veronican koko tunteiden vyyhdin, jonka hän vyöryttää lukijan silmille. En ole varma, tulkitsenko Veronican kertomat asiat kaikilta osin oikein, ja Veronica itsekin kyseenalaistaa kertomansa: kuvaillessaan esimerkiksi isoäitinsä ja isoisänsä ensi tapaamista hän ei tietenkään voi tietää, mitä todella tapahtui, vaan toteaa itsekin, että tapahtumat ehkä menivät näin, tai sitten eivät. Siitä Veronica on kuitenkin vakuuttunut, että hänen isoäitinsä vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten tekemät ratkaisut vaikuttivat Liamin kohtaloon.

Valvojaiset on rankka kirja, niin kieleleltään kuin sisällöltään. Enright ei kirjoita vaikeasti, mutta julmasti ja paikoin makaaberisti, ruumiillisuutta korostaen. Kirjassa ei silti ole häivähdystäkään sensaatiohakuisuutta tai halua hätkähdyttää, sillä kaikki mitä Enright kirjoittaa ja Veronica kertoo, liittyy kipeästi Hegartyn perheen surulliseen tarinaan.

Kaiken surun, katkeruuden ja syytösten keskellä kirjassa ja Veronican elämässä on kuitenkin myös valoa ja voimaa. Veronica kuvaa tilaansa näin: Olen pudonnut omaan elämääni kuukausia. Ja nyt olen laskeutumaisillani siihen. Vaikka Veronica haluaisi jäädä ikuisiksi ajoiksi lentokenttähotelliin syömään kuivahtaneita viinereitä tarjoilukärrystä ja livahtamaan siivoojien edellä piiloon huoneesta huoneeseen, hän nousee lentokoneeseen ja palaa kotiin Irlantiin.

Mutta tyttöjä ei niin vain jätetä, he ovat aina mukanani. Painun pehkuihin ja tunnustelen Rebeccan hienoja hiuksia jotka leviävät viuhkana tyynylle, mihin hän joskus haluaa käpertyä viereeni. Hänen sisarensa kissantuijotus tarkkailee minua toisaalta huoneesta. He ovat niin kauniita. Kosketinpa mihin tahansa, voin loihtia esiin heidän hiustensa silkin ja pitää heidän olemistaan maailmassa suurenmoisena ja salaisena voittona.

Valvojaisista ovat kirjoittaneet myös ainakin anni.m ja Nora. Kirjaan Valvojaiset myös Totally British -haasteen Irlanti-kategorian ensimmäiseksi kirjaksi.