Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kate Chopin: Herääminen



Kate Chopin: Herääminen (The Awakening 1899, suom. Raija Larvala 2009, Faros-Kustannus).

Hän käänsi kasvonsa ulapalle päin tunteakseen sen avaruuden ja yksinäisyyden, jonka meren suunnaton aava, yhtyessään kuutamoiseen taivaaseen, loi hänen kiihtyneeseen mieleensä. Uidessaan hän tunsi kurkottavansa äärettömyyteen, johon voisi sulautua.

Lumouduin Kate Chopinin Heräämisen kielestä ja kerronnasta, romaanin, joka julkaistiin Yhdysvalloissa 1899 mutta suomennettiin vasta pari vuotta sitten. Päähenkilö Edna Pontellierin ajatukset ja toiminta - ja ennen kaikkea kertojan moralisoimaton suhtautuminen niihin - hätkähdyttivät aikalaisia niin, että Chopinin lupaava kirjailijanura katkesi. 1960-luvulla toisen aallon feministiteoreetikot nostivat Heräämisen kanoniseksi tekstikseen. Feministisen luennan jälkeen Heräämistä voisi tulkita post-kolonialistisesta viitekehyksestä: Ednan omistautumisen taiteelleen ja pohdinnoilleen mahdollistaa suuri joukko mustia palvelijoita.

Nuori, älykäs ja taiteellisesti lahjakas Edna Pontellier on elänyt suhteellisen tyytyväisenä avioliitossa ("hänen avioliittonsa Léonce Pontellier'n kanssa oli sikka sattuma") ja kahden lapsen äitinä. Hän ei kuitenkaan koe olevansa äitinä omimillaan, täyttävänsä niitä odotuksia, joita hänen asemassaan olevalle naiselle asetetaan: [Äiti-ihmiset] oli helppo tunnistaa lepattamassa ympäriinsä levitetyin, suojelevin siivin, kun mikä tahansa vaara, oikea tai kuviteltu, uhkasi heidän kallisarvoista jälkikasvuaan. He olivat naisia, jotka jumaloivat lapsiaan, palvoivat miehiään ja pitivät pyhänä etuoikeutenaan häivyttää itsensä olemattomiin yksilöinä ja kasvattaa suojelusenkelin siivet. Chopinin romaanissa ei ole suurta draaman kaarta, vaan nimensä mukaisesti se kuvaa Ednan vähittäistä havahtumista elämänsä ahtaisiin rajoihin, etsimään itseilmaisua ja tilaa hengittää.

Hänen näkemänsä pieni pilkahdus kodin harmoniaa ei saanut hänessä aikaan katumusta, ei kaipausta. Sellaiset elämän olosuhteet eivät sopineet hänelle ja hän näki niissä vain kauhistuttavaa ja toivotonta ikävystymistä. Hän liikuttui eräänlaisesta myötätunnosta Madame Ratignollea kohtaan, säälistä sitä väritöntä olemassaoloa kohtaan, joka ei koskaan nostanut omistajaansa sokean tyytyväisyyden yläpuolelle, ei koskaan antanut sielun kokea tuskaa, ei koskaan antanut maistaa elämän hurmiota.

Elämän hurmio aukenee Ednalle, kun hän laiminlyö taloudenpidon, vaeltelee kaupungilla ja maalaa kunnianhimoisesti. Hän alkaa sanoa vastaan miehelleen (joka pyytää huolestuneena perhelääkärin katsomaan muuttunutta vaimoaan), löytää ensi kertaa aistillisen nautinnon ja hylkää seurapiirien vaatimukset sosiaalisesta kanssakäymisestä tuttavien kanssa. Kaiken tämän Chopin kuvaa vähäeleisesti, mutta voimakkaasti ja kauniisti. Ednan tunteiden aallokko nostaa hänet milloin onnen harjalle, milloin masennuksen pohjaan:

Hän oli vain onnellinen, kun sai elää ja hengittää, ja koko hänen olemuksensa tuntui olevan yhtä auringonvalon, värien, tuoksujen rehevän eteläisen päivän kanssa. -- Ja hänestä tuntui hyvältä haaveksia ja olla yksin ja kenenkään häiritsemättä.
Sitten oli päiviä, jolloin hän oli onneton ilman mitään syytä [--]. Sellaisina päivinä hän ei voinut maalata eikä haaveilla elähdyttääkseen ja sykähdyttääkseen sydämensä tunteita. (Herääminen, 107.)
Herääminen on sellaista kirjallisuutta, jota rakastan: kauniisti kirjoitettua, merkityksillä ladattua, ajatuksia herättävää, viehtättävällä tavalla vanhanaikainen ja toisaalta kirjoitusajankohtaansa nähden hätkähdyttävän modernia - siis ajatonta. Kiitän Saraa siitä, että hän hienolla tekstillään Heräämisestä muistutti minua tämän kirjan olemassaolosta. Sara vertasi Ednaa L.M. Montgomeryn Sinisen linnan Valancyyn, joka myös kapinoi sovinnaissääntöjä vastaan ja seuraa sydämensä ääntä. Valancyn tarina on kuitenkin paljon valoisampi kuin Ednan - sen sijaan kirjailija Montgomeryn oma elämäntarina muistuttaa kipeästi Ednan kohtaloa. Molemmat joutuivat luopumaan romanttisen rakkauden haaveistaan ja elämään epätyydyttävässä avioliitossa, molemmat tekivät lopulta epätoivoisen ratkaisun. Mutta heillä oli myös hurmion hetkensä, heillä oli silmää kauneudelle ja kykyä ilmaista sitä taiteessaan.

Lahden vesi avautui hänen edessään kimaltaen miljoonin säkenin auringossa. Meren ääni on viettelevä, lakkaamatta se kuiskii, vaatii, kohisee, kuohuu, kutsuen sielua vaeltamaan yksinäisyyden syvyyksiin, eksymään sisäisesn mietiskelyn sokkeloihin. Koko valkoisella rannalla ei ollut yhtään elävää olentoa näkyvissä. Lintu, jonka siipi oli loukkaantunut, lepatteli ilmassa horjahdellen, räpistellen, kaarrellen haavoittuneena alas veteen. (Chopin, Herääminen, 198-9.)


Polkuja eteenpäin (naiseuden ja äitiyden problematisointia, naiskirjallisuuden tutkimusta...)

Päivi Tapola: Äitini puutarhassa. Polkuja naiskirjallisuuteeen
Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi
L.M. Montgomery: Selected journals
Louisa M. Alcott: Work. A Story of Experiece
Virginia Woolf: Oma huone
Pam Morris: Kirjallisuus ja feminismi
Henrik Ibsen: Nukkekoti
Maarit Leskelä-Kärki: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä.
Aino Kallaksen päiväkirjat
L. Onerva: Mirdja


Frederic Chopinin pianomusiikkia, jota Ednakin kuunteli, löytyy täältä. Musiikki kasvoi oudoksi ja satumaiseksi, mysrkyisäksi, hellittämättömäksi, haikeaksi ja anovan pehmeäksi. Varjot syvenivät. Musiikki täytti huoneen. Se leijui ulos iltaan, yli kattojen, yli joenmutkan ja hävisi lopulta yläilmojen hiljaisuuteen. (Herääminen, 116)

P.S. Korkkaan tällä kirjalla Lumikin luetuista alkaneen 10 klassikkoa -haasteen.

10 kommenttia:

  1. Jahas... Ja taas uusi kirja TBR-listalle :) Kuulosti sen verran kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  2. Todella hienon arvion olet kirjasta kirjoittanut. Mielenkiinto heräsi ja aion varmasti etsiä tämän käsiini ja lukea.
    Itselleni tuli heti mieleen Krohnin sisarten elämä naiseuden ja sitä kahlitsevien moraalisääntöjen ja toisaalta taiteilijuuden välillä ja näiden välinen ristiriita. Erityisesti Aino Kallas on pohtinut näiden välisiä ristiriitoja päiväkirjoissaan. Myös Helmi joutui puristuksiin naisuden ja taiteilijuuden välille, jopa niin, että päätyi avioeroon, joka omana aikanaan oli todella harvinaista.

    VastaaPoista
  3. Taas intoilen näistä "poluista eteenpäin", ne ovat niin kiva idea! Ja nyt oli vielä kirjassa kuunneltua musiikkiakin, mahtava idea sekin :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kiinnostuit, Morre! Kirjassa on alle parisataa sivua, joten vähällä lukuajalla saa upean elämyksen :).

    Kiitos Jaana! Toivoinkin, että tulisi lisää vinkkejä tuohon lyhyeen listaani, jota en ehtinyt kauan miettiä. Lisää Leskelä-Kärjen kirjan sinne ainakin.

    Kiitos Lumikko! Ajatus heräsi siitä, kun kirjassa kuvattiin Ednan Chopin-elämystä niin voimakkaasti. Ja tuskin on sattumaa, että kirjailija nosti juuri sukunimikaimansa musiikin tuohon kohtaukseen.

    VastaaPoista
  5. Jaana, nyt kun selasin tuota Leskelä-Kärjen kirjaa, niin sehän sopii tähän todella hyvin! Aino Kallas kirjoittaa päiväkirjassaan: "Kuinka he väsyttävätkään minua! Kun kerran saisinkin vain kirjoittaa! Mutta aivoni ovat niin tyhjät ja pääni niin väsynyt!"

    VastaaPoista
  6. Hei kirjoitit niin kauniisti Heräämisestä ja toit esille Chopinin kielen, josta minäkin lumouduin! Aivan mahtavaa, kun luit tämän ja sinuunkin tämä vaikutti. :) Nyt annoit niin hyviä lukuvinkkejä, joita tuohon listasit ja Krohnin sisaruksista aion minäkin lukea. Minulla on muuten yksi Helmi Krohnin kirjoittama vanha tyttökirja, jota en ole vielä lukenut. Kiitos kaunis Pienen mökin emäntä!

    VastaaPoista
  7. Hei, laittaisin sinulle sähköpostia, mutta en löytänyt osoitettasi? Löydät minun osoitteeni sieltä yhdeltä sivulta :)

    VastaaPoista
  8. Sara, sinulle on postia :).

    Kiitos tekstikehuista, ja kiva jos löytyi sinulle vuorostaan kiinnostavia lukuvinkkejä! :) Tuo Leskelä-Kärjen kirja on tosiaan tutkimuskirjallisuudeksi harvinaisen nautittavaa ja kaunokirjallista tekstiä.

    VastaaPoista
  9. Minäkin luin Heräämisen vuosi pari sitten ja pidin siitä kovasti! Se taisi itseasiassa olla ensimmäinen kirja, mikä tarttui kirjastosta mukaan muutettuani tänne Turkuun. :)

    VastaaPoista
  10. Peikkoneito, ihana kun löytyy niitä, jotka ovat tämän lukeneet! Ja kiva että pidit :).

    VastaaPoista