Sivut

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sirpa Kähkönen: Kuopion taivaan alla


Sirpa Kähkönen: Kuopion taivaan alla
Kuopion isänmaallinen seura 2011, 74 sivua.

Suru kadonneesta on aina läsnä, suru siitä mikä on ikuisiksi ajoiksi mennyt eikä palaa. Se on ihmisen osa. Ei meillä ole täällä pysyvää kaupunkia. Meillä on lupa kaivata ja surra, ja luoda kaipuustamme taidetta, joka lohduttaa, joka kiinnittyy turmeltuihin paikkoihin – joka jännittyy olevaisen ylle keveiksi mutta teräksenvahvoiksi rakennelmiksi.

Unelmien ja unien keväänvihreät, lepattavat, lemuavat, häikäisevät kaupungit; Piazollan Buenos Aires, Nerudan Pariisi, minun Kuopioni.

Kirjassa Kuopion taivaan alla kirjailija Sirpa Kähkönen johdattaa lukijan rakastetun Kuopio-sarjansa maisemiin. Kuopio on paitsi Kähkösen romaanien tapahtumapaikka myös Kähkösen synnyinkaupunki, jossa hän on asunut ison osan elämästään. Kirjailija ei kuitenkaan kirjoita Kuopiosta sellaisena kuin se on nyt, ei edes sellaisena kuin sen lapsuudestaan muistaa tai sellaisena kuin kaupunki oli Kuopio-sarjan tapahtuma-aikana 1930- ja 1940–luvuilla. Kuopion taivaan alla -teoksen valokuvat ovat historiallisesta Kuopiosta, mutta Kähkösen teksti johdattaa myös fiktiiviseen Kuopioon, jota hän on romaanissaan rakentanut, kokemukselliseen tilaan, mahdollisuuksien paikkaan. Monet Kuopion vanhoista rakennuksista on purettu, mutta Kähkönen vie lukijan aikamatkalle Kaupunkiin, jota ei voi purkaa.

Yksi Kähkösen kehittelemistä fiktiivisistä paikoista on ravintola Tatra, jonka hän esitteli ensi kerran romaanissa Jään ja tulen kevät ja jossa sen jälkeen lukuisat henkilöhahmot ovat työskennelleet tai kohdanneet. Kähkönen ei halunnut käyttää teoksessaan oikeasti olemassa ollutta ravintolaa, jotta aikakauden yhä muistavat lukijat eivät pysähtyisi arvioimaan kuvauksen oikeellisuutta ja vertaamaan sitä omiin muistoihinsa.

Historialliselle ja fiktiiviselle Kuopiolle yhteisiä paikkoja sen sijaan ovat esimerkiksi lääninsairaala, jossa Anna Tuomi opiskeli sairaanhoitajan ammattia, kasarmialue, jonka merkitys aukeaa maalla kasvaneelle Annalle vasta vähitellen, Neidonkenkä-romaanissa keskeinen Snellmanninpuisto sekä yhä olemassa oleja hotelli, joka nykyään tunnetaan nimellä Puijonsarvi.


Kähkönen kirjoittaa asiatekstiä yhtä kauniisti ja vivahteikkaasti kuin fiktiota, mikä tekee Kuopion taivaan alla -kirjasta erityisen antoisan lukukokemuksen. Myös kirjailijan arvot, ennen muuta heikkojen puolustaminen ja lapsen puolella oleminen, tulevat tekstissä ilmi. Kähkönen ei kirjoita kaduista ja rakennuksista, hän kirjoittaa tunteista, unelmista ja mielentiloista.

Kaupunkini on myös lasten kaupunki: sen mittakaavaan mahtuu elegantti aikuisten akseli, jota symboloi Kauppakatu koristeellisine julkisivuineen, liikkeineen ja huoliteltuine kulkijoineen, ja siihen mahtuu lasten mikrokosmos, salaiset reitit, lankkuaitojen suojaamat pihat ja rännikatujen kulmaukset, joissa pienet ihmiset ratkovat kohtaloitaan, rakastavat, kaipaavat ka etsivät omaa paikkaansa. Heistä on romaaneissani kaikkein vahvimmin kysymys – sympatiasta sitä kohtaan, joka on pienin, haurain ja kuitenkin vahvin siksi, että hänessä asuua tulevaisuus.
Puistokatu vuonna 1933.
Puijo ja Kallavesi.
Lääninsairaala.


Kuopion taivaan alla ovat käyskennelleet myös Katja ja Salla.




2 kommenttia:

  1. Kuopio on jättänyt vahvan jäljen myös minun sydämeeni. Sitä ei voi unohtaa, vaikka polut muualla kulkisivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi muuta kuin yhtyä tuohon... Siinä on lyhyesti ja ytimekkäästi kuvattu myös minun tuntemukseni ja ajatukseni Kuopiota kohtaan. Nykyisinkin kun menen Kuopioon, Särkiniemen tienoilla mulle tulee tunne että tulen kotiin.

      Poista